Aiemmat kirjoitukset - Huhtikuu, 2010

30.4.2010 11:36

Jo nyt vai ei ihan vielä?

Täällä etelässä sormet syyhyävät kuokan varteen. Joko pian pääsee vetämään kylvövakoa vihannesmaalle. Siemenperunat pukkaavat itua, mutta daalian juurakoiden elävyydestä ei ole vielä näyttöä. Maa on paikoin valitettavasti kovin kylmää ja teillä siellä pohjoisempana varjopaikoissa taitaa vielä lumikin lymytä. Suomi on pitkä maa ja kevät etenee pikkuhiljaa.

Keskustelupastalla on käyty vilkasta sananvaihtoa kevättöiden etenemisestä ja nostettu esiin puutarhuria askarruttavia asioita. Pihan kevättyöt ovat oivaa liikuntaa ja kasvun ihmeen katselu tuo aherrukseen kaivatun tauon. Talven jäljiltä niin kasvit kuin erilaiset oliotkin näyttävät selvinneen hyvin.

Maalla kasvaneena voin todeta saman minkä äitini jo aikoinaan opetti: Maanviljelys on onnen kauppaa. Niin se on puutarhanhoitokin. Sanonnalla tarkoitettiin ensisijaisesti, että säille ja luonnonilmiöille ei mahda mitään, joitain asioita voi ehkäistä ja joitakin hieman edesauttaa. Myöhemmin olen oivaltanut sanonnan toisen puolen. Nimittäin puutarhan merkityksen hyvinvoinnille ja elämän laadulle. Jokavuotinen keväisten ilmiöiden havainnointi, innostuminen ensimmäisten kukkien ja perhosten ilmaantumisesta ja kevätaamuisista lintujen konserteista tuo sitä onnellisuutta. Sitähän luonto meille kauppaa yllin kyllin.  Ihanaa asiassa on myös se, että kevään merkit ovat monien ulottuvilla eivätkä vaadi kaupankäyntiä.

Malttamattomuus siis valtaa pikkuhiljaa mielen. Onneksi jotakin voi jo tehdä. Istuttaa orvokkeja, siistiä pensaista kuihtuneita oksia ja puuhastella muita pikkuaskareita. Kohta pääsee sitten käärimään hihat kunnolla ja “kaivautumaan” mullan sisään.

Mukavaa vapun ja äitienpäivän aikaa, lähden nyt istuttamaan orvokkeja ruukkuun. Saatte sitten myöhemmin kuvallisen näkymän lopputuloksesta.

Keväisin terveisin

Leena

Tässä se lopputulos nyt on. Kyllä ne ovat ihania!

20.4.2010 10:11

Kaikenlaisia lehtiä putkahtelee esiin

Joka päivä niitä ilmestyy. Havainnot ovat ihania tai sitten ei. Kesäkukkien siemenet pukkaavat sirkkalehtiä, orvokkien nupuista aukeavat ensimmäiset terälehdet ja sanoma- ja aikakausilehtien sivulta avautuvat erilaiset puutarhajutut.  Puhumattakaan puutarhakirjojen ilmestymisryöpystä, sivuja tulee roppakaupalla.

Esikasvatusta vaativien kesäkukkien kylvöaika on nyt parhaimmillaan. Laskeskelin lystin kustannuksia. Siemenpussi maksaa kolme – neljä euroa, ja pussillisesta kylvää jo hieman naapurinkin tarpeisiin. Kiinnostavaa puuhaa. Kuinka ihanaa on aloittaa aamu katsomalla miten pikkuruiset sirkkalehdet ovat avautuneet. Palkitsevaa myös! Kun perusasiat, kosteus ja kylvömulta ovat kunnossa, onnistuminen on lähes sataprosenttisen varmaa. Toki pitää tietää hieman lisää, peitetäänkö siemenet vai tarvitsevatko ne itääkseen valoa.

