Kirjoitukset kategoriassa ‘puutarha’

18.9.2010 11:06

Mielen ja kehon ravintoa

Nyt se sitten tuli jälleen ihanasti todistettua, että puutarha, luonto sekä vihreys antavat meille todella paljon. Usko omiin kykyihin kasvaa, ihanien puutarhakuvien katselu kohottaa mieltä  ja työmatkasta tulee antoisampi, kun siihen sisältyy pieni hengähdyshetki puistossa.

Puutarhasta on moneksi tilaisuudessa oli kiinnostavaa kuunnella miten taidegraafikko Leena Airikkala tekee hienot kukkamaalauksensa ja mistä hän saa niihin aiheet. Kukat ja etenkin hauraan kaunis kirjopikarililja ovat Leenan  mieliaiheita.

Monet kuulijat nauroivat vedet silmissä, kun Anne Vuori kertoi millaista oli olla kaupunkilaistyttönä puutarhakoulussa. Hän oli ylpeänä kertonut kaupunkilaisystävilleen kuinka on äestänyt, kitkenyt ja ajanut kaiken maailman koneilla. Nyt kukkakauppaketjun omistajana hän voi tarjota nautintoja ympäri vuoden muillekin.

Kuuman kesän jälkeen Maarit Feldt- Rannan ja Tiina Klemettilän sanat saivat uutta sisältöä, kun he molemmat kertoivat miten puutarhasta voi vain nauttia erilaisissa tilanteissa. Tosin Maarit kertoi myös, että työmatka Grönlantiin oli alkanut tuntua ahdistavalta, kun ei ollut kunnon puistoja mihin poiketa virkistymään ja nauttimaan.  Ehkä yksi ajatuksia herättävimmistä Maaritin kertomuksista oli se, kun hän sanoi nauttivansa nykyisen , vielä keskeneräisen pihansa kauneudesta siten, että katsoo ihanaa jalavaa sen hienoja muotoja ja unohtaa kaiken tekemistä vailla olevan sen ympäriltä. Sitten kun voimat lisääntyvät uudestaan, on ehkä aikaa muullekin.  Mutta tästä hetkestä kannattaa aina nauttia.

Kirjat ja musiikki ovat osa puutarhan maailmaa. Sari Savikkoa ovat kasvit ympäröineet tavalla tai toisella lukuun ottamatta sitä kun oli synnyttämässä lastaan. Muuten hän haluaa vihreää ympärilleen. Kirjat ovat Sarin työ ja harrastus. Hänestä menneisyys ja nykyisyys kuuluvat erottamattomasti yhteen. Niinpä hän kirjoitti kirjan ajankohtaisista puutarhaneuvoista vanhaa tyyliä kunnioittaen.

Ja voi sitä ihanaa “kukkamusiikkia” mitä Reetta Ristimäki esitti ja kertoi samalla elävästi sen, että ei koskaan pidä sanoa ei. Aikoinaan oli mennyt toteamaan, että ei sitten hurahda puutarhan hoitoon, mutta isänsä muistaa nyt mainita moisesta, kun Reetta on hankkinut itselleen siirtolapuutarhamökin.

Ei siis tarvitse olla omaa pihaa tai puutarhaa eikä taitojakaan, kun puutarhasta voi ammentaa iloa ja eloa elämäänsä.  Tilaisuuden tunnelmaan voit käydä tutustumassa Puutarhanaisten nettisivuilla (http://www.puutarhanaiset.fi). Kannustan kuitenkin  myös omien elämysten etsimiseen, nauttimiseen ja elämiseen tässä hetkessä.

Syksyisen puutarhan väreistä kannattaa ottaa nyt kaikki ilo irti!

Syysterveisin

Leena

23.6.2010 12:07

Suviruusuja ja tuoretta purtavaa

Valkoisenaan kukkiva juhannusruusu ja sen viehkosti punertuva sisar suviruusu viimeistelevät  juhannustunnelman.  Kierros vihannesmaalla tuottaa jo hyvän saaliin. Lähiruokaa parhaimmillaan. Ja mikä onnistumisen tunne, kun  on itse nähnyt kaiken varttuvan siemenistä asti.

