Kirjoitukset avainsanalla ‘aurinko’

9.1.2011 17:30

Pala taivasta

Uusi työ. Lähdet pimeällä ja palaat pimeällä. Kiireinen päivä sisätiloissa vain nopeat vilkaisut ulos ja jatkamaan, kiireesti.

Viimein koittaa vapaapäivä jolloin pakkasetkin ovat hellittäneet.

Navakka tuuli kuljettaa pilviä taivaalla ja välistä pilkottaa pala sinistä taivasta.

Nyt ulos ja lenkille.

On ihanaa kävellä reippaasti mutta vailla kiirettä! Antaa mielen tyhjentyä työasioista ja rauhoittua.

Aurinkokin pilkistää pilvien lomasta saaden tasaisen hangen kimaltamaan ja siniset varjot syntymään notkoihin.

Käännän kasvot kohti aurinkoa, vielä eivät sen säteet lämmitä.

Tullaan käännekohtaan jatkaako pidemmäm lenkin vai kääntyä takaisin. Pidemmälle vaan, jatkamaan ihanaa rauhoittavaa askellusta.

Olen vapaa!

Pitkä ylämäki vie viimeiset mehut ja on jo pysähdyttävä huokaisemaan.

Kun pääsen pihatielle aurinko on jo laskenut puiden taakse ja hämärä laskeutunut.

Lyhyt on talvinen päivä mutta nyt jo sen kukon askeleen pidempi!

Pauliina

22.4.2010 15:50

Anti-agea monikymppisille

Olen saanut nauttia Lapin valosta 2,5 viikkoa, aivan mahtavaa! Tunturialueista on nähty Ruka, Pyhä, Ylläs sekä Salla. Vuorokaudet ovat pohjoisessa jo tosi valoisat, liene tunti lisää valoisaa aikaa verrattuna etelään. Aurinko vain on ollut aika harvinaista herkkua tällä lomalla. Olen tosin oppinut monia hauskoja pikkujippoja helpottamaan omaa angstista maailmaani.

Luin kolumnin, minkä allekirjoitan 100 %. Jutun aiheena olivat anti-age tuotteet. Media ja mainosmaailma ovat täynnä anti-age asioita meille monikymppisille. Aina löytyy täsmätuotteita, joka ikään kuuluvina, esikuvinaan filmimaailman kauneusikonit. Ja minä tasaisin välein sorrun mainosihmisten lupauksiin ja lopputulema on sama vanha tuttu minä.

Uusi ajatus, johon törmäsin oli lyhyesti, anti-age roskakoriin, olkaamme ylpeinä vintage. Hyvinvoinnissamme tärkeintä on syödä monipuolisesti, ilman kikkailua, nukkua ja ulkoilla riittävästi. Ottaa vastuu itsestä ja unohtaa vippaskonstit. Noudatan nyt tätä ohjenuoraa ylpeänä, miksen älynnyt aikaisemmin…

Olen pitkällä talvilomalla Lapin eri tuntureilla harjoittanut liikuntaa, nukkunut hyvät unet sekä nauttinut lähiherkkuja. Maastohiihto sujuu yhä hyvin uusilla ”helpposuksillani”. Pitoa löytyy ja luistokin on ihan sopiva. Säät ovat olleet plussan puolella. Sukseni toimivat loistavasti 0 ja piirun verran plussan puolella.

Sallan laduilla, kun aamupäivä lämpötila on jo yli + 5, pikkulipsumista tapahtuu. Täytyy tutustua, pitäisikö suksia huoltaa tai esim. karhentaa? Ja siis täytyy tunnustaa etten ole päässyt testaamaan ”helpposuksiani” kunnon pakkasella. Kylmintä on ollut -2. Jää ensi talven laduille se testi.

Hiihtolenkin päälle olen nauttinut spinnning, body shape tai kuntopiiri tunneista tai lumikenkäretkestä tunturin huipulle ilta-auringossa. Kuntopiiri tunnilla kehitimme hyvän jumpan TV katsomisen lomassa. Ota paino toiseen käteen ja tee sivuttaistaivutuksia, kyllä vyötärömakkarat saavat kyytiä. Voit samalla nousta varpaille, tekee hyvää jalkapohjalihaksille, varsinkin jos on poikittaisholvin laskeuma.

