Aiemmat kirjoitukset - Helmikuu, 2009

27.2.2009 14:59

Puutarhurin perjantaipostia 27.2.-09

Ihanaa talvista huomenta ystäväni. 

Laskiaisen laskettelun jälkeen tuntuu, että peppu kestää jo pikkuisen paremmin istumistakin. Kyllä olikin mahtavan hauskaa käydä viikolla laskemassa pulkkamäkeä. Ilmat suosivat ja lunta riitti. Ja voi sitä pienten silmien loistetta ja naurua iloa joka täytti mäen, kun nämä pienet laskijat tulla viilettivät mäkeä alas pulkkien ja kelkkojen kera. Siinä sitä itsekin nuortui taas monta vuotta. 

Kevät tekee selvästikin tuloa myös pikkulintujen maailmaan. Taisi olla keskiviikkona, kun aurinko oikein helli, niin talitintti viritteli ääntään tuossa koivun oksalla. Keväällehän se kuulosti, myös pienen Huhu-koirankin mielestä. Katseli ja kuunteli tintin laulua päätään kallistellen, eikä oikein tiennyt, että pitäisikö sille haukkua vastaukseksi vai mitä. No Huhu päätti vain heilauttaa häntäänsä ja jatkaa matkaa uudesta valkeasta lumesta nauttien ja pienen mustan kuononsa siihen upottaen. 

On kyllä jotenkin ihanan rauhallinen ja huoleton tunne kun lunta on nyt maassa riittävästi ja pakkasetkin pysyy kohtuullisina. Tietää, että perennat ja muut talvehtivat kasvit ja mukulat lepäävät kuin karhut pesissään ja odottavat turvallisesti kevään tuloa. Uskon, että talvehtiminen sujuu nyt hyvin. 

Viikonlopulla ajattelin ottaa mukaani vanhan kunnon juuriharjan ja käydä harjaamassa sammaleet vanhojen puiden rungoista pois. Ne kun on noita tautien ja tuholaisten pesäpaikkoja, niin nyt kun putsaa ne puhtaaksi, niin taas pääsee kesällä kasvinsuojelussa helpommalla ja halvemmalla.Samalla varmaan jo suunnittelen puiden leikkauksiakin ja voihan se olla, että jos oikein himo iskee, niin hiukan tulee jo leikattua omenapuita. Kuusiaitani leikkasin myös aina tähän aikaan keväästä, mutta nyt kun kaivoin sen viimekesänä piharemontin yhteydessä pois, niin sitä puuhaa en pääse nyt tekemään. No, muutaman vuoden päästä sitten taas pääsee varmaan sitäkin taas tekemään. Kunhan saan tuon lopullisen pihasuunnitelmani tuosta kohta tehtyä, niin eiköhän siellä havuille ole oma sijansa siinäkin suunnitelmassa.Ai niin, muistathan että niitä mahlaa vuotavia ei kannata nyt leikata, eli luumut, tammet, kriikunat, jne. leikataan aina syksyllä, ei enää näin keväällä. Ja jos en nyt ihan vielä innostu leikkaamaan, niin ainakin katson, että sakset ja sahat on terävinä ja kunnossa, että homma sujuu sitten hyvin, kun hommaa rupeaa tekemään. 

Nyt kun valoa on riittänyt hyvin, niin taimikasvatuskin tuntuu onnistuvan todella hyvin ja helposti. Kaikki pienet alut ovat niin napakoita ja vahvoja kuin vain olla voi. Ihan mielettömän ihana ja mahtava tunne nähdä uusien alkujen pursuvan niin paljon kasvuenergiaa ja halua. Näistä tulee kesäksi mahtavia ja upeita kukkijoita, sen näkee jo nyt. 

Kaikki kevään kesäkukka taimet ovat nyt sitten esillä tuolla kotisivuillakin. Ystäväni Jani teki sinne taas muutamia upeita uudistuksia ja yksi toivotuimmista oli tuo pikatilus lista. Eli nyt on kaikki kuvaston tuotteet kätevästi yhdessä listassa, josta voit kätevästi valita ja varata omat ensikesän sulostuttajasi. http://www.puutarha.com/pikatilaus.asp 

Ihan pikku vinkkinä voin vihjata, että heti jos näet joitain sellaista minkä tiedät varmasti haluavasi, niin kannattaa varata se. Varaan ne sitten Sinulle ja sitten myöhemmin voit halutessasi lisätä tai muuttaa lähetyksen sisältöä. Vaikka taimet hyvin kasvatkin niin aina nuo uutuudet ja tietyt lajikkeet on niin haluttuja, että loppukeväästä ne on jo kaikki varattuja. Aikainen mato…. tiedäthän Sinä.  

