Kirjoitukset kategoriassa ‘Tuija’

Aivan tolkuttomiin ei palstaakaan voi pitää vain mielessä, kun sattuu olemaan kohtuullinen kasvukausi. Lisäksi tiedossa on kolme viikkoa matkailua, jona aikana kasvu räjähtää ja saan ehkä hoitamattomuuden takia porttikiellon puutarhamaalle ja saman tien koko palstayhdistykseenkin. Jotain itsesuojelullista on siis tehtävä. Lapio on tähän oiva apukalu.

Ykköstavoitteeni on istuttaa pioneja, jota varten tarvitsen hyvää, villiintyneistä perennoista vapaata maata. Valmistelutoimet aloitin jo viime vuonna kitkemällä lipstikan ympäristöineen. Talvella riivin talventörröttäjät lehtikompostiin, jota olikin aika kasa, miltei täysin maatumatonta, kuivaa ja kuollutta. Tein tästä röykkiöstä hätäkatteen suht’paljaalle mullalle, jotta en tapaa palattuani ryöpsähtänyttä kasvillisuushetteikköä.

Toinen tavoitteeni on ruusupensaiden (2) ja viinimarjapensaan (1) hoito ja tukeminen. Tähän auttaa kovasti, jos ruusupensaat löytää kasvillisuuden seasta. Harjoitin siis kitkentää ja lapiontia pensaiston alla.

Kolmas tavoitteeni on naapurisovun ylläpito. Tämän takia lapioin kauniit käytävät palstani ja naapuripalstojen väliin eli yritän kerjätä arvostusta lähistöstä. Lapionmakuun päästyäni kitkin ja lapion myös palstani etualan, jossa on kasvanut tolkuttomia korkeita perennoja sikin sokin. Ne tahtoisin vaihtaa helmihyasinttien kevätreunukseksi ja kehäkukkain kesäkasvustoksi.

Yllätyin iloisesti narsissisadostani. En muistanutkaan, miten paljon narsisseja rinteessä jo on. (Toki tahdon enemmän kevätkukkia, olen kyltymätön, mutta hyvä alku kuitenkin). Pari viikkoa olen saanut nauttia oman sadon maljakkokukista. Jo tämän takia kannattaa pitää palstaa!

Tuija

Kävin taas penkomassa puskiani, tutulla seurauksella: uusi rakkaus löytyi.

Minulla on näet malvaa, kappas vain, ja kovin on ihanaista. En ole malvan vaaleaa punaviolettia noteerannut aikaisemmin, mutta nyt se tuntuu välttämättömältä perinneperennojen puutarhassa. Siis malva jääköön!

 (Kuva komeasta malvastani jäi ottamatta, mikä vähän harmittaa, mutta toisaalta olin tohkeissani, kun pääsin esittelemään kaverilleni palstaani ja palstayhdistykseni upeaa naistenviikon kakkukahvipöytää!)

Mansikkasatoni on mallikas. Palstallani kasvaa mansikkaa siellä täällä, lähinnä pitämässä suht’ jyrkkää rinnettä kasassa, mutta myös iloksi ja makupaloiksi nokkos- ja takiaisjahdissa raatavalle.

Rikkakasvit haluavat ottaa osansa maani ravinteikkuudesta, jopa niin että pientä kitkamisen ryhtiliikettä tarvittaisiin. Sitä tosin en lupaa, vaan pakenen paikalta Itä-Suomeen. Saa nähdä mikä on kukkamaan tila kolmen viikon päästä kun palaan!

Tuija

Kesä etenee ja hempeämielisyyteni lisääntyy. Tällä viikolla palstapuutarhani säilytettävien kukkien listalle ovat päässeet myös palava rakkaus ja ritarinkannus. Sillä eihän näitä voi tuhota, eihän?

En ole ollut erityinen palavan rakkauden ystävä, koska sen punainen on niin kovin perus-perus-punainen. Mutta toisaalta: se on vanha, kestävä perenna ja muheva väriläiskä muiden kukkien joukossa. Ritarinkannukseni taas kasvavat kuin itsekseen, ja niitä riittäisi kavereillekin, jos vain pitäisivät lupauksensa ja tulisivat hakemaan. Kohta näet saan tarmonpuustan ja nyhdän kaikki karkulaiset lehtikompostiin.

Puutarhaviikkoni on ollut onnentäytteinen. Hetkittäin on tuntunut siltä, että saatan saada otteen palstani riehaantuneesta kasvusta. Vaarallinen hallinnan tunne. Minun mittakaavassani ote ei tarkoita sen enempiä kuin että pääsen liikkumaan kasvustoni keskellä eivätkä nokkoset pistele joka välissä. Siihen, että tuntisin kasvini, on vielä pitkä matka. 