Vanha sanonta kuuluu: Kun yötä ennen kylvää, niin yhdeksää ennen korjaa. Aikaiset kylvöt tuottavat aikaisen sadon. Nyt voinkin nauttia tammikuun viimeisen päivän orvokkikylvökseni tuloksista. Kukkia avautuu joka päivä. Olen totuttanut taimia viileään ja kohta ne ovat siirtokunnossa piharuukkua komistamaan.  Muutkin viileää sietävät lajit ovat päässeet ulkoilemaan, leijonankidat, kesäneilikat ja hopeaputous. Kunhan yöt vähän lämpenevät, kasvihuone ja lasitettu parveke ovat oivia paikkoja jatkokasvatukselle.

Jos itsellä ei ole kasvatuksille tilaa, puutarhamyymälöiden taimet ovat kohtuuhintainen vaihtoehto. Tosin laatua pitää vahtia. Kaikenlaista kun on tarjolla. Alkuvuodesta pakersin oppaan parveke- ja patioistutuksista. Se on saanut hyvän vastaanoton, vaikka tapanani ei olekaan tekemisiäni kehua, niin sen verran hyvää palaute on ollut, että nyt kehtaa.

Tekemisen laatu onkin hyvä aasinsilta puutarha-aiheisiin juttuihin. Aivan erinomainen teos kotimaisista marjoista putkahti huhtikuun puolivälissä. Sinikka Piipon Suomalaiset marjat, Minerva kustannus. Teos, jossa asiat ovat kohdallaan ja uuttakin tietoa löytyy.  Myös Riku Cajanderin Luontopiha-kirja antaa ajattelemisen aihetta.

Tiedon oikeellisuudesta voikin sitten olla montaa mieltä, kun valtakunnan ykköslehdessä siemenet istutetaan. Toisen lehden juttua lukiessa herää kysymys kuinka moni mahtaa esikasvattaa hernemaalle herneen taimet, valtaosa varmaan kylvää siemenet suoraan kasvupaikalle. Jokainen lehti haluaa nyt kiivaasti julkaista puutarhajuttuja, kun ”buumi” on parhaimmillaan, mutta tohinassa unohtuu osaamisen ja asioiden ymmärtämisen merkitys. Joten olkaapa kriittisiä, joku sanoisi tässä kohtaa, että käyttäkää maalaisjärkeä. Se valitettavasti taitaa olla katoavaa kansanperinnettä, kun valtaosa meistä tuppautuu taajamiin asumaan.

Nyt kaikenlaisten lehtien pariin, keväästä nauttimaan!

Terveisin Leena

15.4.2010 7:11

Puutarhurin perjantaipostia 9.4.2010

Iloisen keväistä huomenta täältä puutarhalta.

Vielä sitä pariviikkoa sitten oltiin varmoja, että juhannuksena vielä lasketellaan pulkalla suoraan juhannuskokon äärelle, mutta kyllähän taitaa se erikoisuus jäädä toteutumatta. Sellaisella vauhdilla nuo lumet nyt tuntuu lähtevän, että ei meinaa perässä pysyä ja viikonlopun lämpimät ilmat sen kuin vain kiihdyttävät kevään tuloa. Kun ei vain tulisi oikein pahoja tulvia.

Eilen illalla kun katselin tuota viime syksynä istutettujen syyssipulien koealuetta, niin hauskaa oli katsoa, että sitä mukaa mistä lumi suli, niin heti oli pienet terhakkaat puna-keltaiset tulppaanien kärjet pilkistämässä maasta. Hyvin näyttää ainakin osa talvehtineen, kaikista ei vielä tiedä. Tein nimittäin tuon testipenkin kovimpaan räystästippuun ja vielä rakennuksen pohjoisenpuolelle. Hiukan kyllä syksyllä säälitti laittaa niitä siihen, mutta halusin katsoa, että kuinka hyvin nämä uudet lajikkeet pärjäävät niinkin haasteellisessa paikassa. Ja tosiaan nyt näyttää oikeinkin hyvälle ja parhaat sekä kestävimmät lajikkeet esittelen Sinulle sitten taas syksyllä.

Niin näille koesipuleille kuin muillekin sipulikukille olen antanut lämmintä ja laimeaa lannoitevettä sitä mukaa kun lumi on sulanut niiden päältä. Tuota kastelua olen sitten jatkanut koko kevään ja vielä muutaman viikon kukinnan loppumisenkin jälkeen. Näin kukinta on komeaa ja kestävää sekä sipulit saa voimia seuraavaa vuotta varten. Olen käyttänyt niille tuota sipulikukille tarkoitettua lannoitetta,  http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo4.asp?PID=1809&os=8

mutta jos sitä ei satu kotona olemaan, niin ihan hyvin voit käyttää normaalia yleiskastelulannoitettakin, sekin on parempi kuin ei mitään.

