Perjantaina en päässyt pihahommiin, satoi vettä… Ja niin satoi koko viikonlopun, oli kylmää ja koleaa. Olin ihan varmasti kuullut säätiedotteesta, että luvassa on aurinkoinen kevätsää. Lupaus oli keväinen; lämmin mutta sateinen. Viimeinen sana jäi minulta kuulematta. Pihatyöt siirtyivät siis viikolla eteenpäin.
Seuraavan viikon lauantaina oli poutaista. Tartuin haravanvarteen ja siistin pihanurmikon. Uudehkon pihamme ruoho näyttää vuosi vuodelta vahvemmalta. tänä vuonna osuutensa on varmaankin myös leudolla talvella ja nurmikko vihertää jo oikein mukavasti. Tuuli pöllytti hiukan lehtiä, mutta onneksi oikeaan suuntaan haravointia helpottaen. Komposti on ihan täynnä! Meidän täytyy kuljettaa leikattuja oksia ja muuta puutarhajätettä pois jätesäkkeihin pakattuna. Varsinkin kultapiiskuista tuli runsain määrin kuolleita varsia. Leikkasin ne vasta keväällä. Lapsestakin oli hauska kokeilla suurten puutarhasaksien käyttöä. Hän leikkasi innoissaan perennan kuivia varsia, jotka menivät kevyesti poikki.
Minä tarvitsin enemmän voimaa marjapensaiden vanhojen oksien poistamisessa. Sain oikein vääntää tosissani. Ehkä pitkät pensassakset eivät ole paras mahdollinen työkalu, vaan pitää hommata kunnolliset oksasakset. Poistin oksat Kotipihan leikkausohjeen mukaan, mutta pensas näyttää kyllä hiukan rujolta nyt. Toivottavasti saamme silti nauttia marjapiirakasta loppukesällä.
Nurmikolle levitimme kevätalannoitetta. Voin vakuuttaa, että lannoittamisesta on oikeasti hyötyä. Ensimmäisenä kesänä, kun lannoitin nurmikkoa, kuvittelin, että sadevesi levittää lannoitteen. Heittelin sitä siis jotakuinkin kaikkialle, mutta rakeet jäivät raidoiksi. Lopputuloksena oli raidallinen nurmikko, vuoroin tummanvihreää ja tuuheaa, vuoroin hennompaa ja vaaleampaa. Väliäkös sillä! Onhan sitä kuviollisia jalkapallokenttiäkin…
Lapsi sai levittää pienellä muovisella kahvikannulla puutarhalannoitetta pensaille ja puille. “Äiti, onko tämä pensas?” Kysymys kuului kirsikkapuun juurelta. “No, se on puu, mutta se tykkää samasta ruoasta kuin pensaatkin. Laita vaan.” Seuraavan kerran kysymys kuuluu jasmikkeiden alta. “Joo, ne on pensaita.”
Näppituntumalta teemme näitä pihahommia, minä ja lapsi. Mutta pääasia että on hauskaa ja tunnemme onnistumisen iloa. Omenapuut on leikattu, piha lannoitettu ja haravoitu, sipulikukat nousevat terhakasti maasta ja pensaissa on ihanat silmut. Mikäs se ihanampaa kuin kuulla lapsen sanovan kahden krookuksen viereen kyykistyneenä: “Katsellaan vähän näitä kukkia, jooko?”
Susanna