Viikon ihania löydöksiä ovat kuvan akileija sekä hentoinen pioni. Siis pioni, minun maallani! Naapurini on siitä puhunut, mutta koska en ole kasvia löytänyt, ajattelin sen hävinneen. Mutta sieltä se vain löytyi hautautuneena muuhun kasvustoon. Hädissäni raivasin sille elintilaa, koska tottahan toki valmis pioni on parempi kuin säkillinen uusia istutuksia. Pionini ei kuki, mutta ainahan on tulevia vuosia…

Akileijat säilytän ilman muuta. Tällä hetkellä kukkii kuvan kaunotar (naapurin Leeni on tosi kade) sekä tumma violetinsininen ja vaalea lila.

Ensimmäiset oman maan metsämansikat on myös maistettu. Maallani on paljon mansikkaa, villisti siellä täällä kukkien välissä. Pidän niistä kovasti ja ne myös sitovat rinteen multaa.

Tuija

Toukokuinen Etelä-Kiina on koettu ja – yllätys, yllätys – palstapuutarhani ei ollut a) riehaantunut täysin tai b) kuivunut kokoon.  Kuivaa oli ilmeisesti pitempään, koska ympäristö näytti nuutuneelta  ja naapuripalstojen pitäjät huokailivat. Minun laajasti rehottava kasvustoni on sen sijaan pitänyt kosteutta aika kivasti, eikä pieni kuiva kausi sitä yhtään hetkauttanut. Naapuruston onneksi sentään alkoi sataa vettä!  

Hämmästyksekseni unikkoni olivat odottaneet paluutani ja vasta availivat nuppujaan kesäkuun alkupäivinä. Ilahduin, koska kotipihani unikot retkottivat samaan aikaan jo ylikukkineena. Säästettävät kukat -listaan liittyivät siis myös unikot.

Ennestään listalla ovat jo ruusut, ruusukvitteni, talvio sekä kaikki keväiset sipulikukat. Lista laajenee kesän mittaan sen mukaan, miten kukinta edistyy ja mieleeni muistuu, mitä kaikkea palstalla kasvaa.

Suoritin kesän ensimmäisen kylvötoimeni, kun sain lahjaksi kehäkukan siemeniä. Haaveilen näet kirkkaanoranssista palstanreunuksesta. Kylvin siis vasta viikko sitten, joten toivon näkeväni kukat ennen lumen tuloa.

Tuija

“Sellainen epätoivoinen rinne Tuijalla siellä oli”, kuvaili eräs hyväntahoinen tuttuni miehelleen vierailtuaan puutarhapalstallani viime keväänä. Viehkosti viettävä terassipuutarha, jupisin mielessäni, kruununa kaunis kiviaita antamassa ryhtiä ylärajalle. Ympärillä hyvin pidettyjä palstoja, naapurissa ystäväni pitkään hoidettu maa mansikkapenkkeineen. Palsta-aluetta ylläpitää aktiivinen luomuviljelyä harjoittava yhdistys, josta saa sekä tukea että tietoa. Voiko parempaa toivoa? Jos tästä ei tule unelmien palstapuutarhaa, niin vika ei ole ainakaan puitteissa.

Näyttäähän tuo rinne nyt hieman ryhdittömältä, täytyy myöntää… taisin ottaa viime vuonna turhankin kirjaimellisesti naapuripalstan pitäjän neuvon: “Ensimmäisenä vuonna et sitten tee muuta kuin katsot mitä siellä kasvaa! Edellisellä vuokraajalla oli aivan hurmaava kukkatarha!” Koska haaveeni on samansuuntainen eli tahdon kasvattaa kauneutta, otin ohjeen tosissani. Tulos oli kuta kuinkin kaaos, villiintyneenä rehottava kukkapöheikkö, josta ei ottanut mitään tolkkua. Mutta tulipahan katsottua, mitä kasvaa: aivan kaikkea.

Tämän vuoden projektina on jonkinmoisen järjestyksen saaminen ryteikköön. Kituva mustaviinimarjapensas, säilytetään. Pari ruusupensasta, pyritään pitämään pieninä. Ruusukvitteni, jos tänä vuonna muistaisi korjata marjatkin eikä jättää maahan mätänemään. Talvio pelastettava. Lipstikasta lopullisesti eroon, anteeksi kaikki lipstikan ystävät, mutta nyt tarvittaisiin pionille paikka. Ah, siis, pioni, oi, haaveitteni pioni, mieluimmin pari. Ainakin muutaman vuoden päästä…

Joitakin narsisseja punkee maasta vanhastaan, mutta niitä on ehdottomasti saatava lisää, samoin kuin lumikelloja, krookuksia, helmihyasintteja ja scilloja. Tulppaaneja, ehkäpä. Iiriksen taisin jo viime vuonna istuttaa jonnekin, muistaisi vain minne. Hups, pitäisiköhän tehdä jotain muistikarttaa maasta?

Tuija