Kuvastot ja kaikki muutkin kivat uudet jutut löydät kokonaisuudessaan täältä. http://www.puutarha.com/etusivu.asp 

Ja kivoille kavereillekin voit toki vihjata… 

——————————— 

Kohotkoon tie kohtaamaan Sinua,puhaltakoon Sinulle aina myötätuuli,paistakoon aurinko lämpimänä kasvojasi vastaan,sade virratkoon pehmeänä pelloillesi;ja kunnes me jälleen tapaamme toisemme,pitäköön Jumala Sinua kämmenellään. 

-   Kelttiläinen siunaus 

————————————— 

Leppoisan ihanaa viikonloppua ja mahtavaa maaliskuun alkua. 

Tapaamisiin taas ensi perjantaina, viimeistään. 

Aamukahvin tuoksuisin Terveisin 

Puutarhurisi ja ystäväsi 

Juha  

—————————————– 

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,lämmin sydän ja hyvä maa -

Kodin Kukat OyToikanmäentie 4449570 KANNUSJÄRVI 

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00 

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi 

internet: http://www.puutarha.com 

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa  http://www.puutarha.com/kerho.asp

20.2.2009 15:00

Puutarhurin perjantaipostia 20.2.-09

Pirteää huomenta puutarha Ystäväni. 

Ihanat talviset säät sen kuin vain jatkuvat ja mikäs sen parempaa. Aurinko hellii alkavia kasvuja ja tekee toki hyvää vanhemmillekin huonekasveille. Ulkona talvehtiminen sujuu ongelmitta kun pakkaset eivät ole ihan mahdottomia eikä toisaalta ole liian lämmintä, etteivät kasvit vain heräisi liian aikaisin kevääseen. Samoin lunta riittää suojaamaan perennat ja sipulikasit hyvin. Mikäs on puutarhurin keväästä nauttia, kellarissa piipahdan katsomassa että kaikki on hyvin ja samalla matkalla annan pikkulinnuille lisää ruokaa ja nautin Suomen mahtavasta luonnosta. 

Huonekasveja olen hiukan jo leikellyt. Poistellut niistä latvoja, jotta ne pysyisivät tiiviskasvuisimpina ja tuuheampina. Osa myös kukkii paremmin kuin niitä hiukan parturoi. Leikatuista pistokkaista saa muuten tehtyä kätevästi uusia taimia joko itselleen tai ystävälle.  Pistokkaiden kanssa olen huomannut seuraavia asioita.-   Olen ottanut niitä vain terveistä ja elinvoimisista versoista.-   vaalin puhtautta kaikissa työvaiheissa.-   niissä ei saa mielellään olla kukkia eikä nuppuja.-   leikkaan pistokkaan sentin, pari lehtihangan tai silmun alapuolelta poikki. -   Istuttaessa painan lehtihangan tai silmun multaan kiinni, sillä siinä on yleensä eniten juurenmuodostukseen tarvittavaa hormonia. Pieni pätkä vartta pitää pistokkaan kumminkin paremmin pystyssä.-   en laita pistokkaita koskaan suoraan aurinkoon, mutta niin valoisaan kuin mahdollista.-   pidän pistokkaat kosteina, mutta en märkinä.-   laitan pistokkaiden päälle reijitetyn pussin, jonka avulla kosteus säilyy hyvin ja valo pääsee läpi.-   toki jotain pistokkaita laitan vesilasiin niin, että pingotan muovin kumirenkaan avulla lasin ympäri ja painan pistokkaat siitä läpi niin, että sentin verran vartta osuu veteen.-   yritän järjestää pohjalämpöä pistokkaille, sillä se edistää juurtumista huomattavasti. 

Ja tuossa pistokas lisäämisessä on se ihana puoli, että voi kokeilla eri kasveja ihan ilman stressiä. Itse kasvi ei kumminkaan häviä mihinkään.  

Pistokkaita voi sitten antaa tai lähettää ystävilleen, mukava tapa antaa hyvän kiertää ja antaa muisto joka muistetaan vuosia. 

Ja sellainen käytännön pikku vinkki vielä tuli mieleen, eli pistokkaat tulee sitten laittaa oikein päin. Hassua, että se meinaa olla joskus hankalaa, mutta kun olen ottanut tavaksi leikata alapuolen viistoksi ja yläpuolen tasaiseksi, niin ei tarvitse suotta miettiä. 

Ja kaikki pistokkaat laitan niin kotona sisällä kuin täällä puutarhallakin näihin edullisiin kasvatusnappeihin ja jatko kasvatan turveruukuissa. Tämän parempaa ja kätevämpää tapaa ei minusta tällä hetkellä ole. http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo3.asp?PID=&OS=8&tr=227 

Näihin nappeihin voi laittaa niin lehti-, pala-, varsi-, juuri- kuin oksapistokkaatkin. Ainoastaan taivukkaat juurrutan suoraan tuohon turveruukkuun ja samoin nuo ilmajuurrutetut. 