Yksi asia kyllä alati  ihmetyttää: Mikä ihmeen taika tarvittaisiin, jotta niille, joilla ei ole mahdollisuutta viljellä itse, tarjottaisiin nykyistä useammasta kaupasta tuoreita ja kunnollisia kasviksia. Ei Suomi nyt niin suuri ja harvaan asuttu maa ole etteikö määrien ennakointi kaupan tiskeillä onnistuisi nykyistä paremmin. Siellä  lojuvat salaatit  lämpimässä lähes nääntyneinä ja uudet perunat muistuttavat enemmän multakokkareita kuin nostotuoreita ihanuuksia.  Tuntuu lähes lottovoitolta, kun  paikkakunnalla on  kauppa, jossa arvostetaan tuoreutta ja paikallisuutta. Usein kyse on pikkukaupasta. Täällä etelän “ihmemaassa” isoissa kaupoissa työntekijät kohtelevat tuotteita heittopussien lailla ja laadun arvostus on alhaisella tasolla.

Jos oikein onnistaa, niin paikkakunnan suoramyyntitilalta tuotteiden hakeminen ei kasvata hiilijalanjälkeä, ja seudun elinvoimaisuus säilyy. Toinenkin tuoretuotteiden myyntikanava ilmestyy kesämaisemaan.  Mitä mieltä olette kauppojen eteen pystytettyjen kojujen tuotteiden laadusta? Niissä saa olla tarkkana, että se minkä sanotaan olevan kotimaista, varmasti sitä myös on.

Pelkästään kotimaisuus ei tee tuotteesta hyvää. Tämän ovat monet tuottajat onneksi jo huomanneet. He panostavat laatuun.  Mutta kuten yksi viljelijöiden organisaatioissa mukana oleva totesi, liian paljon on vielä niitä, jotka eivät ole huomanneet, että monissa maissa satsataan laatuun enemmän. Viimeksi näin kävi mansikoiden laatuvertailussa, kotimaiset eivät päässetkään kärkipaikalle, voiton vei ruotsalainen mansikka. Mites nyt suu pannaan: Oma maa mansikka, muu maa mustikka!

Kaikesta huolimatta hyvää laatua löytyy, kun tietää hankintapaikat. Joten nyt tuoretta purtavaa pöytiin keskikesän kunniaksi!

Mukavia suvipäiviä teille kaikille!

20.4.2010 10:11

Kaikenlaisia lehtiä putkahtelee esiin

Joka päivä niitä ilmestyy. Havainnot ovat ihania tai sitten ei. Kesäkukkien siemenet pukkaavat sirkkalehtiä, orvokkien nupuista aukeavat ensimmäiset terälehdet ja sanoma- ja aikakausilehtien sivulta avautuvat erilaiset puutarhajutut.  Puhumattakaan puutarhakirjojen ilmestymisryöpystä, sivuja tulee roppakaupalla.

Esikasvatusta vaativien kesäkukkien kylvöaika on nyt parhaimmillaan. Laskeskelin lystin kustannuksia. Siemenpussi maksaa kolme – neljä euroa, ja pussillisesta kylvää jo hieman naapurinkin tarpeisiin. Kiinnostavaa puuhaa. Kuinka ihanaa on aloittaa aamu katsomalla miten pikkuruiset sirkkalehdet ovat avautuneet. Palkitsevaa myös! Kun perusasiat, kosteus ja kylvömulta ovat kunnossa, onnistuminen on lähes sataprosenttisen varmaa. Toki pitää tietää hieman lisää, peitetäänkö siemenet vai tarvitsevatko ne itääkseen valoa.

Vanha sanonta kuuluu: Kun yötä ennen kylvää, niin yhdeksää ennen korjaa. Aikaiset kylvöt tuottavat aikaisen sadon. Nyt voinkin nauttia tammikuun viimeisen päivän orvokkikylvökseni tuloksista. Kukkia avautuu joka päivä. Olen totuttanut taimia viileään ja kohta ne ovat siirtokunnossa piharuukkua komistamaan.  Muutkin viileää sietävät lajit ovat päässeet ulkoilemaan, leijonankidat, kesäneilikat ja hopeaputous. Kunhan yöt vähän lämpenevät, kasvihuone ja lasitettu parveke ovat oivia paikkoja jatkokasvatukselle.

Jos itsellä ei ole kasvatuksille tilaa, puutarhamyymälöiden taimet ovat kohtuuhintainen vaihtoehto. Tosin laatua pitää vahtia. Kaikenlaista kun on tarjolla. Alkuvuodesta pakersin oppaan parveke- ja patioistutuksista. Se on saanut hyvän vastaanoton, vaikka tapanani ei olekaan tekemisiäni kehua, niin sen verran hyvää palaute on ollut, että nyt kehtaa.

