Aiemmat kirjoitukset - Marraskuu, 2009

27.11.2009 9:23

Puutarhurin Perjantaipostia 27.11.-09

Sateisen lämmintä huomenta täältä puutarhalta.

 Aika erikoisen harvinaista oli herätä aamulla siihen, että vettä satoi katto kohisten. Eikä tämä aamu ollut mikään poikkeus tähän viikkoon, aika monena yönä olen hetken kuunnellut kuinka vettä on satanut ja nukahtanut sitten taas uudelleen. Aamulla tuossa kun hipsin vesisateen kanssa kilpaa tänne puutarhalle, mietin että kuinkakohan uppeluksissa sitä olisi, jos kaikki tämä viimeisten viikkojen aikana satanut vesi olikin tullut lumena. huh, huh, tuntuu että sitä olisi varmaan jo metri kaupalla…

 Nurmikotkin ovat nyt niin pehmeitä, että yhtään ylimääräistä ei arvaa niillä liikkua. Eilen kun kävin uteliaisuuttani tutkailemassa noita takapihan nurmikoita, niin hyvä kun uskalsin varovasti reunoja pitkin kävellä. Maa oli nimittäin tosi pehmeää ja upottavaa. Onneksi ovat salaojat ja maan muotoilu kunnossa, niin vedet valuvat hiljalleen pois, eikä jää lammikoiksi maahan. Talvituhot olisi muuten melko huimat. Kyllähän sitä silloin nurmikkoa perustaessa pohti, että eikö vähän vähempikin perustustyö riittäisi, mutta onneksi ei tullut luistettua niistä, nyt ei haittaa vaikka sataisi kuinka. Maa pelaa kyllä.

 Samalla kun kiertelin katsomassa noita nurmikoita, niin ihanan luonnon taideteos oli tullut pienen koivun alle. Siihen olin jättänyt syksyllä lehtiä hiukan tarkoituksella haravoimatta ja niin vain oli lehdistä alkanut muodostua pieniä kekoja, niin kuin vähän toivoinkin. Ne ikään kuin näyttävät imeytyvän itsekseen maahan. No tosiasiassahan madot siellä kiskovat itselleen ruokaa ja se jos mikä on hyvä merkki. Madot maassa on kuin rahaa pankissa.

 Toinen ihana luonnontaideteos jonka näin viimesunnuntaina oli kun päivällä vesi oli sulanut (yöllähän oli hiukan pakkasta) koivujen silmujen päihin ja sitten illan edellä pakkanen jäädytti ne uudelleen pieniksi timanteiksi. Oli kerrassaan henkeä salpaavaa katsella pienessä koivikossa, ilta-auringon viimesäteiden loisteessa, kuinka koko taimikko kimmelsi kuin sadussa. Luonto on kyllä siitä ihmeellinen, että sieltä saa aina enemmän kuin mitä siltä odottaa.

 Tämä lämmin ja kostea ilma on tehnyt myös muita iloisia yllätyksiä metsään. Suppilovahveroista on nimittäin noussut ihan uusi sato. Uutta sientä on noussut yllättävän paljon. Joten jos vain on vielä tarvetta, niin luonto tarjoaa vielä kerran tälle syksylle tilaisuuden varastojen täydentämiseen. Itselläni on jo sieniä tarpeeksi, mutta ajattelin yllättää erään ystäväni keräämällä hänelle kassillisen sieniä viikonlopulla. Hän kun ei itse pääse metsään, mutta tykkää sienistä, niin minustahan on mukava käydä keräämässä tuliaiset, joista varmasti pidetään. Mieltä lämmittää jo etukäteen, kun tiedän kuinka hän niistä ilahtuu. Kerääminekin tuntuu jotenkin keveälle ja ihanalle, sitä se kai on se antamisen ilo. Siitä saa itse aina enemmän kuin arvaakaan ja hyvän mielen vielä kaupanpäällisiksi. Vai mitä?

Samalla kun käyn keräämässä sieniä, niin katselen joulukuusia jo sillä silmällä. Nyt on mukava jo katsella ja arvuutella, että mikä puu saakaan koristaa joulua tänä vuonna. Tulee kyllä heti jouluinen olo, kun vain ajatteleekin kuusen hakua ja sen koristelua lasten kanssa. Se on kyllä yksi ihanimmista jouluperinteistä minulle.

 Viimeviikolla kun kerroin vakuumikoneestani ja sen moninaisista tavoista, niin kyllähän oli ihanaa saada sellainen määrä hyviä vinkkejä ja kokemuksia, että tuon koneen käyttömahdollisuudet nousivat taas arvoon arvaamattomaan. Taitaa olla yksi parhaimmista kodinkoneista niiden kaikkien mielestä joilla sellainen jo on. Ruuan säilömiseen ja siihen liittyviä kokemuksiahan näistä valtaosa oli. Mutta yksi ihanimmista ja hiukan erilaisimmista vinkeistä oli kyllä se kun eräs koneen omistaja kertoi laittavansa aina reissuun, etenkin vaellukselle lähdettäessä lasten sekä omatkin alusvaatteet ja sukat vakuumiin. Hän laittoi joka päivälle yhdet kalsarit, paidan ja sukat samaan pussiin ja pussi kiinni. Niin oli aina joka aamulle uudet alusvaatteet kätevästi ja varmasti kuivina kaikille saatavilla. Ja samat pussit on ollut käytössä jo vuosia. Ideoittiin vielä, että kun laittaa nimilaput päälle, niin vaikka olisi isompikin ryhmä kyseessä ja kamppeet yhteiskuljetuksissa, niin kaikki saisi omansa helposti.   Mahtava laite, pakko myöntää.

 Amaryllisten istutuksetkin alkaa olla täällä puutarhalla tehtynä ja nyt vain odotellaan rauhassa kasvun ihmettä. Paljon vain lämpöä, vähän vettä ja paljon valoa, niin hyvä tulee. Lämpötilaa usein kysytään ja olen pitänyt nyrkkisääntönä, että ilmanlämpötila ei saisi nousta yli 30 asteen ja pohjalämpö ei yli 50 asteen. Toki, tuo normaali huonelämpö 20-22 astetta on ihanteellisen hyvä, mutta jos tulee kiire tai haluaa erityisen lyhyet kukkavarret, niin lämpötila on se tehokkain tapa vaikuttaa asiaan.