Ihanhan tässä rupeaa taas sormet syyhyämään ja taidankin lähteä parturoimaan taas sen verran jotain huonekasvia, että saan tehdä muutamia pistokkaita. Se on niin ihanaa ja rentouttavaa hommaa, että voittaa melkein saunomisen ja hangessa pyörimisen. J 

———————————

Rakkaus ei tarvitse kahta ihmistä katsomaan toisiaan,

vaan kaksi ihmistä katsomaan samaan suuntaan.

-      Antoine de Saint Exsupery

————————————— 

Sunnuntaina sitten lasketellaan laskiaista ja nautitaan laskiaispullista ulkosalla kaakaon kera. Eikö vain? 

Leppoisaa laskiaista ja kaikin puolin mahtavaa viikonloppua Sinulle hyvä ystäväni. 

Toivottaa suksiaan rasvaava ja pullataikinaa vaivaava. 

Puutarhurisi ja ystäväsi 

Juha  

—————————————– 

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,lämmin sydän ja hyvä maa -

Kodin Kukat OyToikanmäentie 4449570 KANNUSJÄRVI 

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00 

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi 

internet: http://www.puutarha.com 

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa  http://www.puutarha.com/kerho.asp

13.2.2009 15:01

Puutarhurin perjantaipostia 13.2.-09

Iloista huomenta puutarha ystäväni. 

Ihana aamuinen pakkassää oli taas vastassa, kävellessäni tänne puutarhalle. Ensimmäiset pikkulinnutkin oli jo saapunut aamupalalle ja Pienen Huhu-koiran turkki oli ihanasti pörröllään ja se näytti oikein nauttivan upeasta talviturkistaan. Keimaili suorastaan. Ja minua hymyilytti.  

Viikonloppuna meinasin pääosin vain nauttia lumesta ja luonnosta. Tokihan kasvit ja kukat oman hoitonsa saavat, mutta vielä ehtii ennen kevätkiireitä hetken ladata akkujakin. Ulkona ajattelin laittaa jo nyt nuo nuorten havupuiden pakkassuojaukset paikalleen, etteivät ne suotta unohdu kun kuivattavat kevätahavat kohta alkavat. Syksyllä laitettujen kolmen riman ympärille kietaisen pakkaspeitteen ja hyvä tulee. Joskus olen kyllä käyttänyt pakkaspeittojen puuttuessa säkkikankaita ja harsoja. Hyvin on toiminut nekin, säkkikangas sellaisenaan ja harso pariin-kolmeen kerrokseen laitettuna. 

Huomennahan vietetään sitten sitä virallista ystävänpäivää ja pitäähän sitäkin nyt juhlistaa parhaiden ystävien kanssa. Hyvää ruokaa ja yhdessäoloa, sehän on mukavinta mitä ystävien kanssa voi tehdä. Ainakin minusta. Tuota ystävänpäivää kun mietiskelin niin, eilen illalla muistin häivähdyksen eräästä tarinasta, jonka olin saanut hyvältä ystävältäni aikaa sitten. Kaivoin sen esiin ja yhä edelleen se pysäytti minut ajattelemaan elämän, useinkin pienien asioiden, tärkeyttä. Ja ajattelin, että haluaisin jakaa sen kanssasi.Tämä on suht pitkä tarina, mutta lupaan, että jos maltata varata 2-3 minuuttia ja lukea tämän loppuun, niin et kadu. 

—————–
Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani  olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: “Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
Taitaa olla varsinainen nynny. Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja jalkapalloa
kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät häneen
tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin
kolmen metrin päähän ruohikkoon. Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen
lasejaan sanoin: “Nuo ovat pölkkypäitä.. Niille pitäisi antaa elinkautinen.”
Hän katsoi minuun ja sanoi “kiitos”, hymyillen leveästi. Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asu. Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin.
Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi. Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa. Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit. Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden
opinnot jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi. Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut
nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan. Hän oli
hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. 
Olin  joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin: “Kuule, hyvin se menee!”
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: “Kiitos.”

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. “Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia,valmentajiakin  kenties… mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä
sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.”   Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi
kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme.
Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja ottanut kaikki tavarat mukaansa,
ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeenpäin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. “Olen  
kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.”

Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään
heikoimmillaan. Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy.
En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.

“Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään.”

——————————— 

En tarvitse mitään niin paljon kuin hunajaa,

paitsi ystäviä.

           -Nalle Puh

————————————— 

Erinomaisen hyvää ystävänpäivää ja koko viikonloppua Sinulle hyvä ystäväni. 

