Aiemmat kirjoitukset - Toukokuu, 2009

18.5.2009 8:56

Puutarhurin Perjantaipostia 18.9.-09

Raikkaan ihanaa huomenta täältä puutarhalta.

Nämä perjantaiaamut ovat kyllä minulle viikon ihanimpia aamuja. Oikein sitä illalla odottaa, että pääsee aamulla kertoilemaan kaikista ihanista asioista mitä on tapahtunut ja mitä on suunnitelmissa. Nytkin vain pikaisesti kipaisin kasvihuoneella katsomassa että kaikki on kunnossa. Tulin sisälle pistin kahvit kiehumaan ja takkaan tulet. Avasin tietokoneen ja istahdin nyt tähän kahvikuppi kädessä ja takka tulen lämmöstä nauttien. Kiitos kun olet olemassa ja saan jakaa kokemuksia kanssasi.

Viikko onkin kulunut iloisesti perennojen ja kukkasipulien kanssa puuhaillessa. Nämä viilenevät yöt kyllä tekee hiljalleen tehtävänsä ja ensimmäiset narsissit sekä hyasintit olen jo uskaltanut istuttaa. Tulppaanien ja pikkusipuleiden kanssa yritän hillitä itseni ja odottaa, että maa vielä jäähtyy hiukan.

Iltaisin olen sitten viihtynyt paljon tuolla luonnon helmassa. Pienen huhu-koiran kanssa on keräilty sieniä ja puolukoita. Huhu on muuten aivan vallan ihastunut mustikoihin, se syö niitä suoraan mättäästä kuin pikkukarhu konsanaan ja minua naurattaa joka kerta ihan mahdottomasti. 

En malta olla kertomatta toista ihanaa asiaa mitä tapahtui tuolla metsässä. Nimittäin kun muutamaviikko sitten palailin sienikorini kanssa metsästä, niin törmäsin tuttuuni joka myös oli sienestämässä. Hän surkutteli, että ei ollut löytänyt kuin kerättyjä paikkoja ja ihmetteli kun kerroin, että keräsin oman korini täyteen aivan tuosta läheltä. Paljastui, että hän pelkäsi lähteä pois tutulta polulta tai tieltä, mieluusti autokin olisi hyvä näkyä. Oli joskus eksähtynyt hiukan ja vaikka tykkäsikin liikkua luonnossa, niin tutuilta poluilta ei uskaltanut poiketa yhtään. No minähän paljastin hänelle oitis uuden salaisen aseeni. Olin nimittäin saanut kesällä kaveriltani uuden, todella yksinkertaisen ja luotettavan paikannuslaitteen testaavaksi ja käyttööni. Se on sellainen laite jonka ideana on ollut tehdä siitä helppo ja luotettava, ns. jokamiehen laite. Sitä kun ei tarvitse muuta kuin kerran napista painaa kun autolta lähtee. Sammutan sen ja kun lähden pois metsästä, niin napsautan sen vain päälle ja se neuvoo suoraan tien takaisin autolle. Oli kyllä ilo huomata, että laite on lupaustensa mukainen, helppo ja luotettava.

No joka tapauksessa, näytin tätä uutta laitettani hänelle ja kuinka ollakaan törmäsin häneen eilen illalla uudestaan ja hän oli kuin uudesti syntynyt. Kertoi myös hankkineensa tuon pikkuapulaisen ja nyt koko maailma oli muuttunut. Nyt hän oli uskaltanut mennä minne vain metsässä ja aina oli helppoa tulla takaisin autolle. Pikkuisen pelottavasta metsästä olikin yhtäkkiä tullut turvallinen ja ihana paikka. Tulin itsekin niin hyvälle mielelle ja mietin, että kyllä hyvistä asioista kannattaa aina kertoa. Tulee itsellekin niin hyvä mieli kun on saanut auttaa toista. Ja näköjään ihan pienilläkin jutuilla voi olla ihmeellisen suuri vaikutus.

Perunatkin tuli sitten viikolla nostettua, kun ilmat olivat niin hyvät. Nyt vain pitelen kellarin ovea auki öisin, että se varmasti jäähtyy kunnolla. Samalla se myös tuulettuu ihanan raikkaaksi.

