3.9.2010 14:43
Hurjalta tuntuu ajatella, että viime viikolla, kun vietin viimeistä kesälomaviikkoa, tallustelin pihalla varvastossuissa ja shortseissa, tänä aamuna vedin jo villakangastakkia päälle! Rypäleet ovat kypsiä ja makeita, niin makeita, kuin vain auringon kypsyttämät voi olla! Tyrnien keräämisenkin aloitin jo. Pienempiä ovat kuin viime kesänä, kun on ollut niin kuivaa, mutta hyvän makuisia muuten.
Ja ruusut! Ne kukkii ja kukkii, uudelleen ja uudelleen. Jotenkin pelottaa, että ne kohta kukkivat itsensä hengiltä! Vaikka tuskin se voi olla edes mahdollista. Syyslannoituksen olen tehnyt jo pari viikkoa sitten, mutta kun kukinta ei ota laantuakseen, niin mietin, pitääkö niitä lannoittaa vielä uudelleen? Toisaalta toivoisin jo ensimmäistä hallayötä, että pääsisivät lepäämään.
-Nina-
KATEGORIAT: Nina
Ei kommentteja
28.7.2010 9:45
Mihin ovat räkättirastaat kadonneet meidän pihalta? Ensimmäistä kertaa sain kirsikoista kunnon sadon, kun kerrankin kerkesin ennen räkättejä paikalle. Tikapuilla, lähellä puun latvaa keikkuessani, tuli mieleen, että eipä räkätit mansikoitakaan ehtineet popsia. Ja kun oikein yritin muistella, en kyllä tänä kesänä ole kertaakaan muistiini rekisteröinyt räkättirastaiden aamukirkumisia. Aikaisempina kesinä muistan useasti heränneeni siihen. Täytyy kysyä muilta puutarha-ystäviltäni, ovatko he kokeneet samaa. Mutta jotain positiivista siinä kuitenkin on. Nyt minulla on auringon kypsyttämiä, mehukkaita kirsikoita yllin kyllin! Kirsikkalikööriä voisi laittaa jouluksi tekeytymään, kirsikkahilloa ja ah, niin mahdottoman hyvää amerikkalais-tyylistä kirsikkapiirakaa! Sellaisen aion valmistaa viikonloppuna vierailulle tuleville ystävilleni. Katan pöydän ulos viiniköynnösten katveeseen ja vietämme mukavan, kiireettömän kahvihetken unohtumattoman lämpimästä heinäkuusta jutustellen.
-Nina-
AVAINSANAT: kirsikka, Kirsikkahillo, Kirsikkalikööri, kirsikkapiirakka, räkättirastas
KATEGORIAT: Nina
Ei kommentteja
27.7.2010 9:21
Helteinen ja sateeton jakso laittaa kasvit koetukselle meidän ja varmaan monen muunkin pihassa. Nurmikko alkaa näyttää ruskealta ja kasvit nuupottaa kuumuudesta ja kuivuudesta. Sadettajaa ei voi laittaa päälle, koska meillä on oma kaivo, eikä uskalla käyttää vettä kuin sen verran mitä on pakko. Muutamalta naapurilta on kaivosta jo vesi jo loppui. Kasvihuonetta, kasvimaata sekä tänä kesänä istutettuja perennoja olen kastellut veden vähyydestä huolimatta.
Onneksi hyvin juurtuneet kasvit kestävät aika hyvin kuivuutta. Kukinta vaan ei kestä montaa päivää, vaan kukat lakastuvat nopeasti ja putoavat pois. Monet syksyn kukkijat ovat nyt jo kukassa, mm. syyshohdekukat ja syysleimut. Mietityttää, onkohan kolmen viikon päästä enää mikään kukassa, kun pidän ystävilleni puutarhakutsut. Ehkä jouluruusut tällä menolla?