Toivottaa sydämensä pohjasta 

Puutarhurisi ja ystäväsi 

Juha  

—————————————– 

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,lämmin sydän ja hyvä maa -

Kodin Kukat OyToikanmäentie 4449570 KANNUSJÄRVI 

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00 

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi 

internet: http://www.puutarha.com 

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa  http://www.puutarha.com/kerho.asp

6.2.2009 15:01

Puutarhurin perjantaipostia 6.2.-09

Talvista huomenta puutarha ystäväni. 

Onpahan ollut mahtavan ihana viikko, talvea kauneimmillaan. Lunta ja pakkasta on ollut juuri sopivasti. Lisäksi pidentyvä päivä ja lintujen laulu antaa jo pieniä viitteitä saapuvasta keväästä. Viikonlopulla on varmaan ihan pakko hakea muutama omenapuun ja koivun oksa maljakkoon. Niihin ilmestyy hiirenkorvat ja lehdet nopeasti ja tuovat ihanan lisän vaikkapa tulppaani kimpun sekaan.  

Siementen hankinnat alkaa olla tehty, mutta vielä tulee tutkailtua luetteloita ja kokeilueriä hankin varmaan vielä pitkin kevättä. Vanhat siemenet muuten kannattaa testata ennen kuin kylvää ne. Yleensä ne säilyy hyvin useammankin vuoden, mutta kun ei koskaan tiedä, niin muutamalla siemenellä asian voi kätevästi testata enennen lopullista kylvöä. Kylvöalustoina olen testaillut monia erivaihtoehtoja vuosien saatossa ja aina vain palaan siihen tuttuun ja turvalliseen kylvöseokseen. Sitä saa kaupasta ihan tuolla nimellä ja jos sitä ei satu olemaan, niin kaktusmullalla onnistuu ja hyvin. Koulintaan, eli taimien siirtämiseen omiin pikkuruukkuihin kannattaa ja varautua samalla, sillä taimet itävät usein niin nopeasti, että meinaa tulla kiire hankkia ruukut, mullat ym. Samalla kun hankkii, niin taas on kaikki valmiina ja puutarhuri nukkuu yönsä rauhassa. Itse kylvöpuuhat aloittelen vasta niin myöhään kuin mahdollista, valtaosan maalis-huhtikuussa, sillä liian niukka valo tekee taimista heikkoja ja honteloita. Usein on myös käynyt niin, että muutaman viikon myöhemmin kylvetyt taimet kukkivat aiemmin, sillä kun ne saavat hyvän alun riittävän valon myötä, niin niiden kasvurytmi ohittaa heikommin alkuun lähteneet. Oikeaa kylvöaikaa kannattaa siis aina noudattaa.  

Linnun pönttöjä olen ja jo putsaillut, sillä ensimmäiset muuttajat saapuvat kota tuttuihin pesäpönttöihin. Se on varmasti niillekin ihanaa kun löytävät tutun kolon puhdistettuna ja raikkaana. Siitä on pieni vaiva ja suuri hyöty niille sekä minulle. Koko kesän kun ne napsivat ruuakseen pikkuötököitä niin puutarha pysyy luonnostaan paljon terveempänä ja samalla myös eloisampana.  

Ensiviikolla vietetäänkin sitten perunaviikkoa. Perunahan on mitä parahinta kotimaista ruokaa. Ja uusien perunoiden ystävänä olen viimeinkin löytänyt niin mahtavan uuden kasvatus säkin ettei paremmasta väliä. Se on paitsi vahva rakenteeltaan, niin myös fiksusti suunniteltu. Tuosta kuvasta ei valitettavasti oikein näy kaikki hienoudet, mutta siinä on mm. alhaalla tasku, jonka voi avata, ja ottaa perunoita sen verran kuin tarvii ja sulkea sen sitten kiinni. Näin kasvu ei häiriinny ja saan tuoreita perunoita aina sen verran kuin tarvin.Siinä on sadesuoja renkaat ja kaikki. Aivan mahtava säkki, jossa ison multatilan takia kasvatus onnistuu helposti ja varmasti.Ja Timoa parempaa kesäperunaahan ei ole. J http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo4.asp?PID=1644&os=3 

——————————— 

Kaikista unelmistamme voi tulla totta,jos meillä vain on rohkeutta tavoitella niitä. 

-    Walt Disney 

————————————— 

Unelmien viikonloppua Sinulle. 

Toivottaa sydämensä pohjasta. 

Puutarhurisi 

Juha  

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,lämmin sydän ja hyvä maa -

Kodin Kukat OyToikanmäentie 4449570 KANNUSJÄRVI 

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00 

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi 

internet: http://www.puutarha.com 

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa  http://www.puutarha.com/kerho.asp