Kirjoitukset avainsanalla ‘musiikki’

16.6.2011 12:24

Aplodihäiriköt

Konsertti on päättymäisillään. Taivaallisen musiikin viimeiset soinnut hiljenevät ja häipyvät lopulta kuuluvista. Ihana musiikki väreilee vielä kuulijoitten ympärillä.

Tai väreilisi, ellei joku hätähousu rupeaisi läiskyttämään käsiään nanosekunti sen jälkeen, kun äänen tuottaminen lavalla on loppunut. Musiikkihan jatkuu vielä, mutta kaikki eivät sitä kunnioita.

Miten usein olemme ystäväni kanssa huokaisseet pettymyksestä, kun meiltä on viety musiikin olennainen osa, hiljaisuus.

Osa näistä läpyttäjistä ei malta edes odottaa, että kapellimestari laskisi kätensä alas. Kohotetut kädet ovat ymmärtääkseni hänen viestinsä siitä, että teos on vielä kesken.

Yllättävän paljon yleisössä on tätä nykyä myös niitä, jotka haluavat vaihtaa vierustoverin kanssa kuulumisia aivan viime hetkeen, joskus jopa musiikin päälle. Elokuvissa tämä on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Joidenkin mielestä leffa alkaa vasta kun joku näyttelijä lausuu ensimmäisen repliikin.

Ehkä olen juuttunut jonnekin menneisyyteen, ja minun kuuluisi pysytellä kotona, kuulokkeet korvilla.

Silti jaksan toivoa: Olisipa musiikin kuuntelu ensi syksynä Musiikkitalossa niin upea kokemus, että se suorastaan mykistää.

18.3.2010 13:26

Valmiiksi koukussa Rondokanavaan

Huristelen autolla päivittäin tunnin verran. Mikäpä silloin mukavampaa kuin kuunnella hienoa musiikkia. Aamun hetkinä korkeatasoinen klassinen musiikki virittää parhaiten työpäivään.

Kanavilla surffaillessani huomasin, että entisellä Classic FM:n taajuudella on taas elämää. Siellä soivat 22.3. aloittavan uuden klassisen radiokanavan Rondo FM koelähetykset.

Jippii! Olin valmis Rondon koukkuun saman tien. Edeltäjänsä kuihtui loppua kohti aika onnettomaksi. Verkkokeskusteluissa vilahtelevat moitteet puhkisoitetuista listoista, imelistä juontajista, mainosähkystä ja pahemmastakin.

Meitä klassisen musiikin nälkäisiä, joiden ruokahalua Radio1 tai Ylen Klassinen eivät täysin tyydytä, näyttää riittävän. Ylen keskustelupalstalla käy kova porina uudesta kanavasta, samoin kanavan verkkosivuilla, jotka avattiin uudessa osoitteessa 15.3. (www.rondofm.fi).

Moni verkkokeskustelija on vielä varovaisen odottavainen. Minä, tyypilliseen tapaani, kiihdytin nollasta sataan jo ensimmäisestä koelähetyskuuntelusta ja olin valmis koukutettavaksi.

Varoituksen sana uuden kanavan tekijöille silti: Huonolla tarjonnalla minut on myös tosi helppo vieroittaa uutuudesta.

Antakaa tulla vaan: ooppera-aarioita, ihania liedejä, uljaita ja herkkiä kuoroesityksiä. Hyvää musiikkia!