 Jouluruusutkin näyttää olemaan ihan mahdottoman innokkaita tänä vuonna. Kukkia tuntuu tulevan ihan mahdottomasti, en muista koska nuo olisi olleet noin innokkaita kukkimaan. Hyvä kasvukausi on ilmeisesti tehnyt niistäkin tavallista energisempiä.

Ja joulukielot, nuo toiset ihanuudet. Niitä on saanut viimepäivinä oikein varoa, etteivät ne näe valoa tai saa lämmintä. Ne on niin innokkaita kasvamaan, että tuntuu että ne haluavat kukkia ihan silmissä. Ja jos nyt istuttaa, niin ehtivät kyllä kukkia liian aikaisin. Kaksi viikkoa vielä odotan ja sitten vasta istutan. Vaan onhan se ihanaa katsoa tuota kertakaikkisen ihanaa elinvoimaa. Jos haluat nähdä ja kokea, niin näitä lähettelen vielä parin viikon ajan tai niin kauan kun niitä riittää… http://www.puutarha.com/

 ja nuo edulliset, itse maahantuodut joulukoristeet, sparyt, glitterit, koristehavut,ym. askarteluun, koristeluun tai muuten vain kotia somistamaan löydät täältä.

1 ja 2 euron koreista.

http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo2.asp?os=26&ryhmanimi=tarjouskori

  Viimeviikolla kun sain olla kuuntelemassa ja tankkaamassa hyvää energiaa itseeni Kokki-Jussin seikkailuluennolla niin vaikutus on ollut kyllä hyvä. Kyllä tuo asenne on se joka ratkaisee, näin vesisateellakin. Jos haluat itseesi energiaa ja mieltä avaavia tarinoita elämäsi eväiksi, niin Jussi on liikkeellä yhdessä Wilssonin kanssa lähiaikoina ainakin Turussa ja Helsingissä.

Suosittelen lämpimästi.

HELSINKI 01.12.2009

http://redir.positiivarit.fi/?id=336

 

TURKU 08.12.2009

http://redir.positiivarit.fi/?id=337

 

ps. ja kerro Terveisiä Kannusjärven Puutarhurilta, niin saat iloisen yllätyksen mukaasi.

 

Vaan niin alkaa olla koivut takassa palaneet ja hempeä hehku lämmittää ihanasti. Kahvit kupista juotuna ja ihana kutina lähestyvästä joulusta tuntuu hiipivän kuin varkain tänne puutarhallekin. Taidan siis hipsiä tuonne kukkien keskelle puuhastelemaan ja nauttimaan olosta, elämästä ja kasvunihmeestä.

 

———————————

Ystävyys tai Rakkaus ovat vain sanoja,

kunnes löytyy yksi,

jolle olet hehkuasi säästellyt.

 

-   John Gray

—————————————

 

Ihanaa viikonloppua ja hyvää ensimmäistä adventtisunnuntaita Sinulle hyvä ystäväni.

 

Toivotteleepi onnellinen puutarhurisi

 

 Puutarhurisi

 

Juha

 

—————————————–

 

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,

lämmin sydän ja hyvä maa -

 

 

Kodin Kukat Oy

Toikanmäentie 44

49570 KANNUSJÄRVI

 

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00

 

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi

 

internet: http://www.puutarha.com

 

 

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa

  http://www.puutarha.com/kerho.asp

20.11.2009 16:49

Puutarhurin Perjantaipostia 20.11.-09

Lämmintä huomenta täältä puutarhalta.

 

Aamulla piti oikein silmiä siristää, kun katsoin lämpömittaria. Sehän näytti melkein kuutta astetta lämmintä ja lumetkin on nyt sulanut käytännössä kokonaan. On se vaan näköjään venkaa tämä talven tulo taas tänäkin vuonna. No, tulihan harjoiteltua lumitöitä ja huomattua, että koneet ja lapiot on kunnossa. Vaan senkin huomasin, että pari pientä pensasta ja yksi kivetyksen reuna oli näköjään jäänyt syksyllä merkkaamatta. Helposti tulisi talvella vahinkoa, mutta nyt kun lumet suli ja maakin on sen verran sulaa, niin kävin lyömässä kepit niiden viereen. On sitten helppo huomata ne, vaikka tulisi enempikin lunta.

 

Terassiltakin suli lumet pois ja katselin, että vielä oli muutama koivunlehti tippunut sinne laudoille makaamaan. Yritin harjata niitä pois, mutta eihän ne suostunut liikahtamaankaan, pysyivät kiinni kuin liimattuina. Vaan kun hetken mietin, ja otin vesiletkun avuksi, niin johan rupesi lehdet irtoamaan kätevästi. Nyt on terassi puhdas eikä lehdet suotta tee jälkiä talven aikana lautoihin. Vesi vanhin voitehista, tässäkin asiassa. :)

 

Keskiviikkona minulla oli ilo olla taas kuuntelemassa Kokki-Jussin luentoa tuossa meidän paikallisessa seurakunnan leirikeskuksessa. Kyllä oli taas ihana huomata kuinka Jussi sai ihmisiin iloa, eloa ja ennen kaikkea asennetta kohti parempaa huomista. On se ihmeellistä kuinka helposti omatkin ajatukset saa uutta intoa, kun oikea henkilö niitä tuulettaa. Jos Sinulla on mahdollisuutta mennä kuuntelemaan Kokki-Jussia joskus, niin suosittelen kyllä mitä lämpimimmin. http://www.positiivarit.fi

     

 

Kellarissakin piipahdin eilen ja siellä näytti kaikki hyvälle. Lämpötilat kohdillaan eikä kastelua tarvinnut tehdä. Hiiretkin on näköjään pysyneet hyvin poissa, sillä lossa oli tyhjä, eikä tuhojakaan näkynyt. Kaikki näytti siellä siis levollisen hyvälle.