Toisen kikan opin, että kehoa rasvatessa voi tehdä hyviä tasapainoharjoituksia, seistä yhdellä jalalla ja levittää kosteusvoidetta toiselle puolelle. Hauska juttu yhdistää kaksi kurjaa hommaa, joista ainakin itse lintsaan aika paljon.

Päivi, 5-kymppinen

1.4.2010 20:05

Rönttäkeliä

Se on kiivasta kevättä!

Sukset on putsattu ja pakattu odottamaan ensi talvea. Hiihtokelit tuntuivat loppuvan liian lyhyeen!

Kautta voisi tietysti jatkaa pohjoisessa mutta siihen ei minulla nyt ole mahdollisuutta.

Ei oikein tiedä mikä olisi mukavin ulkoilumuoto.

Sorapintainen kylätie on jo lumesta sula mutta osin roudassa, osin kuralöllöä.

Muualla on kuitenkin vielä paljon lunta ja ihana auringon paiste houkuttelee lenkille.

Lumikengät kainaloon, koira hihnaan ja suunta kohti rantamökkiä.

Pujottelen tien pahimmat löllöt tuumaillen miten taajamiin rakennetaan hidastepomppuja kun meillä on niitä ihan luonnostaan ja riesaksi asti.

Mökkitien alussa saa laittaa lumikengät jalkaan. Lumi on todella märkää ja upottavaa.

Vaikka lämmintä on +10 niin viima saa pipon pysymään korvilla. Nyt on niin helppo saada flunssa!

Loppumatka mennään pellon yli. Lumi sulaa altapäin ja askeleeni aiheuttavat  hangen pinnalla hienoja vajoamia isolla alalla.

Välillä lähtee vajoama etenemään hangessa kuin jonossa kaatuvat Domino pelin nappulat!

Jäniksen tuoreet jäljet saavat koiran innostumaan mutta se ei lähde takaani minnekkään, sillä hanki upottaa puoleen sääreen lumikengistä huolimatta. Viisas koira!

Viimein päästään mökin pihaan. Onneksi kaikki on kunnossa, vain jänikset ovat vierailleet pihassa.

Ihanaa istahtaa kuistille aurinkoon, huopakatto tiputtaa vettä, järven jää näyttää tummalta ja hauraalta.

Kevät keikuttaa, keikuttaa!

Pauliina

16.3.2010 17:02

Lentokeliä

Olen hiihtänyt joka päivä!

Hiihtoon on löytynyt mukava rytmi ja hengityskin kulkee helpommin. Olisiko kuntokin kasvanut hieman sillä hiihtomatkaa on voinut lisätä uudella lenkillä.

Kova yöpakkanen siirsi hiihtämisen iltapäivälle. Tutuksi tullut latu on todella liukas ja hyvässä kunnossa.

Alamäen kova vauhti nostaa vedet silmiin. Onneksi urassa ei vielä ole roskia, äkkipysähdys toisi ainakin kunnon mustelman.

Metsässä mutkan takaa esiin tulee mies. Nahkatakissa ja pikkukengissä latu-uraa kävelevä tyyppi ei oikein sovi kuvaan!

Ylämäessä saa polkea kunnolla että sukset pitäisivät kunnolla.

Latu poikkeaa järven jäälle seuraillen rantaviivaa. Varjossa luisto on huonompi ja kova viima saa painamaan pipon paremmin korville.

Rytmikäs vuorotahti tuntuu rennolta, lähes automaattiselta ja ajatukset tuumailevat niitä näitä.

Aurinko paistaa ja hiihtäminen on nautinto. Olen täysin koukussa!

Pauliina, 4-kymppinen

12.3.2010 18:52

Vauhdin hurmaa!

Kun eilen kärvisteltiin vesisateessa niin tänään saatiin nauttia täydellisestä talvisäästä.

Aurinko paistoi täydeltä terältä ja pikkupakkanen houkuteli ladulle heti aamusta. Ihanaa oli hiihtää, ladulta ei olisi malttanut lähteä pois! Viimein alkoi nälkä kurnia ja oli lähdettävä kotiin.

Ainavalmis lenkkikaverini Suomenlapinkoira Tempo ei tykkää yhtään hiihtoinnostani koska se ei pääse toimintaan mukaan. Painava runtti polkisi ladut rikki ja täälläpäin ei tunneta koiralatuja.