Pensaiden tuki- ja suojakehikoita olen myös hiukan korjaillut ja tehnyt muutaman uudenkin. Noille kevätkylmiltä suojattavia puita ja pensaille olen tehnyt hiukan kotamaiset kehikot, samoin noille jotka ovat vaarassa joutua katolta tippuvan lumen alle. Tämä kotamallinen kehikko on paitsi kaunis, niin myös kätevä käyttää sekä kasvia suojaava. Muuten vain hennot kasvit olen tukenut sitten hiukan inspiroiden kasvin mukaan. Pääasiahan on suojata niitä niin, että ne eivät repeilisi lumenpainosta talvella.

Tiistaina nurmikkoa leikatessani huomasin muutaman sienen innostuneen nousseen vanhalle nurmikolle. Tiesin kyllä jo sitä hiukan odottaakin, kun siinä kohtaa maa alkaa olla jo vähän vanhaa ja kaiken lisäksi sen päälle tulee ajettua talvella lunta. Niinhän se tietty on tiivistynyt nopeammin kuin muu nurmikko. No se ei ole onneksi isoalue, joten varmaan viikonlopulla otan sen hoitoon. Eli ajelen nurmikon tosi lyhyeksi siitä kohdin ja haravoin tarkasti leikkuutähteet pois. Sitten vain pistelen talikolla reikiä noin saappaan mitan välein. Painan talikon niin syvälle kuin vain piikeissä varaa on ja sitten vielä hiukan nitkutan sitä, että rei’istä tulee hiukan isommat. Kylvän hienoa hiekkaa suht reilusti ja harjaan nurmikkoa niin kauan, että hiekka on täyttänyt syntyneet reiät. Joskus olen käyttänyt myös hiekkaturveseosta, mutta kyllä pelkällä hiekalla on selvästi pidempi vaikutus.

Näin kun olen tehnyt, niin kasvusto on aina elpynyt hyvin ja sienet hävinneet. Samalla häviää myös mahdollinen sammalkin. Jos tätä ei jaksa tai ehdi tehdä, niin kätevä konsti on sekoittaa 1-2 pussia Atamoniaa ( käytetään hillojen säilömiseen) kastelukannulliseen vettä ja sillä kun kastelee alueen, niin sienet häviää.

Vaan niin on tuli takassa näköjään hiipumassa ja aamukahvit nautittuina. Tämä ihana aamuhetki on siis taas vietetty ja lähdenkin takaisin tuonne perennojen putsaus hommiin.

 Apua inspirointiin ja istuttamishimoon: www.puutarha.com

 ———————————
On helppoa olla samaa mieltä, on helppoa olla mieletön. Vaan enemmän löytää kun poikkeaa tieltä ja oikaisee läpi metsikön.
-    Juice Leskinen
—————————————

Syksyisen tuoksuista viikonloppua Sinulle.

 Toivotteleepi, metsikönläpi oikova

Puutarhurisi
Juha

 -   Silmut ja Siemenet kasvattaa, lämmin sydän ja hyvä maa -

 Kodin Kukat Oy
Toikanmäentie 44
49570 KANNUSJÄRVI

 p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00

 E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi:
internet: http://www.puutarha.com

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa:  http://www.puutarha.com/kerho.asp

15.5.2009 14:05

Puutarhurin perjantaipostia 15.5.-09

Tuulisen raikasta ja aurinkoista huomenta puutarhaystäväni!

Aikamoinen tuuli tuiversikin jo heti aamusta. Yleensähän tuuli tyyntyy yöksi, mutta nyt tuuli kyllä koko yön ja teki samalla ilmankin kylmäksi.Jännitti kyllä hiukan, että kuinka viikolla ulos nostettu petunia-amppeli on selvinnyt, kylmästä ja tuulesta. Vaan hyvin näytti aamulla kukkivan. Näyttää siis sille, että amppeleiden karaistuminen on onnistunut kasvihuoneella hyvin ja kestävät jo nyt viileitä öitä.