 

Kellarissa käydessäni tuli oikein vesikielelle, kun katselin perunoja ja muistin, että minulla on pakasteessa tuoreita perunoja odottamassa joulua. Sain nimittäin hyvän niksi kaveriltani Peteltä tuolta Herrankukkarosta. Pete on idearikas, aitoja raaka-aineita ja makuja suosiva perjantaikokki. Hän kirjoitti kesällä perjantaireseptissään uusien perunoiden jouluksi säilömisen niksin. Tein samalla tavalla, tosin korvasin tuon pussin ja pillin tuolla iki-ihanalla vakuumikoneellani. Tuo vakuumikonehan on sellainen apulainen, jota ilman en enää taitaisi pärjätä. Muistan kuinka olin aikoinani hiukan epäluuloinen sitä kohtaan, lähinnä pidin sitä kalliina käyttää. Kunnes tajusin, että pussithan voi pestä ja käyttää vaikka kuinka moneen kertaan ja kuinka hyvin kaikki ruoka niissä säilyy. Ja nuukana ihmisenä kun mieluusti hankin hiukan isompia eriä tarjouksista esim. lihaa, juustoja, kalaa, niin tuossa vakuumissa ne säilyy entisten viikkojen sijaan nyt kuukausia. Joulukalankin hommaan jo hyvissä ajoin, niin ei tarvi sitten aluspäivinä siitäkään stressata. On kone tienannut itsensä takaisin jo moneen kertaan.

No se siitä ja tuon uusien perunojen säilyttämisohjeen sekä paljon muitakin Peten huippuhyviä ja helppoja reseptejä löydät täältä. Katso ohje joka on kirjoitettu 5 päivä kesäkuuta Lösähdys ja Plösähdys otsikon alla. http://perjantairesepti.blogspot.com/search/label/peruna

    

 

Huonekasveja olen hoidellut taas maitohoidolla. Tuo on vanha, mutta hyvä konsti. Otan vain tilkan maitoa tavalliseen vessapaperiin tai pumpuliin ja pyyhin sillä lehdet. Lehtiin tulee kaunis kiilto ja tummat laikut häviää hyvin. Maidon koostumuksella ei oikeastaan ole väliä, mutta pari kertaa talven aikana käytän rasvatonta maitoa. Se nimittäin tekee sellaisen kalvon, että tuholaisten talvehtivat munat kuolevat sen kalvon alle, mutta kasvi pystyy silti hengittämään hyvin. Patterit olen kukkalautojen alta kääntänyt myös hiukan viileämmälle, jo parillakin asteella on suuri merkitys kasvien viihtyvyyteen.

 

Myös tuo pari viikkoa sitten lasimaljaan laitettu amaryllis kasvaa kohisten. Ensimmäinen kukka aukeaa varmaan ensiviikolla, eikä se toinen ja kolmaskaan vana kaukana ole. Oikein taas jännittää kun odottaa tuota ensimmäisen kukan puhkeamista kukkaan kotia koristamaan. Ihanien asioiden odottaminen on aina vain yhtä kiehtovaa ja onnellista aikaa. Eikö vain? Varsinaiset jouluamaryllikset istuttelenkin sitten ensiviikon aikana. Näin ne tulee kukkaan sopivasti jouluksi.

Jos vielä haluat, tai kaverisi haluaa kasvattaa omat joulukukat edullisesti, niin täältä löytyy vielä apua vielä muutaman päivän.

http://www.puutarha.com

 

Vaan niin on taas ihana aamuhetki kanssasi vietetty ja lähden aina iloisen, pienen Huhu-Koiran kanssa pienelle aamulenkille ja –palalle. Sitten menen taas jatkamaan tuolla jouluruusujen, kielojen ja amaryllisten ihanassa lumossa.

 

———————————

Suunnattomat rikkaudet ovat kaikkialla ympärilläsi,

kunhan avaat mielesi silmät ja katsot äärettömyyden aarteita ulkopuolellasi.

 

Sisälläsi on kultakaivos, josta voit louhia kaiken,

mitä tarvitset elääksesi suurenmoista,

ilon täyttämää ja rikasta Elämää.

 

-          Joseph Murphy

 

—————————————

 

Ihanaa viikonloppua Sinulle hyvä ystäväni.

 

Toivotteleepi, lastenoikeuksien päivää ilolla viettäen. http://www.lastensivut.fi/index.php/oikeudet

 

 

Puutarhurisi

 

Juha

 

—————————————–

 

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,

lämmin sydän ja hyvä maa -

 

 

Kodin Kukat Oy

Toikanmäentie 44

49570 KANNUSJÄRVI

 

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00

 

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi

 

internet: http://www.puutarha.com

 

 

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa

  http://www.puutarha.com/kerho.asp

20.11.2009 16:46

Puutarhurin Perjantaipostia 13.11.-09

Tunnelmallista huomenta täältä puutarhalta.

 

Olipahan ihanan valkoista, hiljaista ja tunnelmallista kävellä hiljalleen tänne puutarhalle. Laitoin kahvit kiehumaan, tein tulen takaan ja pistin vielä kynttiläkin takanreunalle palamaan. Tässä nyt istuskelen takkatulen loisteessa, höyryävä kahvikuppi pöydällä ja kirjoittelen Sinulle. Näistä perjantai aamuista on tosiaan tullut minulle viikon ihanimpia.

 

Alkuviikko olikin aika erikoinen, maanantaina tehtiin viherrakentaja kaverin kanssa tuota kivirinnettä täyttä päätä ja tiistaina sitten olikin lunta maassa jo puoleen sääreen.

Tuo kivirinteen teko onnistui kyllä omasta mielestäni hienosti. Tehtiin reunat ja yksi syvempi istutusallas vanhoista riihen kivijalkakivistä ja keskelle ladottiin erikokoisia ja näköisiä luonnonkiviä. Se se vasta olikin taidetta ja asettelua, kun joka kivi aseteltiin, mutta niin ettei se näyttäisi asetellulle. Mutta hyvin se tosiaan onnistui, kiitos ammattitaitoisen konemiehen ja lennokkaiden ideoiden. Nyt rinteeseen jäi sopivia istutuskoloja ja toisaalta siitä tuli myös elävän näköinen vaikka ihan ilman kasvejakin. Ja kunhan saan keväällä sinne kasvit kasvamaan, niin vuoden kahden päästä se vasta hieno onkin. Laitan sitten ensikesänä kuvia niin rakentamisesta kuin kasveista kotisivuille näkyviin, niin voit katsoa kuinka onnistuin. Ja toivottavasti saat ideoita siitä itsellesi tai kavereiden pihaan.

