Kevät kääntyy kesäksi valoisten öiden saattelemana. Pohjoisessa valoa piisaa kellon ympäri. Jotta syksyllä ei harmita kesän lyhyys, niin nyt kannattaa pysähtyä hetkeksi. Koska viimeksi istahdit katselemaan vehreyttä ympärilläsi? Ihailit lehtipuun vihreyttä, havupuiden uusia vuosikasvaimia tai kukkapenkin rehevää kasvua.
Luonnon kasvuvoiman merkitys ihmisen hyvinvoinnille on tutkittu ja tunnustettu asia. Puistoissa kävely, puutarhatyöt ja myös puutarhakuvien katselu virkistää mieltä ja antaa tilaa ajatuksille. Mieli seestyy ja stressi vähenee.
Puutarha auttaa myös vaikeiden elämäntilanteiden yli. Vaikeasta sairaudesta
paraneminen on edennyt hyvää vauhtia, kun on päässyt möyhentämään kasvimaata ja kokemaan onnistumisen ja sadon aikaansaamisen iloa.
Liitän tähän ajatuksia, jotka kirjoitin Espoon Puutarhayhdistyksen jäsenlehteen viime vuonna. Välittyköön lauseista viestinä se, että nyt kannattaa nauttia pihasta ja puutarhasta kaikin aistein.
Joka kevät niitä odottaa
Eivätkö ne jo näy,
ovatko kenties kuolleet
Nyt pilkistää
Tanakat, punervat, vaaleat, hennot,
nuo kevään ensimmäiset versot
Jälleen ne tulevat esiin
Kevät voi alkaa
Tulisipa vähän sadetta
Ei sentään
Terälehdet voivat pudota,
varret kaatua
Nyt on jo satanut liikaa,
mikään ei kuki
Kuolevatko kuivuuteen,
näyttävät nuutuneilta
Voi kuinka kauniita kukat ovatkaan
Ihanaa, aurinko paistaa
Aamut lyhenevät,
iltaisin hämärtyy aikaisemmin
Tässäkö se kesä oli,
onneksi muistin nauttia.
Muista sinäkin!