Paljon on viikossa ehtinyt tapahtua, puiden lehdet ovat enemmän kuin hiirenkorvat, uusia kukkia puhkeaa kukkaan lähes päivittäin. Saarnikin alkoi kukkia ja nyt jo työntää ensimmäisiä lehtiään esiin. Se ressukka vain on niin herkkä, että mitä todennäköisimmin se tulee taas jossain vaiheessa palelluttamaan lehtensä, kun keväiset hallayöt iskevät. Onneksesi se toipuu hyvin ja uudet lehdet tullee nopeasti tilalle.

Perennoiden istutusta kun pohdin tuossa viimeviikolla, niin tällä viikolla se sai jatkoa kun kollega taimistolta kävi ja puhuttiin pitkään kasvualusta merkityksestä ja oikeiden kasvien valinnasta. Yhtä mieltä oltiin, että riittävän paksu kasvualusta, kunnon multaseosta on kaiken perusta. Mustatmullat ym. on hyviä lisämultia, mutta itse kasvualusta kannattaa kyllä tehdä kunnon seoksista. Siten se kestää ja toimii kasveilla vuosikausia. Kasvit viihtyvät, talvehtii ja hoito on helppoa.  Sitten vain oikeat kasvit oikeille paikoille ja luonto hoitaa kuin itsestään valtaosan.Hiukan rikkaruohojen poistoa alussa ja peruslannoitusta, niin hyvä tulee.

Toki jos penkin kattaa vielä katekankailla ja /tai kateaineilla ja kastelu järjestelmin, niin sittenhän ei tarvitse juuri muuta kuin vihellellä ja katsella kun penkki kasvaa ja kukoistaa. Mutta ei tosiaan ole iso homma poistaa rikkaruohot parikertaa kesän aikana ja kastella hiukan tarvittaessa,(etenkin ennen sadetta). Siinä tutustuu myös kasveihin ihan eri tavalla kun puuhastelee niiden seassa. Monesti kukan todellinen kauneus löytyykin vasta kun painaa siihen nenänsä kiinni ja katselee sitä kauan ja läheltä. Kukkien uskomattoman upeat yksityiskohdat ovat niin hämmästyttävän kauniita, ettei niihin kyllästy koskaan. Päinvastoin, haltioituu aina uudestaan ja uudestaan. Kokeilepa vaikka viikonloppuna ottaa yksi, mikä tahansa kukka kämmenelle ja tutkailet sitä pitkään. Lupaan, ettet pety, se on lumoava kokemus, joka saa aina hyvälle tuulelle.

Itselläni on tuossa parikin hyvin aurinkoista paikkaa ja ainakin toiseen suunnittelin laittaa tällaisen auringossa viihtyvän ja komeasti toisiaan täydentävän kokoelman.http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo4.asp?PID=1701&os=1

Kastelusta puhuttiin myös tuossa viikolla. Hiukan aina jotkut ihmettelee intoani sadettaa juuri ennen sadetta tai samaan aikaan sateen kanssa. Pikkuisen pitävät varmaan tärähtäneenä kun alkaa vettä sataa, niin minä pistän sadetuksen päälle tai lähden letkun kanssa sateeseen seisomaan. Vaan siinä se idea onkin, että kastelen maan pinnan hyvin ennen sadetta, jolloin sadevesi imeytyy hyvin maahan, eikä virtaile pois. Monta kertaahan saa sataa kovinkin paljon ja kun menee potkaisemaan maan pintaa, niin pölly vain käy. Vesi on valunut muualle, eikä imeytynyt maahan, kun kuiva maan pinta on estänyt sen. Eli kastelu ennen sadetta tai juuri sateen alettua takaa kastelutarpeen säästön seuraaville päiville.

Nurmikolle taidan sittenkin jo kohta heittää hiukan lannoitetta. Se on lähtenyt niin hyvään ja kovaan kasvuun, että kyllä se kohta kaipaa jo lannoitetta. Niin kasvu pysyy voimakkaana ja hyvänä.Tuossa nurmikossakin näkee hyvin, että kun viimevuonna laitettiin hyvä kasvualusta ja kunnon siemenet, niin se talvehti hyvin ja kasvu alkaa näin keväällä heti nopeasti ja rehevästi. Ja kun vielä tuo karkotin piti myyrät poissa, niin hyvälle näyttää. http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo4.asp?PID=1050&os=8

Viikonlopulle on luvattu aurinkoista keliä, joten eiköhän nautita keväästä ja Suomen ihanasta luonnosta täysin siemauksin. Eväät mukaan ja luontoon retkelle, siellä odottaa ihana ja ihmeellinen kevätnäytelmä, ja ihan ilman lupamaksuja. :)

———————————

Kaikki muuttui sinä päivänä, kun hän

ymmärsi, että on juuri riittävästi

aikaa kaikille tärkeille asioille

hänen elämässään.