 

Tiistaina iltapäivästä kun kävin varistelemassa lumia pikku pensaiden oksilta pois, niin katselin tuota kivetystä ja se näytti lumenkin alla mukavan eläväiselle. Sellainen tasainen kivetyskin on toki hieno, mutta jotenkin itse olen ihastunut tuohon enempi luonnonmukaiseen tyyliin.

 

Eilen ilta oli sitten taas ihan toisenlainen. Oikein sydäntälämmittävä kokemus taas siitä, kuinka ihana paikka tämä meidän Kannusjärven kylä ja sen ihmiset ovat. Olen nimittäin aikeissa rakentaa ensikesänä lisää pakkaamotilaa ja sitä varten tuli eilen illalla puutavaraa pitkällä rekalla. Vaikka tiet olivat hyvin soritettu, niin tuo pikkutien mutkaisuus ja kapeus teki hommasta todella haastavan. Ja niinhän siinä sitten kävi, että tuossa viimeisessä mutkassa, vain sata metriä ennen puutarhaa, rekka luisui ojaan. Olin ihan kauhuissani ja ajattelin, että nyt ollaan pahassa, pahassa pulassa. Vaan ennen kuin itse kunnolla sain ensimmäistäkään ajatusta kasaan, että kuinka tästä selvitään, niin naapurit ja kylän miehet olivat jo traktoreineen ja kaivinkoneiden kanssa paikalla. Kaikki oli auttamassa ja leppoisalla mielellä kun kaikki oli, niin jotenkin tuo hankaluus alkoi yhtäkkiä tuntua semmoiselle hyvälle haasteelle, johon yhteistuumin käytiin käsiksi. Ja niin vain rekka nousi ojasta ehjänä ja kaikki meni tosi hyvin. Kaiken lisäksi isännät jäivät vielä auttamaan kuorman purkamisessa. Kun tuossa puolen yön aikaan saatiin sitten rekka puretuksi ja isännät huikkasi hyvät yöt iloisin mielin, niin ajattelin, että ei tämän parempaa kylähenkeä olekaan. En tiedä kuinka ihmeessä olen tämmöisiä upeita ihmisiä ympärilleni saanutkin, mutta aivan mahtavia porukkaa täällä meidän kylällä kyllä on. Toivottavasti osaan kantaa myös oman korteni tähän kekoon.

 

Hiekoitus sepelit oli kyllä eilen illalla tarpeen ja onneksi olin sitä varannut riittävästi. Tosin tänään pitänee hakea sitä lisää sulamaan ja lämpimään, sillä viikonlopulla on tulossa sateita, jotka taitaa tulla osin vetenä ja sitten on taas käyttöä kunnon sepelille ja liukuesteille kengissä. Nuo liukuesteet ovat kyllä varmaan yhdet maailman halvimmista ja kätevimmistä tapaturmien ehkäisijöistä. Niin paljon kivempi kävellä kun ei tarvitse koko ajan jännittää, et milloin lentää takapuolelleen.

 

Puutarhalla olen jatkanut amaryllisten valmisteluja ja osan sipuleista olen jo lähetettykin, mutta varsinainen lähetysviikko on sitten ensiviikolla. Näin ne kukkivat sitten juuri sopivasti jouluna. Itse istutan nuo joulumyyntiin tarkoitetut vasta joulukuun alussa, mutta kun kasvatan ne hiukan korkeammassa lämpötilassa, niin ne kukkivat jo reilun kahden viikon kasvatuksen jälkeen. Normaalissa huonelämmössä ne tarvii noin viikon verran enemmän aikaa. Mutta jos tulee kiire tai haluat oikein lyhyet kukkavanat, niin keino on yksinkertainen. Paljon lämpöä, mielellään vielä alakautta, sipulia lämmittäen. Hyvin vähän vettä ja paljon valoa. Vettä annetaan sitten vasta enempi kun kukka alkaa aueta. Itse liotan sipulin, istutan suht märkään multaseokseen ja seuraavan kerran annan vettä vasta kun kukat alkavat aueta.

On kyllä joka vuosi yhtä ihanaa katsella tuota pursuavaa elinvoimaa kun ne alkavat istutuksen jälkeen kasvamaan. Kukkavanat tuntuvat kasvavan ihan silmissä. Ei oikein meinaisi maltaa illalla mennä nukkumaan ja aamulla pitää ensimmäiseksi mennä katsomaan kuinka kovin ne on yön aikana kasvanut. Vähän samanlainen tunne kuin pikkupoikana joulukalenterin luukkujen avaamisen odottaminen.

Amarylliksen kasvun ihmeitä on monia, mutta yksi omista suosikeistani on tuo valkoinen kerrottu Alfresco lajike. Se on semmoinen amaryllismaailman sisupussi ettei paremmasta väliä. Sehän ei kasvata kovin isoa sipulia, mutta kasvuvoimaa on kuin pienessä kylässä. On aina ihana hämmästyttää kavereita näyttämällä tuota pikkusipulia ennen istutusta ja sitten kun se on kukassaan. Kukaan ei ikinä usko, että niin pienestä sipulista voi kasvaa jotain niin upeaa. Jos haluat kokea tuon saman ihmeen, niin muutama kymmenen sipulia minulla on vielä jäljellä.

http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo4.asp?PID=673&os=14

 

Vaan niin tämä ihana aamuhetki alkaa taas olla vietetty. Takan tuli on muuttunut hehkuvaksi hiillokseksi ja pikkuinen Huhu-koirakin kuulee jo tuolla tarhassa kyselevän, että jokohan lähdettäisiin aamulenkille viemään ruokaa pikkulinnuille ja ennen kaikkea sen omalle aamupalalle.:)

 

———————————

En toivo sinulle elämää,
jossa ei ole vaivaa eikä haasteita,
sillä mitä sinä tekisit sellaisella elämällä.
Sen sijaan toivon,
ettei elämäsi valu hukkaan,
toivon sinulle kätten ja sydämen voimaa.
Että vilja kasvaisi aurasi jäljissä,
ruumiin ja sielun leipä
ja että olkien seassa vilkkuisi aina kukkia”.

