Latuyhdistyksen viikottainen kirkkovenesoutu pyörähti käyntiin maanantaina.
Jo 10 vuotta olemme soutaneet läheisen matkailuyrittäjän venettä, ja osallistuneet soututapahtumiin Sulkavalla ja Kuopiossa.
Ukkonen ja viileä keli olivat varmaan säikytelleet soutajia, kun veneeseen sonnustautui vain 9 soutajaa ja perämies. Mutta hyvin liikkui pienemmälläkin porukalla 14 soutajaa vetävä vene.
Kirkkoveneessä jokainen soutaa vain yhdellä airolla mieltymykensä mukaan vasemmalla tai oikealla puolella.
Meidän harjoitteluveneessä on onneksi liikkuvat rullapenkit. Vanhemman tyyliset viirapenkit käyvät vielä enemmän ahterin päälle. Ne vaatisivat viirasta tehdyllä takapuolipaikalla varustetut soutuhousut. Nyt pärjää tavallisilla istuvilla verkkareilla ja hanskoilla.
Soutu käy joka lihakseen. Pitkälle ihmiselle ahdas ja kippura asento ei ole kaikista mukavin. Auttaa kun muistaa pitää selän suorana ja ponnistaa isoilla jalkojen lihaksilla.
Veneen perässä soutaa pari niin sanottuja tahtiairoja, joiden rytmiin ja tahtiin muut sitten yhtyvät. Varsinkin isossa aallokossa sekoaa helposti ja airo jää kiinni aaltoon. Ei huolta. Rytmistä saa kyllä helposti taas kiinni.
Nyt soudettiin reippaat puolitoista tuntia ihan rivakkaa tahtia. Kylläpä kävi pohkeisiin ja selkään. Saivatpahan selluliitit kunnon kyytiä ja sykekin pomppasi välillä kun otettiin nopeita vetoja paikkojen verryttämiseksi.
Paita kastui viileästä säästä huolimatta. Nyt pitäisi vaan käydä harjoittelemassa säännöllisesti, kun lupauduin Sulkavan yösoutuun heinäkuussa.