-Brian Andreas

—————————————

Ihanaa viikonloppua Sinulle.

Toivottaa

Puutarhurisi ja ystäväsi

Juha

—————————————–

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,lämmin sydän ja hyvä maa -

Kodin Kukat OyToikanmäentie 4449570 KANNUSJÄRVI

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi

internet: http://www.puutarha.com

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa  http://www.puutarha.com/kerho.asp

14.5.2009 15:07

Vaihtelevaa tuulta ja lähdenkärkiä

Muutaman kesäisen päivän jälkeen pohjoistuuli sai otteen ja halla hiipi aamuyöstä pihalle. Kasvihuoneessa tomaatit varttuvat hyvää vauhtia, öljylämmitin öiseen aikaan on pitänyt kylmän loitolla ja antanut kasveille niiden kaipaamaa hiilidioksidia oikein tuhdin annoksen. Lehdet ovat terveen vihreät valmiina nappaamaan auringon säteet.

Ihanaa herkutella ajatuksella tulevasta sadosta! Perunat muhivat vaoissaan harson suojassa, porkkanan taimet nostavat päätään.  Omenapuissa näkyy isot nuput, lupaus omenasadosta viime kesän yltäkylläisyydenkin jälkeen. Nyt ei enää saisi olla yöpakkasia tai hallaa. Luonto on herännyt täydellä vauhdilla, ihmisen pitää vähän auttaa alkuun ravinnelisällä ja maan kunnostamisella. Siitä se sitten kasvu lähtee!

Terveisin Leena

8.5.2009 14:48

Puutarhurin perjantaipostia 8.5.-09

Raikasta huomenta puutarhaystäväni.

Erityisen hyvälle nämä aamut kyllä tuntuvatkin. Palasin juuri kasvihuoneelta aamukahvin keittoon ja vaikka sade hiukan takkia kastelikin, niin yhtään ei haitannut. Oikeastaan päinvastoin se tuntui hyvälle. Nyt kun luonto saa aamusta vettä ja kohta aurinkoa, niin kyllähän kohta vihertää. Koivut ovatkin jo pienillä hiirenkorvilla ja jopa valkovuokot on kukassaan, leskenlehdistä puhumattakaan.

Kasvihuoneella on sellainen kasvun tohina päällä, ettei paremmasta väliä. Vaikka kuinka yritän puhua niille, että muilla kuin orvokeilla ei ole asiaa ulos vielä muutamaan viikkoon, niin tuntuu kuin kaikki kasvaisi kilvan päästäkseen jo ulos. No, tämä on tuttu tunne joka keväällä, että hiukan pitää toppuutella itseään ja muitakin innokkaita. Kesään on vielä hiukan matkaa, eikä suotta yritetä taistella luontoa vastaan, kun on kumminkin helpompaa elää sovussa sen kanssa.

Tosin sen verran olen alkanut amppeleita valmistamaan kesään, että olen alkanut tiputtamaan yölämpötilaa hiljaa alemmas. Karaistutan näin hiljalleen kukat kestämään ilman ongelmia siirron ulos. Tähän käytän yleensä 3-4 viikkoa, mutta lopputulos on sitäkin parempi. Toki jos pitäisin öisin korkeaa lämpötilaa, niin kukat olisivat komeammin kukassa kesän alussa, mutta jos pikkaisenkin tulee viileitä öitä tai kylmää viima, niin kukka saattaa jopa menehtyä ilman tätä karaistus toimenpidettä. Ulos vietävät sisäkukatkin totutan ulkoilmaan aina hiljalleen parin-kolmen viikon ajan. Ensin aluksi vain 10-15 minuuttia ulkoilmaa ja sitten pikkuhiljaa päivittäin aikaa lisäillen ne tottuvat ulkoilmaan ja viihtyvät hyvin koko kesän siellä.