-        Jörk Zink

 

—————————————

 

Elämän makuista ja ihanaa viikonloppua Sinulle hyvä ystäväni.

 

Toivotteleepi,

 

Puutarhurisi

 

Juha

 

—————————————–

 

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,

lämmin sydän ja hyvä maa -

 

 

Kodin Kukat Oy

Toikanmäentie 44

49570 KANNUSJÄRVI

 

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00

 

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi

 

internet: http://www.puutarha.com

 

 

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa

  http://www.puutarha.com/kerho.asp

20.11.2009 16:44

Puutarhurin Perjantaipostia 6.11.-09

Talvisen ihanaa huomenta täältä puutarhalta.

 

Viimeviikolla sai aamuisin ihastella upeaa täysikuuta ja nyt aamulla lumin narisi jalkojen alla ihanan talvisesti. Kyllä tämä vuodenaikojen ja jopa päivittäisen ilmojen vaihtelut tekee sielulle hyvää. Eihän nuo ilmat aina miellytä, mutta sitä mukavammille tuntuu hienot ilmat, kun välillä vähän vihmookin. Eikös sitä sanota, että mitä pimeämpi yö, sitä kirkkaammin tähti loistaa.

 

Keskiviikkoiltana alkanut pieni lumisade sai eilen sen verran jatkoa, että maa on nyt valkoinen ja ihanan talvinen. Linnuillekin kiikutin ruokaa saman tien ja heti oli tintit talipallojen ja auringonkukan siementen kimpussa. Niitä on tuosta ikkunasta ihana seurailla ja itsellekin tulee tosi iloinen ja hyvä olo, kun tietää niiden pärjäävän hyvin talven yli kunhan vain ruokaa riittää.

 

Sen verran piti tuossa hullutella vielä pihatöidenkin kanssa, että terassin viereinen rinne pistettiin uusiksi. Meinasin kyllä perustaa tuon rinteen vasta ensikeväänä, mutta kun konemiehellä oli paripäivää aikaa nyt, niin pistettiinkin homma eilen menoksi. Pohjia muokattiin ja kiviä välpättiin eilinen päivä ja kunhan tuosta päivä kohta valkenee, niin levitetään aluskatteet paikalleen ja ladotaan kivet paikalleen. Sitten vain mullat rakoihin jossa ne saavat asettua paikoilleen kevättä varten. Keväällä istuttelenkin sitten uusia kivikkokasveja ja odotan innolla kuinka hieno siitä tulee. Minulla on nimittäin testattavana todella upeita kasveja ja jos ne kasvavat ja menestyvät hyvin, niin sittenhän niitä saadaan Sinullekin.

 

Nyt kun tuo maa routaantui, niin hiukan heittelin katetta tuonne ruusupenkkien juurille. Syväänhän ne on istutettu, mutta liekö vain sellainen tapa, että varoiksi heitän hiukan katetta niille vielä ennen talvea, mutta varmemminhan ne sitten taas talvehtii. Noista talvista kun ei koskaan tiedä… 

 

Sen verran tuo lumentulo toi joulumieltä, että heti otin yhden amarylliksen takanreunalle lasimaljakkoon kasvamaan ja tuikut ympärille. Ihana tunnelma syntyy niin helposti ja pienellä vaivalla. Sehän toki ehtii kukkia reilusti ennen joulua, mutta ei se haittaa, tunnelmaa joulun valmisteluunhan se vain tuo.  Tuo lasimaljakko kasvatus on lisääntynyt tosi kovasti viimevuosina. Eilisessä Viherpihassakin oli Saija kasvattanut useammankin sipulin lasimaljakossa ja tosi upeillehan ne näytti. Eilisessä lehdessä oli muutenkin paljon juttua amarylliksistä. Joku kyselikin jo eilen, että tuleeko noista muka ihan oikeasti noin upeita myös kotona. Helppoa oli vastata, että tulee. Koska itse toimitin nuo kaikki kukkasipulit heille ja ne on kasvatettu ilman mitään erityistoimenpiteitä. Se salaisuushan on noissa oikeissa lajikkeissa, sipulin koossa ja eritoten sipuliviljelijän ammattitaidossa. Hyvä ammattitaitoinen viljelijähän on näissäkin kaiken a ja o. Siksi olenkin tehnyt hyvää yhteistyötä vain muutaman viljelijän kanssa jo reilut 15 vuotta. Me kaikki olemme ylpeitä siitä, että kukat onnistuvat joka vuosi paremmin ja paremmin.

Sipuleissa ja sipuleissa kun on eroja…

Sen takia näistä kaikista lajikkeista mitä minulla on täällä, voin helposti antaa Sinulla täyden takuun. Varmasti onnistut ja helposti.

http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo2.asp?os=14&ryhmanimi=amaryllikset

 

Lehdessä oli myös kiva kuvasarja jossa Anne näytti kuinka helppoa on kasvattaa kukkaan upeat ja erikoiset jalokielot.

Niitäkin minulla on tuossa kellarin viileässä odottamassa istuttamista. Nehän uhkuvat sellaista kasvuvoimaa, että kasvavat kukkaan tosi nopeasti päästyään lämpimään. Voit siis tilata ne hyvin tuohon amaryllisten kanssa samaan lähetykseen ja pitää juurakoita viileässä, vaikka jääkaapissa ja istuttaa ne sitten joulukuun alussa. Silloin ne kukkivat juuri parhaimmillaan jouluna.

http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo4.asp?PID=1432&os=15

 

Ja tuo aito oikea vaaleajouluruusuhan saa minut aina herkistymään.

http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo4.asp?PID=1431&os=15

 

Ja jos haluat askarrella joulukoristeita edullisesti, niin tein tämmöiset euron, parin korit, jossa on vaikka mitä kivaa. Kurkkaapa.

http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo2.asp?os=26&ryhmanimi=tarjouskori

 

Vaan nyt alkaa kohta päivä valeta ja kaveri tulee kohta, joten vedän pipon päähän ja lähden nauttimaan raikkaasta aamuilmasta kiviä asetellen.

