Kävin taas penkomassa puskiani, tutulla seurauksella: uusi rakkaus löytyi.
Minulla on näet malvaa, kappas vain, ja kovin on ihanaista. En ole malvan vaaleaa punaviolettia noteerannut aikaisemmin, mutta nyt se tuntuu välttämättömältä perinneperennojen puutarhassa. Siis malva jääköön!
(Kuva komeasta malvastani jäi ottamatta, mikä vähän harmittaa, mutta toisaalta olin tohkeissani, kun pääsin esittelemään kaverilleni palstaani ja palstayhdistykseni upeaa naistenviikon kakkukahvipöytää!)
Mansikkasatoni on mallikas. Palstallani kasvaa mansikkaa siellä täällä, lähinnä pitämässä suht’ jyrkkää rinnettä kasassa, mutta myös iloksi ja makupaloiksi nokkos- ja takiaisjahdissa raatavalle.
Rikkakasvit haluavat ottaa osansa maani ravinteikkuudesta, jopa niin että pientä kitkamisen ryhtiliikettä tarvittaisiin. Sitä tosin en lupaa, vaan pakenen paikalta Itä-Suomeen. Saa nähdä mikä on kukkamaan tila kolmen viikon päästä kun palaan!
Tuija