Perennapenkkejä olen putsaillut jo hiljalleen ja kunhan näen mihin tarvii lisäyksiä tai muutoksia, niin niitä alan kyllä hiljalleen tekemään. Itse tykkään istuttaa avojuurisia aina kesän alkuun asti, juhannuksen jälkeen viimeistään siirryn sitten astiataimiin. Sillä ne ovat sitten jo paremmassa rytmissä luonnon kanssa. On kyllä pakko myöntää, että välillä tekee hiukan pahaa katsella kun keväällä istutetaan perennaa jonka kuuluisi kukkia keskikesällä, mutta joka on kasvihuoneessa hyödetty täyteen kukkaan jo toukokuulle. No, onneksi luonto on viisas ja se pitää huolen kasvista loppukesän ajan ja se on sitten oikeassa rytmissä seuraavana vuonna.Minun suosikkini löydät täältä:http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo2.asp?os=1&ryhmanimi=perennat

Myyrätuhot ovat kyllä olleet ihan käsittämättömän suuret. Myös monet kollegat on soitellut ja kertoneet suurista tuhoista. Ainahan luonto omansa ottaa jos kerran antaakin, mutta kyllä se harmittaa vietävästi, kun penkit ovat myllerretty ja puut syöty. Sehän se hankalin tilanne on kun puun kuori on syöty ympäriinsä. Silloin ei ole muuta keinoa kuin silloittaa puu. Se on hiukan haasteellinen työ, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen.Laitoin siitä ohjeen kuvan kera tuonne meidän kerhosivuille.http://www.puutarha.com/kerho_kuvia_ajankohtaisuuksille.asp

ja ennalta ehkäisyyn..http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo3.asp?PID=&OS=8&tr=1048&ryhmanimi=karkottimet

Sunnuntaina vedetään sitten lippu salkoon ja juhlistetaan äitejä niin kuin kuuluukin. Tuo äiteinpäivä on kyllä yksi niistä päivistä jolloin juhlinta ja arvostus on varmasti oikeissa henkilöissä. Äidin rakkaus ja kaikki siihen liittyvä on se voima joka saa aina pilvisenkin päivän paistamaan.

Kiitos äidit, olette varmasti juhlanne ansainneet.

———————————

Itse luonto osallistuu äidin juhlintaan.
Vuokot kukkii,
toukokuu antaa kauneintaan.

—————————————

Ihanaa äitienpäiväviikonloppua Sinulle ja läheisillesi.

Toivottaa

Puutarhurisi ja ystäväsi

Juha

—————————————–

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,lämmin sydän ja hyvä maa -

Kodin Kukat OyToikanmäentie 4449570 KANNUSJÄRVI

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi

internet: http://www.puutarha.com

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa  http://www.puutarha.com/kerho.asp

1.5.2009 14:50

Puutarhurin perjantaipostia 1.5.-09

Aurinkoista vappupäivän huomenta puutarhaystäväni.

Ihanat säät sen kuin jatkavat hellimistään. Aamulla oli muutama aste pakkasta, mutta nyt jo huurre sulaa täyttä päätä. Aamuinen aurinko ja pikkupakkanen kirvoittivat luonnon näyttämään ja kuulostamaan mitä parahimmalta. Huurre oksissa ja nurmikolla kimalteli auringon ensisäteissä kuin timanttinen peitto ja lintujen aamukonsertti täydensi tunnelman täydelliseksi. Kerta kaikkiaan ihana aamu.

Viikolla tyhjensin kellarista loputkin perennat ja ruusut ulos kasvamaan. Hyvin näyttivät nekin talvesta selvinneet ja ainoastaan yhdessä laatikossa pikkuinen hiiri oli pesäänsä pitänyt. Se oli talven pitimikseen syönyt muutaman juurakon ja sipulin, mutta ei sen ihmeempää. Se ei harmittanut yhtään, vaan jotenkin ajattelin, että sen verran pitää niitäkin auttaa ja ymmärtää, että hiukan talviruokintaa suon pikku hiirulaisellekin. Kunhan ei vaan tuo koko sukuaan ensitalvena… Kastelin kasvit siis lämpimällä vedellä kevyesti ja laitoin ne ulos puoliaurinkoiseen paikkaan tottumaan ulkoilmaan. Siinä ne saavat suojassa totutella kasvuun ja kunhan muutama viikko on mennyt, niin ne voi laittaa minne vain.