-Nina-
AVAINSANAT: heinäkuu, helteinen, kasvihuone, kasvimaa, nurmikko, syyshohdekukka, syysleimu, vesi loppu
KATEGORIAT: Nina
Ei kommentteja
29.6.2010 8:11
Olipa huikean hieno Juhannus-sää pitkästä aikaa! Kaikki ennustetut sadekuurot kiersivät meidät ja kesä näytti todellisen kauneutensa. Nenän täytti muurikalla valmistettujen kesäherkkujen ja juuri avautuneiden kukkien tuoksut. Keltainen pioni Yellow Crown ja pensasmagnolia Sieboldii avasivat vuosia odottamani kukintansa juuri juhannusaatoksi. Juhannuksen jälkeinen aika on minun puutarhassani jotenkin seesteistä aikaa, kevään huima kasvu tasaantuu, kukkaset kukkivat. Vielä ei ole kuitenkaan aika ajatella syksyn tulemista sen enempää. Nyt on puutarhasta nauttimisen ja levon vuoro.
-Nina-
AVAINSANAT: juhannus-sää, Magnolia Sieboldii, pensasmagnolia, pioni Yellow Crown
KATEGORIAT: Nina
Ei kommentteja
24.6.2010 13:33
Lämpöinen juhannuksen alusviikko on saanut iirikset puhkeamaan kukkaan. Siperiankurjenmiekat sinisenä, valkoisena ja viininpunaisena 
seisovat ylväinä kuin tinasotilaat. Vähintään yhtä ylväät tarhakurjenmiekat loistavan uskomattomissa väriyhdistelmissä. Uljaita, mutta
kuitenkin niin herkkiä! Irikset on juuri niitä kasveja, joita haluan koko ajan lisää ja lisää, kuten kurjenpolviakin.
Seuraava kesän kohokohta meidän pihalla onkin pionien kukinta. Taitaa juuri juhannuksena avautua loistavan keltainen Yellow Crown-pioni.
Neljä vuotta olen odotellut sen kukintaa ja nyt odotus palkitaan. Palaan sen kukintaan ja kuviin ensi viikolla.
Nyt toivotan kaikille hyvää ja oikein ihanaa juhannusta!
-Nina-
AVAINSANAT: iris, kohokohta, kurjenpolvi, pioni Yellow Crown, siperiankurjenmiekka
KATEGORIAT: Nina
Ei kommentteja
11.6.2010 15:03
Aamulla, kun kevyt usva vielä leijui peltojen päällä ja linnut pitivät huikeaa aamukonserttiaan, tein joka-aamuisen piha kierroksen. 
Syreenien huumaava tuoksu tuntui vielä huumaavammalta viileässä aamu-ilmassa. Ensimmäinen juhannusruusu oli avannut nuppunsa,
samoin Papulan-ruusu. Tornionlaakson ruusussa on jo kaksi kukkaa! Aamukasteinen nurmikko tuntui aika kylmältä paljaiden varpaiden alla.
Polun mutkan jälkeen, ensin tuntui, että sydän pysähtyy, sitten se alkoi laukkaamaan hullun lailla!
Yön aikana sekä sinivaleunikko, että kiurunkannus olivat avanneet kukkansa ihan sävy sävyyn. En olisi millään malttanut lähteä töihin!
-Nina-

AVAINSANAT: aamukasteinen, aamulla, kiurunkannus, nurmikko, sininen, sinisiä, sinivaleunikko, sydän pysähtyy, unelma, unelmia, usva
KATEGORIAT: Nina
Ei kommentteja
1.6.2010 8:54
Viileä jakso sai aikaan sen, että tulppaanien kukinta on jatkunut komeana jo useita viikkoja. Rakastan niiden värien kirjoa ja kukkien monimuotoisuutta. Ruusu-perennapenkikin etenee pikkuhiljaa ja ilokseni monessa ruusussa näkyy jo nuppuja. Esimerkiksi Bourbon-ruusuihin kuuluvassa Bourbon Queenissä ja sinertävässä Rhapsody in Bluessa. Vain Helenanruusu ja yksi damaskonruusu kokivat lopulliseksi kontalokseen vaikean viime talven. Mutta eivät pienet takaiskut lannista, vaikka ne aina vähän harmittavat.
