Puutarhaviikkoni on ollut onnentäytteinen. Hetkittäin on tuntunut siltä, että saatan saada otteen palstani riehaantuneesta kasvusta. Vaarallinen hallinnan tunne. Minun mittakaavassani ote ei tarkoita sen enempiä kuin että pääsen liikkumaan kasvustoni keskellä eivätkä nokkoset pistele joka välissä. Siihen, että tuntisin kasvini, on vielä pitkä matka.
Viikon ihania löydöksiä ovat kuvan akileija sekä hentoinen pioni. Siis pioni, minun maallani! Naapurini on siitä puhunut, mutta koska en ole kasvia löytänyt, ajattelin sen hävinneen. Mutta sieltä se vain löytyi hautautuneena muuhun kasvustoon. Hädissäni raivasin sille elintilaa, koska tottahan toki valmis pioni on parempi kuin säkillinen uusia istutuksia. Pionini ei kuki, mutta ainahan on tulevia vuosia…
Akileijat säilytän ilman muuta. Tällä hetkellä kukkii kuvan kaunotar (naapurin Leeni on tosi kade) sekä tumma violetinsininen ja vaalea lila.
Ensimmäiset oman maan metsämansikat on myös maistettu. Maallani on paljon mansikkaa, villisti siellä täällä kukkien välissä. Pidän niistä kovasti ja ne myös sitovat rinteen multaa.
Tuija