Avojuuristen perennojen ja ruusujen ja pensaiden istutusajat alkavat ja lähestyä. Kunhan vain maa on sulaa, niin pistän juurakot sitä mukaa maahan kasvamaan ja juurtumaan. Astiataimiahan voi istuttaa koko kesän, mutta avojuuriset, joita muuten pidän monessakin tapauksena parempana vaihtoehtona kuin mitä niistä yleensä sanotaan, kannattaa istuttaa ennen juhannusta. Perennat kasvupaikoittain olen koonnut tänne: http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo2.asp?os=1&ryhmanimi=perennat

Kastella on saanutkin aika paljon normaalia enemmän ja tuo tulevan viikon sää ennuste näyttää sille, että samat hommat jatkuvat ainakin alkuviikkoon asti. Olen kastellut haalealla vedellä ja ainoastaan kalkkia olen laittanut maahan. Lannoitetta en vieläkään ole antanut muille kuin sipulikukille. Annan kasvuston heräillä ensin ja kunhan silmut alkavat aueta, niin aloittelen sitten vasta lannoitukset. Vähän kuin itsekin, aamulla aloitan lasilla vettä ja vasta muutaman tunnin päästä syön aamupalan. Näin päivä saa leppoisan hyvän alun ja koko päivä sujuu hyvin.

Ruusupensaita alan myös käymään läpi hiljalleen. Ryhmäruusut leikkaan 10-15 cm tapeiksi ja poistan kaikki huonot oksat kokonaan. Pensasruusuistakin poistelen kuolleet ja huonot oksat pois. Kunhan nuo silmut hiukan tuosta turpoaa, niin helposti näkee, että mitkä voi leikata ja mitkä kannattaa jättää. Itse tuskin maltan odottaa kesää ja sitä kun nämä uudet lajikkeet puhkeavat kukkaan. Tälle vuodelle valittiin yhdessä kollegan kanssa 5 ruusua lajiketta, jotka ovat kyllä niin syötävän hyvännäköisiä, että…http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo3.asp?PID=&OS=7&tr=224&ryhmanimi=kaikki+ruusut

Tuo leikkaaminen on kyllä yleensäkin sellaista puuhaa, että siinä meinaa innostua helposti ja leikata ihan liikaa. Vanha puuseppämestarin sanonta ”mittaa kahdesti ja sahaa kerran” pitää näissäkin asioissa hyvin paikkaansa. Leikkauksiahan käytännössä tehdään pitkin kesää, joten kerralla ei tarvitse kaikkea poistaa. Juhannuksen tienoilla muotoillaan uusia vuosikasvaimia (ennen kuin ne puutuvat) ja sitten vielä elo-syyskuulla kolmannen kerran, joten rauhassa vain ja hyvä tulee.

Pahus kun harmittaa, etten ole muistanut kertoa tuosta mainiosta puutarhaohjelmasta jota on tullut jo muutama jakso. Tuo puutarhurin ABC on mainio ohjelma ja tykkään katsoa sitä, vaikka kasvit eivät kaikki käykään ihan suoraan meille, mutta Alanin asenne on kohdallaan. Ohjelma tulee seuraavankerran sunnuntaina TV 1 klo 14.45-15.15. Suosittelen lämpimästi katsomaan tuota Alanin ohjelmaa.

———————————

Jos haluat jotain jota sinulla
ei ole koskaan ennen ollut,
sinun on tehtävä jotain jota
et ole koskaan ennen tehnyt.

—————————————

Unelmapuutarha pikatilaus:http://www.puutarha.com/pikatilaus2.asp

Vapun juhlaa ja auringon lämpöä Sinulle.

Toivottaa

Puutarhurisi ja ystäväsi

Juha

—————————————–

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,lämmin sydän ja hyvä maa -

Kodin Kukat OyToikanmäentie 4449570 KANNUSJÄRVI

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi

internet: http://www.puutarha.com

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa  http://www.puutarha.com/kerho.asp