Tekemisen laatu onkin hyvä aasinsilta puutarha-aiheisiin juttuihin. Aivan erinomainen teos kotimaisista marjoista putkahti huhtikuun puolivälissä. Sinikka Piipon Suomalaiset marjat, Minerva kustannus. Teos, jossa asiat ovat kohdallaan ja uuttakin tietoa löytyy.  Myös Riku Cajanderin Luontopiha-kirja antaa ajattelemisen aihetta.

Tiedon oikeellisuudesta voikin sitten olla montaa mieltä, kun valtakunnan ykköslehdessä siemenet istutetaan. Toisen lehden juttua lukiessa herää kysymys kuinka moni mahtaa esikasvattaa hernemaalle herneen taimet, valtaosa varmaan kylvää siemenet suoraan kasvupaikalle. Jokainen lehti haluaa nyt kiivaasti julkaista puutarhajuttuja, kun ”buumi” on parhaimmillaan, mutta tohinassa unohtuu osaamisen ja asioiden ymmärtämisen merkitys. Joten olkaapa kriittisiä, joku sanoisi tässä kohtaa, että käyttäkää maalaisjärkeä. Se valitettavasti taitaa olla katoavaa kansanperinnettä, kun valtaosa meistä tuppautuu taajamiin asumaan.

Nyt kaikenlaisten lehtien pariin, keväästä nauttimaan!

Terveisin Leena

12.4.2010 17:58

Iloa ja inspiraatiota pihoille ja parvekkeille!

Puutarhanhoito on iloinen asia.  Eikä tarvita suurtakaan länttiä eikä rahakasaa, kun  saa kaunista ympärilleen.  Terveisiä puutarhamessuilta meiltä ja muualta!

Tukholmassa oli jälleen kerran laitettu parvekkeet koreaksi,  yleisö sai valita mieleisensä. Jos piti prinsessatyylistä niin löytyi kaunis toteutus, jos silmää miellytti enemmän pelkistetty tyyli niin siihenkin oli tarjolla esimerkkejä. Täytyy myöntää, että naapurimaassa ollaan edellä pihan ja parvekkeiden koristelussa. Tavoitteena on viihtyminen ja kätten töistä nauttiminen. Meillä harrastetaan melko paljon vielä kasvien keräilyä ja tavoitellaan helppohoitoisuutta, vasta sitten tehdään silmäniloa. Onneksi kuitenkin lisääntyvässä määrin.

Puistot ovat tärkeä osa puutarhaelämää. Kaikilla ei ole mahdollisuutta omaan pihan tai parvekkeen laittamiseen, sitä varten ovat puistot. Ruotsalaiset ovat tämän oivaltaneet. Suomessakin voisi enemmän olla tarjontaa.  Mutta kun ei ole sitä yhteistä rahaa. Olisiko kuitenkin halukkaita tekijöitä, saataisiinko yhteisellä tekemisellä kaunista ympärillemme?

No niin, palataanpa sitten Suomeen. Helsingissä oli OmaPiha -messut ja Turussa Puutarhan Kevät – tapahtuma. Turkulaiset olivat panostaneet messukeskuksen kaunistamiseen oikein urakalla. Tuorlan oppilaat olivat innolla tehneet hienot kukkameret.  Mutta mitä muuta oli tarjolla. Taimia, juurakoita, nurmikon reunusnauhaa, käsienpesulaite, seoslannoitteita, kirjoja ja käsineitä. Kovin vähän uusia ideoita ja iloa tuovia asioita. Parvekelaatikoihin oli tehty uudenlaisia istutuksia ja muutamassa paikassa oli kauniita koristeita myynnissä.

Siemenistä ja taimistahan se kaikki alkaa, mutta kun näkee valmiiksi tehtyjä asetelmia ja uusia tapoja toteuttaa kaunista pihalle ja parvekkeelle innostuu itsekin. Moni oli tullut hakemaan ideoita miten pitäisi pihaa muuttaa ja miten saisi keitaan omalle pihalle.  Toivottavasti jotain löytyi, kasvinalkuja ja siemeniä ainakin.

Odotan mielenkiinnolla mitä Tampere tuo tullessaan!

Puutarhaterveisin

Leena

30.3.2010 19:08

Kevät taitaa sittenkin tulla!

Täällä etelässä alkaa vihdoin tuntua siltä, että kevät tulee. Monta kuukautta on kulunut siitä, kun pihalla pääsi kävelemään miten itse halusi. Nyt tosin hanki upottaa maahan asti, mutta on vähenemään päin.  Huikean korkeat lumivallit ovat madaltuneet ja pensaiden oksat vapautuneet lumen ahdingosta. Hangilla näkyy kevään merkkejä.