 

———————————

 

Puutarhurin rakkain isänpäivä runo

 

Hyvää Isänpäivää!

” Isä kiva on ja auttaa ain,

se kiva on ja kiusaa paljo ei.

Se antaa tehä kaikkee ja käske siivoo ei.

Jos hän käskee tehä jotai mä sitä aina autan,

koska hän on TOSI HYVÄ ISÄ !!”

 

-          Tomi (  meidän perheen nuorempi putarhuri)

 

 

—————————————

 

Ihanaa isänpäivä viikonloppua Sinulle

 

Toivotteleepi, isän ylpeydellä nenäpäivää viettävä

 

 

Puutarhurisi

 

Juha

 

—————————————–

 

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,

lämmin sydän ja hyvä maa -

 

 

Kodin Kukat Oy

Toikanmäentie 44

49570 KANNUSJÄRVI

 

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00

 

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi

 

internet: http://www.puutarha.com

 

 

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa

  http://www.puutarha.com/kerho.asp

20.11.2009 16:42

Puutarhurin Perjantaipostia 30.10.-09

Raikasta huomenta täältä puutarhalta.

 

Onpahan aivan mahtavan hieno aamu. Pakkasta lähes 5 astetta, ilma ihanan raikas ja tähtitaivas loisti tuhansin timantein. Jollain lailla olen kyllä etuoikeutettu kun saan tehdä tämän ns. työmatkan kävellen ja samalla ihastella näitä upeita aamuja rauhassa. Ja vaikkei matka sisältä tänne puutarhalle kovin pitkä olekaan, niin tällaisina aamuina sitä tulee käveltyä vieläkin hitaammin, haistellen ja maistellen tätä aamun auvoisuutta.

 

Tänne toimistolle tullessa tein taas takaan tulet, pistin kahvin kiehumaan ja istahdin onnellisena nauttimaan tulen loimusta ja kahvin tuoksusta. Kirjoittelen tässä samalla Sinulle ja tästä se päivä sitten leppoisasti taas alkaakin. Menneitä ajatellen ja tulevia suunnitellen.

 

Viikolla tulleet sateethan teki tuon lehtienharavoinnin melko hankalaksi, mutta onneksi talvi ei vielä tullut, joten enköhän vielä ehdi hyvin haravoida loputkin koivunlehdet pois. Jotenkin joka syksy sitä tulee hämmästeltyä, että kuinka noita lehtiä riittääkin. Toisaalta luonto on varmaan ajatellut senkin asian niin, että kun ei kaikki lehdet varise kerralla, niin ei ole haravointi urakkakaan kerralla niin paha. Ja nurmikkohan tykkää vallan mahdottomasti kun sitä rapsutellaan. Se on kuin tuo pieni Huhu-koira, ei kyllästy rapsutteluun ikinä. Vaan kunhan keli tuosta hiukan kuivahtaa ja saan tosiaan loput lehdet pois nurmikolta, niin ajan sen kumminkin vielä kerran lyhyeksi n. 3-4 cm mittaiseksi. Sitten teen ruohonleikkurille perinteisen talvisäilytys huollon.  Eli pesen sen ja annan käydä sen niin kauan, että se kuivuu kunnolla. Sitten irrotan terän, teroitan sen ja öljyän vielä kevyesti. Avaan tulpan ja sipaisen siihenkin öljyä kevyesti. Putsaan ilmanputsarin ja koneen muutenkin ja täytän bensatankin täyteen. Bensatankin olen pitänyt joskus myös ihan tyhjillään, mutta nykyään laitan sen suht täydeksi. Vajaa tankki nimittäin kerää ilmojen vaihtelun myötä vettä tankkiin talven aikana. Täysi tankki ja huollettu kone keväällä on niin paljon ihanampi, kuin se käynnistymätön, tylsäteräinen ja tyhjätankkinen, hermoja kiristävä vaihtoehto. Eikö vain?

 

Pikkulintujen ruokinnan aloittamistakin olen kovasti myös pohdiskellut, mutten ole sitä ihan vielä aloittanut. Ruokaa, niin siemeniä kuin talipallojakin olen jo hommannut, mutta en vielä ole laittanut niitä tarjolle. Siihen on oikeastaan kaksi syytä. Luonto kun on vielä sula ja linnut saavat ruokaa suht helposti vielä luonnostakin. Samalla ne auttavat hävittämällä noita pieniä talvehtevia tuhoeläimiä pois puutarhasta. Toisekseen haluan odotella, että kaikki nuo muuttamaan lähtevät lajit on varmasti matkansa aloittanut. En nimittäin halua houkutella niitä jäämään talveksi tänne, sillä ne eivät ruokinnasta huolimatta oikein pärjäisi talven pakkasia vastaan.

 

Tänään ajattelin käydä aamukävelyllä Huhu-koiran kanssa tuossa lähimetsikössä ja hakea samalla hiukan havuja ja sammalta hautojen laittoa varten. Huomenna, pyhäinpäivänähän on perinteisesti se päivä kun hautausmaalla käydään laittamassa haudat talvikuntoon, kynttilän kera. Vastaavaa, niin hartaan kaunista tunnelmaa kuin mitä hautausmailla illan tummuessa kokee, on vaikea muualta löytää. Harrasta ja kauniin puhuttelevaa. Kun vain muistaa laittaa tarpeeksi päälle, ettei kylmä aja pois liian nopeasti. Minua ainakin meinaa aina alkaa palella hautausmaalla, liekö aina liian vähän päällä vai viivynkö vain niin pitkään. Oma menemiseni ei valitettavasti huomenna onnistu, kun nuo 10 tanssin sm kisat on juuri huomenna. Menen siis joko tänään tai sitten sunnuntaina.

 

Sääennusteen mukaan muutenkin taitaa talvi tehdä sillai tuloaan, että loput ruukut ja kasvatusastiat tyhjentelen ja vien varastoon. Tai käännän ne ympäri ja laitan ne seinänviereen suojaan. Ulkona säilyttämisen hyvä puoli on se, että talvella pakkanen desinfioi ruukut hyvin ja ne on käytännössä käyttövalmiita keväällä ilman sen suurempia toimenpiteitä.