Hienosta kelistä johtuen oli ulos päästävä vielä uudestaan! Koira remmiin ja kun sillä tuntui virtaa olevan niin hurjasti, kaivoin lasten hankeen jättämän potkukelkan esiin.

Koiranremmi  potkurinsarveen ja menoksi! Mieletön luisto ja vauhdin hurma! Mieleen tuli takavuosien tekopirteä appelsiinimainos jossa helemat paukkuu.

Vesisade oli tehnyt tienpinnan todella liukkaaksi ja alamäkeen sai jarrutella tosissaan ettei menopeli karannut käsistä ja koira vallan läkähtynyt.

Kurvasimme kylätieltä järven yli auratulle jäätielle. Ensin arvelutti jään kestävyys mutta kun naapurin pojat ajelivat siellä autolla ja pilkkijät istuivat ihan rauhassa jatkettiin matkaa. Jäätielle oli yläntänyt vettä ja nyt oli potkurista todella apua kun tie oli sileällä jäällä.

Tempo ryyppäsi vettä aukinaisesta uvenavannosta ja minä oikaisin välillä selkääni. Potkuri kulki kevyesti ja koira ravasi vierellä iloisena. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Nyt varmasti tuli päivän D-vitamiiniannos täyteen ja nenälle pari uutta pisamaa.

Pauliina, 4-kymppinen

1.3.2010 15:27

Liikutaan yhdessä

En ole koskaan ollut himoliikkuja saati kilpailija, liikunta on ollut suurimmaksi osaksi hyötyliikuntaa ja terveyttä ylläpitävää nautiskelua.

Asun kauniissa Savossa, maaseudulla ja luonto vaikuttaa suuresti liikuntatapoihini.

Muhkeat kuusimetsät ja järvien selät tuovat joka kerran uutta ja ihmeellistä katsottavaa, niitä elämyksiä joita nyt niin kovasti korostetaan.

Lisäksi liikuntaharrastukseni suuri vaikutin on sosiaalisuus eli Juankosken Kuntoilijat. Samanhenkistä porukkaa ja monipuolista toimintaa kyykästä kirkkovenesoutuun!

Sanotaan että kun täyttää 40 niin siitä se alamäki alkaa! Uskon että liikunta ja elämästä nauttiminen lyövät edes hiukan jarruja moiseen mäkeen!

Aurinko paistaa ja lumikengät kutsuvat lenkille metsään! Palataan.

1.3.2010 15:15

Iloa ulkoilusta

Flunssasta juuri toipuneena katson ikkunasta ulos, aurinko siellä kurkistelee huurteisten puiden takaa. Se houkuttelee, suorastaan viekoittelee.

Katsahdan vielä sohvalla pehmeänä lojuvaan villapeittoon, sekin tuntuu houkuttelevalta. Vaiennan kuitenkin sisäisen laiskamatoni. Hop hop, mars matkaan.

Pakkasta on sen verran, että kerroksia pitää pukea alle. Ja voi sitä ihanuutta kun pääsen liikkeelle, jalkojen alla narskuu ja harakka nauraa jo melkein keväisesti.

Huomaan yllätyksekseni, että kaupunginosani pienelle peltoaukealle on ajettu hiihtolatu ja sen viereen kävelypolku. Se ei kuulu viralliseen latureitistöön, vaan onpa viranomainen ollut kerrankin innovatiivinen ja joustava.

Ladulla sujuttelee äiti parin tenavan kanssa, ja näkyy siellä muitakin olevan. Hiihtäjien lisäksi samaa uraa kulkee pari kävelijää ja koiran ulkoiluttaja.

Ulkoiluttaja pysähtyy hiihtäjät kohdatessaan ja koira istuu kuuliaisesti vieressä haukkumatta ja nuuhkimatta pieniä hiihtäjiä. Niin sitä pitää.

Kävelen hissukseen maisemaa ihaillen ja lintuja kuunnellen. Toipilaana ei kannata hikeentyä.

Hiljalleen tuntuu, että ajatukset asettuvat ja mieli vaeltelee kauniissa maisemassa. Ehkä parin päivän päästä voi jo mennä vähän reippaammin.