Hyppyhäntäiset, nuo otuksista pienimmät vilistävät kovaa vauhtia, samoin hämähäkit.  Niistä saavat ensimmäiset peipot ja punarinnat evästä palattuaan taas pohjolaan pesimäpuuhiin. Muutamassa päivässä muuttolintuja on tullut runsain määrin.

Narsissiruukut ovat täyttäneet kukkakaupat ja niistä saakin kauniin asetelman. Ne kestävät lähes 10 astetta pakkasta. Pajunkissoja ja sammalta hieman mukaan asetelmaan, niin kevät on jo ovella.  Esikoitakin voisi ostaa. Ne viihtyvät  lasitetulla parvekkeella hyvin, kun kietaisee yöksi sanomalehteä suojaksi. Joka vuosi  keväisten kukkien valikoimat paranevat. Melko edullisesti saa keväisen tunnelman pihalle ja parvekkeelle.

Kauppoja kierrellessä kannattaa olla tarkkana. Tuntuu, että joillekin asiakas on välttämätön paha. Kukat ovat kurjassa kunnossa ja kysyessä kuulee vastaukseksi epämääräistä muminaa hoito-ohjeiksi. Mutta poikkeuksiakin on.  Isohkossa kukkamyymälässä oli panostettu pääsiäisasetelmiin ja niistä pidettiin hyvää huolta. Tuli tunne, että asiakas oli kaupalle ykkösasia.

Jos lähistöllänne on tehty metsätöitä, kannattaa nyt katsastaa, jos löytyy koivun risuja. Niistä saa hienoja koristeita eikä tekeminen todellakaan ole vaikeaa.  Minäkin olin vielä viime keväänä siinä luulossa, että ei minusta ole risun vääntäjäksi, mutta hyvän ystävän avustuksella sain tuta, että helppoahan se on.  Siitäkin saa keväisen olon, kun tekee kauniin kranssin. Sen voi koristella sitten pääsiäisen tunnelmaan.

Keväistä pääsiäistä toivottaa

Leena

20.3.2010 17:28

Kukkaloistoa loskan keskellä

Monta kuukautta kestänyt talvi ja harmaan likaisena paistavat tienpenkat eivät kohota kevätmieltä.  Olisiko jokin keino, jolla uskoa kevääseen voisi voimistaa?

Ikkunasta katsoessa pihapiirissä eivät ole kasvaneet kuin hanget ja täyttäneet paikat ääriään myöten.  Pari päivää on lämpötila onneksi ollut plussan puolella, lumikasat ovat edes vähän alkaneet painua kasaan. Moni tuskailee joko pitäisi kylvää tomaatit ja kesäkukat.  Jo monena vuotena olen jättänyt kylvämiset suosiolla huhtikuulle, maaliskuun puolella vain kylmää kestävien lajien siemenet ovat päässeet multaan itämään. En siis hötkyile nytkään!

Se mielenvirkistäminen. Hirvittävä nuha ( ei siis sikainfluessa) sai pitävän otteen ja vaivuin sängyn pohjalle. Sähköpostiini oli kilahtanut viesti keväisestä sipulikukkien näyttelystä. Kun tauti hieman hellitti suuntasin kulkuni näyttelyyn. Ja mikä ihana näky! Keväistä kukkaloistoa katsellessa unohtui niin tauti kuin harmaat hangetkin.

Helsingissä voi vierailla Tulppaanien lumo näyttelyssä, josta laitan tähän muutaman kuvan muillekin ihailtavaksi. Lähes 40 historiallista tulppaania ja yli 20 vanhaa narsissilajiketta oli hyödetty kevään Tulppaanien Lumo näyttelyyn. Lisäksi näyttelyssä on helmihyasintteja, lumikelloja ja ihania iiriksiä. Näyttely on avoinna 28.3. 2010 asti. Osoitteessa Unioninkatu 44, Helsinki.

Nyt alkaa se aika vuodesta, kun monella paikkakunnalla on  puutarhamessut, on Helsingissä, Turussa, Tampereella, Lahdessa, Oulussa, Vaasassa jne. Niihin on jälleen rakennettu ihania asetelmia keväisistä kukista. Jos mahdollista, niin niissä kannattaa pistäytyä ihan oman mielenvirkistyksen kannalta. Ammattilaiset ovat laittaneet kauniit kukat meitä varten.

Minun mieleni virkistyi niin paljon, että päätin käydä ostamassa pari pikkunarsissia ja helmililjaruukkua ja tehdä oman sipulikukkien lumoni. Kaunis ruukku ja siihen kukat, alkoi heti olla keväinen olo!