 

Muutoin tuleekin tänään keskityttyä noiden amaryllisten valmisteluun. Ja nyt on kyllä pakko olla iloisen ylpeä noista tämän vuoden sipuleista. Loistava kasvukausi tuotti kyllä tänä vuonna ihan mielettömän upeita sipuleita. Ja sen verran voin paljastaa, että tein pienen tutkimusretken muutaman sipulin sisälle. Ja siellä oli lupaus sellaista kukkamäärästä, että voi pojat, kunhan joulu koittaa ja nämä on kukassaan, niin kyllä kelpaa olla ylpeä näistä. Nyt kannattaa sinunkin varata omat, sekä tarvittaessa kaverillekin, sillä näitä ei varmaan riitä kaikille halukkaille. Ensiviikon jälkeen alan näitä sitten toimittelemaan marraskuun viimeisellä viikolla nämä olisi hyvä sitten viimeistään istuttaa.

 

Koko upean lajikirjon löydät täältä.

http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo2.asp?os=14&ryhmanimi=amaryllikset

  

Kielot ja jouluruusun löydät täältä: http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo3.asp?PID=&OS=15&tr=727&ryhmanimi=kaikki+kasvit

 

Noita joulutarvikkeitahan olen tuonut maahan jo muutamanvuoden ja aika mukava valikoima niitä alkaa ollakin. Hinta ainakin on kohdallaan, vai mitä?

http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo2.asp?os=23&ryhmanimi=+joulutarvikkeet

 

Jos Sinulla on aikaa ja mahdollisuutta, niin tulethan katsomaan meitä tuonne Kymen suurmarkkinoille, Ruonalan palloiluhalliin Kotkassa.

Me pakataan amarylliksiä ja tarvikkeita auton kyytiin ja vietetään viikonloppu markkinahumussa. Itse en valitettavasti pääse paikalle huomenna, kun huomenna olisi tarkoitus tosiaan kokeilla kuinka 10-tanssin SM kisoissa menee. Mutta sunnuntaina sitten olen jo itsekin paikalla. Toki sipuleita ja tarvikkeita on huomenna jo saatavilla ja meidän tytöt siellä tietää niistä yhtä paljon kuin minäkin.

 

Vaan niin on tuli takassa hiljalleen vaihtunut hiillokseksi, aamun kajo näyttää upealle joten lähden tästä aamulenkille havujen hakuun pienen Huhu-koiran kanssa. Ja sitten syyhyääkin kädet jo amaryllisten kimppuun…

 

———————————

 

Hiljaa hyvä tulee,

 

ajatellen aivan kaunis.

 

—————————————

 

Touhukkaan ihanaa viikonloppua Sinulle

 

Toivotteleepi, nenäpäivän, halloweenin, pyhäinpäivän ja kekripäivän merkeissä, tanssikenkiään kiillottava.

 

Puutarhurisi

 

Juha

 

—————————————–

 

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,

lämmin sydän ja hyvä maa -

 

 

Kodin Kukat Oy

Toikanmäentie 44

49570 KANNUSJÄRVI

 

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00

 

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi

 

internet: http://www.puutarha.com

 

 

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa

  http://www.puutarha.com/kerho.asp

20.11.2009 16:40

Puutarhurin perjantaipostia 23.10.-09

Syksyisen ihanaa huomenta täältä puutarhalta.

 Vaikka aamulla olikin pimeää ja hiukan vettäkin ripautteli, niin jotenkin tämä raikkaus ilmassa saa hyvälle mielelle. Ihanaa oli kävellä hiljalleen pihan poikki tänne, tehdä tulet takkaan, pistää kahvit tippumaan ja kirjoittaa Sinulle. Helppoa on ollut huomata, että nämä perjantaiaamut on minulle aina viikon ihanin aamu, tiedät varmaan miksi. :)

 

Ilmat on muutenkin viikolla ollut syksyisempiä ja hiukan viitteitä talvestakin on tullut. Maanantaina kun olin keräämässä pienen Huhu-koiran kanssa vielä hiukan lisää sammalta jouluistutuksiin, niin tuo pieni vesisade muuttuikin yllättäen lumisateeksi. Ja millaiseksi, ihan mielettömän isoja ja ihania ”rättejä” tuli taivaan täydeltä. Maisemat muuttuivat hetkessä ja olin kuin osa isoa joulukorttia. Muutaman valkokuvankin sain otettua tästä, mutta kyllä muisto jäi varmaan elämään taas ikuisesti, niin upea hetki se oli.

http://www.puutarha.com/kerho_kuvia_ajankohtaisuuksille.asp

 

 

Eilen sitten ajelin ja haravoin loppuja lehtiä pois nurmikolta ja terassilta. Tarkoitus oli vielä leikata tuo nurmikko kertaalleen ja hiukan tavallista lyhyemmäksi. Sade vain alkoi iltapäivästä, joten se jäi viikonlopulle. Samalla ajelen nuo pientareet ym. pitkät heinät mataliksi ja korjaan talteen. Sitä vähemmän on pesäpaikkoja myyrille ja toisaalta myös sienitaudeille.

 

Perennapenkkejä olen koko viikon kierrellyt ja keräillyt niistä siemeniä talteen. Etenkin noista parhaimmista ja uutuuksista olen kerännyt siemenkodat paperipusseihin, kirjoittanut nimen ja keräyspäivän pussiin ja pistänyt ne kuivumaan. Siellä ne saa sitten rauhassa kuivua ja odottaa kevään kylvöksiä. Kätevä ja edullinen tapa lisätä suosikkikukkia.

 

Loput kesäkukat kompostoin tuossa viikolla. Hiukan säälihän niitä oli heittää pois, mutta aikansa kutakin ja kun olin laittanut kanervat, sammaleet ja havut noihin astioihin, niin kyllähän ne vain tähän alkavaan talveen sopi paljon paremmin kuin kesäkukat. Puutarhaharrastajan luopumisen tuska ja uuden riemu kohtasi siis taas. Tämä vaihtelu on kyllä yksi niistä voimavaroista ja hiljaista elämän opettajista, joista me puutarhaharrastajat saamme nauttia ja oppia kokoajan. Ehkä myös siksi, olen huomannut, osaamme suhtautua elämän iloihin ja suruihin niin aidosti. Niin itkien, innostuen kuin nauraenkin, eikö vain?