Lannoittamista muille kasveille en ole vielä aloittanut, sen aika tulee vasta muutaman viikon kuluttua.

Kalkkia sitä vastoin olen jo hiljalleen levitellyt. Eli nyt kun lumet sulaa ja maa paljastuu, niin sitä mukaa olen kalkinnut maata. Siinä kohdin maa on vielä kosteaa ja kalkki imeytyy hyvin maahan. Paikoissa missä vesi imeytyy hyvin eikä sulamisvedet pysty sitä kuljettamaan, niin olen levittänyt kalkkia lumenkin päälle. Siitä se sitten sulaa yhdessä lumien kanssa ja imeytyy maahan hyvin.

Kasvihuoneella ja sisällä tuo mennyt pilvinen viikko on näkynyt lähinnä siementaimien venymisenä. Ne kun ovat lämpimässä ja tiheässä mutta valoa on ollut niukalti, niin helposti ne alkavat venyä liikaa. Siksi olenkin koulinut niitä nyt hiukan pienempinä kuin normaalisti. Näin ne pääsevät kasvamaan omiin potteihinsa ja kilpailu valosta ja tilasta loppuu. Niin ne saa sitten alkaa rauhassa kasvattamaan tanakkaa varttaan ja juuristoa.

Yleensäkin olen huomannut, että tuota koulimisen kanssa meinataan viivytellä hiukan liikaa. Taimista tulee helposti liian hentoja ja hankalia käsitellä, samoin taimipolteen vaara on suuri. Joskus olen kuullut sanottavan sitäkin, että kun siemenpussin ohjeessa luki joku tietty aika, jolloin taimet koulitaan, niin niitä ei voisi koulia aiemmin. Se koulimisaika on toki aina viitteellinen ja suuntaa antava. Tärkeintä on seurata kasvua ja tehdä hoito-töitä sitä mukaan. Ja sehän tässä puutarhurin elossa onkin parasta, kun saa katsoa ja tehdä asioita luonnon mukaan eikä niinkään kellon tai kalenterin.

Ensimmäiset siemenperunatkin olen ottanut jo valoon itämään. Näin niihin tulee hyvät idut valmiiksi ja kasvu lähtee heti käyntiin, kun ne pääsevät maahan.

Osan perunoista istutan taas tuohon kassiin ja vien niitä juhannustuliaisiksi tutuille. http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo4.asp?PID=1644&os=3

Hyvä keino on muuten laittaa nuo perunat itämään vanhoihin kanamuna kennoihin. Niissä ne ovat omissa koloissaan, helppoja siirrellä ja idutkin ovat turvassa.

Onko Sinulla muuten jokin mukava niksi tai kikka jonka olet huomannut helpottavan hommia? Jos on, niin mieluusti kuulisin, ne on aina hauskoja oivalluksia. Liittyköön ne sitten puutarhanhoitoon, sisäkasvien kasvatukseen tai ihan arkisiinkin askareisiin. Lähetähän kikkasi minulle sähköpostilla puutarha@kodinkukat.fi

Kiitos jo etukäteen.

Ensimmäiset pikkutaimet tosiaan lähti nyt alkuviikosta uusiin koteihinsa ja on kyllä ollut hirmu otettu olo niistä ihanista palautteista joita olen saanut taimien saavuttua perille. Tänä viikonloppuna valmistelen taas seuraavat taimet matkaan ja toivotan niillekin hyvää matkaa ja onnea uusiin koteihin.

