Kinokset ovat vajonneet, lumet lähes hävinneet. Vielä ei kuitenkaan ole täysin kesälajien aika. Kura roiskuu ja hiekka luistaa kengänpohjissa.
Pyöräkelit kuitenkin on lähes koko maassa. Voisi aloittaa vaikka hyötyliikunnalla. Kauppareissu polkupyörällä sujuu kivasti, kun tarvitsen vain täydennystavaraa. En hamstraa mitään, vaikka lehtien palstoilla väitetäänkin monen niin tekevän.
Pyörä tottelee ihan mukavasti, vaikka edellisestä kerrasta onkin vierähtänyt jo monta kuukautta. Sanovat, että tasapaino heikkenee iän myötä.
Viime kesänä pyöräreissulla Moselin varrella näin kuitenkin paljon arviolta 8-kymppisisäkin pyöräilijöitä. Varmaan tasapainokin pysyy reilassa, jos sitä säännöllisesti harjoittelee.
Miksikähän meillä ikäihmisiä näkee harvoin pyörän selässä paitsi maaseudulla, jossa se on joskus ainoa kulkuväline. Veikkaan, että monet iäkkäämmät pelkäävät jäävänsä jalkoihin, kun pyöräteillä on nykyään niin paljon tosi kovaa vauhtia ajavia kuntopyöräilijöitä.
Meillä pyöräilykulttuuri on vasta kehittymässä jos vertaa keski- ja eteläeurooppalaiseen ”sunnuntaipyöräilyyn” tai toisaalta siellä yleiseen kilpapyöräharrastukseen. Siellä tiet ovat kapeampia ja kiemuraisempia, mutta silti pyöräilijät otetaan liikenteessä hyvin huomioon.
Autoilijat väistävät hampaitaan kiristelemättä isompiakin kilpapyöräilijäryhmiä ja toisaalta kylä- ja pikkuteillä voi pyöräillä hitaammilla mummo- ja pappaversioilla ihan rauhassa vaikka maisemia ihaillen.
Meillä on paljon hyvin rakennettuja kevyen liikenteen väyliä, mitenkähän ikäihmisiä saataisiin enemmän sinne mukaan nauttimaan pyöräilystä ja samalla ylläpitämään tasapainokykyä? Pyöräilykerhoja huvipyöräilyyn, onko niitä?
Raija, 6-kymppinen