Viime lauantaina olin Mäntsälässä taimenvaihtotapahtumassa. Sanoinkin kaikille, että kasveja en kaipaa vaihtariksi, mutta jos jotain haluatte tuoda, tuokaa pari kiveä. Omat kivet alkaa loppumaan ja muuri-rakennelmaani niitä kuluu melkoisen paljon. Ystävät tekivät työtä käskettyä ja kotiin pyyhälsin farmari-auton roiskeläpät maata viistäen kivien painosta. Taas sain projektiani eteenpäin.
-Nina-
AVAINSANAT: Bourbon Queen, Bourbon-ruusu, Kivi, Kiviä, Mäntsälä, monimuotoisuus, muuri, Rhapsody in Blue, ruusu, Taimenvaihto, tulppaani
KATEGORIAT: Nina
Ei kommentteja
18.5.2010 12:00
Lämpö hellii puutarhan kasveja ja sipulikukat ryöpsähti kerralla kukkimaan. Samoin kevään perennat ilahduttavat väriloistollaan. Eilen huomasin ensimmäisen omanapuun kukankin auenneen ja kirsikoissa ennennäkemätön määrä kukkanuppuja. Kunpa vaan pölyttäjiä riittäisi siinä vaiheessa, kun hedelmäpuut alkavat kukintansa. Viime keväänä kirsikoiden kukkiessa ei pölyttäjiä näkynyt missään. Siispä käytin lapsityövoimaa hyväkseni, vesivärisiveltimet molemmille käteen ja pölytyshommiin. Saimme syksyllä viisi litraa omia kirsikoita, kiitos ahkeroiden sijaispölyttäjien.
-Nina-
KATEGORIAT: Nina
Ei kommentteja
10.5.2010 8:56
Viikonloppuna sain taas ruusukuja-projektiani eteenpäin. Istutin Tukholmasta tuodut ruusut ja Blomqvistin taimistolta tilatut. Ihanaa, kun Suomen ruusutoimittajat toimittaa niin elinvoimaisia ja hyvännäköisiä taimia!!! Samoin viimekesänä Oulujoen taimistolta tulleet voivat hyvin ja ovat pirteitä haastavasta talvesta huolimatta. Tässä huomaa, miten kannattaa turvautua Suomessa tuotettuihin ja omajuurisiin kasveihin. Vakkataimeen suunnataan helatorstaina, ja ostoslistalla pääosin ruusuja.
Arviointi kykyni mullan menekin suhteen petti kyllä pahasti. Tialsin alun perin 4 suursäkkiä multaa ja oletin, että kyllähän tämä riittää. Mutta miten kävi? ¼ kujasta on valmis, ja multa loppui! Heti jos tilaan, niin ehtii tulemaan seuraavalle lomanpätkälle. Riittää taas puuhasteltavaa projektini kanssa.
-Nina-
KATEGORIAT: Nina
Ei kommentteja
14.4.2010 7:45
Aamuhämärässä linnut pitivät maailman kauneinta konserttia, kun lähdin koira-herramme kanssa aamulenkille. Kevyt usva leijui peltojen yllä ja aurinko kultasi pilven reunat. Pihalta lumi on sulannut hyvää tahtia, vaikka vasta muutamia pälvipaikkoja on lumettomana. Näistä kuitenkin krookukset jo pontevasti työntyvät maasta. Pakko oli lenkin jälkeen ottaa toinen kuppi kahvia ja tulla ulos istuskelemaan. Ihana aamu! Voiko työpäivää enää paremmin aloittaa?
-Nina-
KATEGORIAT: Nina
Ei kommentteja