Pikku taimia tosiaan valmistuu kasvihuoneelta nyt hyvää vauhtia ja koko ihanan valikoimani näet täältä.

http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo2.asp?os=16&ryhmanimi=kes%E4kukat

Ja perennojen parhaimmistokin on taas kokonaisuudessaan esillä täällä.

http://www.puutarha.com/Tuoteluettelo3.asp?PID=&OS=1&tr=1961&ryhmanimi=kaikki+perennat

Ja varailethan mielellään nopeasti, sillä etenkin noita uutuuksia on rajatusti saatavilla. Varaan taimet Sinulle sitten ja toimittelen sitten kun istutusaika on parhaimmillaan. Näillä näkymin veikkaan, että ensimmäiset monivuotiset lähtisi tuossa kuun lopulla ja pääosa sitten toukokuussa. Mutta minä tosiaan seurailen tätä kevään etenemistä ja toimittelen näitä sitten kun kun istutusajat alkavat olla parhaimmillaan.

Vaan nyt en malta enempää tällä kertaa kirjoitella vaan käyn pikaisesti pikkuisen Huhu-koiran kanssa lenkillä ja sitten pääsenkin taas tuonne mullan tuoksusta nauttimaan.

Ja odottamaan niitä niksejä… puutarha@kodinkukat.fi

——————————–

Tuntea joku, jonka kanssa vallitsee yhteisymmärrys välimatkoista ja lausumattomista ajatuksista huolimatta – se voi tehdä maailmasta puutarhan.

-          Johann Wolfgang von Goethe

————————————–

Hyvää Mikael Agricolan päivää ja aurinkoisen ihanaa viikonloppua Sinulle ystäväni.

Vaikkapa kurkusta kiinni ottaen..

http://www.kasvikset.fi/WebRoot/1033640/Oletussivu.aspx?id=1162387

Raikkain terveisin

Puutarhurisi

Juha

12.4.2010 17:58

Iloa ja inspiraatiota pihoille ja parvekkeille!

Puutarhanhoito on iloinen asia.  Eikä tarvita suurtakaan länttiä eikä rahakasaa, kun  saa kaunista ympärilleen.  Terveisiä puutarhamessuilta meiltä ja muualta!

Tukholmassa oli jälleen kerran laitettu parvekkeet koreaksi,  yleisö sai valita mieleisensä. Jos piti prinsessatyylistä niin löytyi kaunis toteutus, jos silmää miellytti enemmän pelkistetty tyyli niin siihenkin oli tarjolla esimerkkejä. Täytyy myöntää, että naapurimaassa ollaan edellä pihan ja parvekkeiden koristelussa. Tavoitteena on viihtyminen ja kätten töistä nauttiminen. Meillä harrastetaan melko paljon vielä kasvien keräilyä ja tavoitellaan helppohoitoisuutta, vasta sitten tehdään silmäniloa. Onneksi kuitenkin lisääntyvässä määrin.

Puistot ovat tärkeä osa puutarhaelämää. Kaikilla ei ole mahdollisuutta omaan pihan tai parvekkeen laittamiseen, sitä varten ovat puistot. Ruotsalaiset ovat tämän oivaltaneet. Suomessakin voisi enemmän olla tarjontaa.  Mutta kun ei ole sitä yhteistä rahaa. Olisiko kuitenkin halukkaita tekijöitä, saataisiinko yhteisellä tekemisellä kaunista ympärillemme?

No niin, palataanpa sitten Suomeen. Helsingissä oli OmaPiha -messut ja Turussa Puutarhan Kevät – tapahtuma. Turkulaiset olivat panostaneet messukeskuksen kaunistamiseen oikein urakalla. Tuorlan oppilaat olivat innolla tehneet hienot kukkameret.  Mutta mitä muuta oli tarjolla. Taimia, juurakoita, nurmikon reunusnauhaa, käsienpesulaite, seoslannoitteita, kirjoja ja käsineitä. Kovin vähän uusia ideoita ja iloa tuovia asioita. Parvekelaatikoihin oli tehty uudenlaisia istutuksia ja muutamassa paikassa oli kauniita koristeita myynnissä.

Siemenistä ja taimistahan se kaikki alkaa, mutta kun näkee valmiiksi tehtyjä asetelmia ja uusia tapoja toteuttaa kaunista pihalle ja parvekkeelle innostuu itsekin. Moni oli tullut hakemaan ideoita miten pitäisi pihaa muuttaa ja miten saisi keitaan omalle pihalle.  Toivottavasti jotain löytyi, kasvinalkuja ja siemeniä ainakin.

Odotan mielenkiinnolla mitä Tampere tuo tullessaan!

Puutarhaterveisin

Leena