Kyllä on ollut kuumaa!
Auringossa vietetyn liikunnallisen työpäivän jälkeen ei ole enää tehnyt mieli liikkumaan. Hyvä kun on saanut juotua ja levättyä tarpeeksi!
Nyt on olo kuin rautakangella. Lihakset ovat aivan jumissa.
Lämpö varmaan piti lihakset notkeina mutta nyt ilman viilistyttyä jalkojen lihaksia särkee ja liikkeellelähtö on kankeaa sekä nykivää.
Nyt on pakko ottaa itseä niskasta kiinni ja venytellä, pitkään ja rauhassa!
Kantapää ei mene lähellekkään pakaroita reittä venytettäessä. Lonkankoukistajat ovat aivan jumissa ja lonkkia tuntuu särkevän koko ajan.
Toistan samat varovaiset venytykset monta kertaa päivässä, keskittyen reisiin, lonkankoukistajiin ja pakaroihin.
Pikkuhiljaa jumit antavat myöden ja lihasten pakotuskin vähenee.
Tästä täytyisi tehdä työpäivän jälkeinen rutiini eikä antaa sohvan houkutukselle heti periksi.
Vaikka tietää venytyksen hyödyn ei vaan ole saanut itseään liikkeelle ja antanut kotitöidenkin olla tärkeämpiä kuin itsestä huolehtimisen.
Mutta nyt on ryhdistäydytty ja ihanaa kesää on vielä jäljellä niin liikkumiseen kuin nautiskeluunkin.
Pauliina
Tervehdys kaikki liikkujat!
Löytyisikö jostakin yksinkertaiset, vain minimimäärä venyttelyliikkeitä, millä pärjäisi? Onko kommenttia venyttelyn tarpeellisuudesta? Milloin ikä ei enää “anna anteeksi” venyttelemättömyyttä?
kesäliikuntaterveisin
hei!
tiedän tuon samat ongelmat olleet, kun olin ulkotöissä. Myös liikuntaa, kun on päivällä tullut paljon juoksua, pyöräilyä ym. niin suraava päivä todella rankka. Lihashuoltoa pitää tehdä ja menee parikin päivää. Nuorempana kesti enemmän.