 

Terassilta on nyt sitten kannettu yhtä penkkiä vaille kaikki kesäkalusteet pois. Pöydät ja tuolit on pesty ja kuivattu sekä viety katon alle odottamaan kevättä. Pieni penkki piti tietenkin jättää, että voin mennä aina saunan jälkeen istuskelemaan sille ja kuuntelemaan illan hiljaisuutta ja katselemaan tähtitaivasta.

 

Huonekasvien pölyjä kun pyyhin, niin oikein sitä sääli niitä kun lehdet oli niin pölyiset. Itsestäkin olisi kyllä hankala hengittää jos suun edessä olisi koko ajan kasvava haitta. Pieni pyyhkäisy kostealla rätillä tai suihkuttelu tekee niille kyllä uskomattoman hyvää ja itsellekin tulee hyvä mieli, eikö vain? Merilevällä olen nyt kastellut ja pelkällä vedellä sumutellut. Nekin vain lepää ja odottaa kevään lisääntyvää valoa. Vähän niin kuin ne kuuluisat ruutanat…

 

Amaryllikset, jouluruusut ja kielot… on jo todella lähellä…

http://www.puutarha.com/

 

Tänään illalla alkaa sitten tunnelma ja varmaan hiukan jännityskin nousta tuolla meidän tanssiseurassa. Tänä iltana harjoittelemme vielä kerran ns. kenraaliharjoituksen ja lauantaina sitten olemme valmiit tarjoamaan musiikillisen ja tanssillisen esityksen josta olen varma että siitä nauttii niin me esiintyjät kuin yleisökin. Esityksestä voin paljastaa sen verran, että siinä tehdään matkaa ympäri maailmaa, tuttujen sävelten myötä.

Jos vain pääset, niin tulehan katsomaan kuinka puutarhurinkin askeleet sopivat säveliin.

http://www.havestep.fi/savelaskelten

 

ps. edullisempia ennakkolippuja saa vielä tänään sekä s-etukortilla alennusta lipuista huomenna ovelta.  

 

 

———————————

 

Tee töitä niin, että et muka tarvitsisi rahaa.

 

Rakasta niin, kuin kukaan ei olisi ikinä sinua loukannut.


Tanssi niin, kuin kukaan ei katsoisi sinua.


Laula niin, kuin kukaan ei sinua kuulisi.


Elä niin, kuin maailma olisi paratiisi.

 

—————————————

 

Elämyksellistä viikonloppua Sinulle

 

Toivotteleepi, sunnuntaina kelloa taas tunnilla kesää kohti siirtävä.

 

Puutarhurisi

 

Juha

 

—————————————–

 

-   Silmut ja Siemenet kasvattaa,

lämmin sydän ja hyvä maa -

 

 

Kodin Kukat Oy

Toikanmäentie 44

49570 KANNUSJÄRVI

 

p. 05- 344 0300 ma-pe klo 8.00–16.00

 

E-mail. mailto:puutarha@kodinkukat.fi

 

internet: http://www.puutarha.com

 

 

Ilmaiseen kerhoon voi liittyä osoitteessa

  http://www.puutarha.com/kerho.asp

14.11.2009 18:10

Pihalle oma luonto-tv

tiaisia-ruokinnalla-talviAamuhämärissä tulevat ensimmäiset ja viimeiset viivyttelevät lähes pimeään asti. Pihan luonto-tv:n tarjoama ohjelma vie mukanaan. Talvipäivinä on mukava seurata lintujen ja oravien puuhastelua ruokintapaikalla. Linnut ovat kiitollisia vieraita. Ne tulevat sirkuttamaan heti, kun ruoka-astiat on täytetty.

Nykyään tuntuu siltä, että kaikilla on kiire. Joskus tosin kiire on ihan itse aiheutettua. Siitä pääsee eroon, kun katselee lintujen hyörinää. Työntäyteisen päivän päätteeksi tai verkkaisena viikonlopun aamuna on nautinnollista istua katselemaan lintujen puuhia. Jos olo tuntuu haikealta, linnut ja etenkin oravat saavat mielen piristymään.  Tosin niilläkin on joskus riitaa keskenään, kun parhaista makupaloista kiistellään.

Lintujen talviruokinnasta ollaan montaa mieltä, mutta kyllä siitä enemmän hyötyä on kuin haittaa. Oikein toteutettuna se ilahduttaa ruokkijaa ja auttaa lintuja talven yli. Keväällä sirkuttajia on enemmän ja ne ovat paremmassa kunnossa toivottamaan kevät tulleeksi.

Nauttikaa talvisen luonnon pikkusiivekkäistä!

terveisin

Leena

5.11.2009 10:20

Pihaan tuli jouluinen olo

Viime yönä satoi ensilumi. Piha muuttui jouluiseksi. Täällä etelässä tämä on suurta herkkua, kun  monta vuotta on totuteltu mustaan syksyyn.  Miten tästä nyt voisi nauttia.? En  alla surra, vaikka osa kukkien varsista on vielä leikkaamatta. Onneksi, koska näyttävät lumen alla kauniilta. Toisaalta harmiksi, koska pihan nelijalkainen karvakansa saa liian paljon suojapaikkoja talveksi. Niiden suojista tehdään sitten ravinnonhakuretkiä perennapenkin herkkukasvien äärelle. Orvokit ja kivikkokasvit, varsinkin neilikat houkuttelevat.

On ihanaa laittaa kynttilälyhtyjä puiden oksille ja kietaista muutama koristevalo kanervaistutusten ympärille. Sammalta löytyy omasta metsästä. Sammalpallo on kaunis ja komistuu lisää, kun sen ympärille laittaa valosarjan.  Uudet led valot eivät kuluta paljoa sähköä.

Mielihyväkin on arvokas asia! Onneksi meillä on vuodenajat

Mukavaa marraskuusta

toivottaa Leena