Kirjoitukset avainsanalla ‘golf’

7.10.2010 14:11

Kolopalloa

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin myös mielenkiintoinen ja opettavainen kesätyö golfkentällä.

Lopettajaisia vietettiin kentällä pelaamalla ruohonleikkuiden sijaan.

Iso porukkamme jaettiin kolmen hengen ryhmiin niin että jokaisessa ryhmässä oli jo aijemmin pelannut opastamassa muita.

Meitä ensikertalaisia oli enemmän kuin kokeneita joten aloitimme pelin harjoitusalueelta. Opettajamme neuvoi oikeaa peliasentoa ja  mailan pitoa samalla kun yritimme huiskia palloja pellolle.

Peliasennon ylläpito tuntui hankalalta. Piti muistaa pitää käsivarret suorina, polvet koukussa ja pyrstö takana. Pitää katse pallossa ja vielä osua siihen kunnolla. Haastavaa todella!

Alun yli huiskimisten jälkeen sain jo muutamia hyviä osumiakin. Pallo lensi yli 50 metriä!

Sitten eikun pelaamaan! Vuorotellen löimme aloituslyönnin ja sitten peliä jatkettiin parhaiten edenneestä pallosta.

Välillä pallo liikkui vain 5 metriä, välillä lensi liiankin pitkälle. Omien voimien hallitseminen olikin haasteellista varsinkin viheriöllä. Putit meinasivat olla joko liian kovia tai hiljaisia.

Hiekkaesteen hiekkojakin tuli pöllyytettyä nyt mailalla lapion ja haravan sijaan.

Golfiin sisältyy hurjasti eri sääntöjä joita sitten kuunneltiin ihmeissään pelin edetessä.

Pelin henkeen kuuluu myös tyyni esiintyminen. Olisi niin tehnyt mieli hehkuttaa hyvää lyöntiä kunnolla saatikka manata surkeaa!

En ihmettele yhtään että peliin jää koukkuun. Se on todella haastavaa kaikkine sääntöineen ja omaa peliähän pystyy hiomaan ja kehittämään koko ajan.

Reipas pari tuntia vierähti upeassa syyssäässä äkkiä. Loppupeli sujui jo paremmin ja ehkä pieni golfkipinä syttyi minuunkin.

Ensi kesänä uudestaan kokeilemaan.

 Pauliina

14.5.2010 15:43

Eka kierros tänä vuonna

No niin, eilen pelasin sitten sen kauden ensimmäisen golfkierroksen. Sää oli kuin morsian ja linnut visersivät.

Into oli kova ja odotin mielenkiinnolla, miten taitoni olivat talvehtineet. Pari ekaa väylää sujui yllättävän hienosti, avaukset lähti oikeaan suuntaan ja aika pitkälle. No putit ei ihan menneet nappiin, mutta muuten sujui mainiosti. Tämähän on kivaa.

Peliseuraksemme osui arviolta 7-kymppinen mies, joka pelasi todella varmaotteisesti. Tämä on laji, jossa yleensä ikä ja kokemus lisää taitoja ja osaamista.

Väylältä toiselle kuljettaessa ihailin kirkkaan sinistä taivasta ja vihertävää aavistusta koivujen hiirenkorvista. Myös monenmoisia lintujen ääniä kuului. Väylien vesiesteissä uiskenteli vesilintuja ja yläpuolella liihotti joutsenia. Selvästi kesä lähestyy.

Loppua kohden huomasin, että väsymys hiipii. Piti muistaa juoda vettä paljon, koska aurinko helotti ja lämpöasteitakin oli 17. Väsymyksen myötä keskittyminen alkoi rakoilla ja varsinkin lähipelin takkuilu tuskastutti. Jaaha, ei näköjään kunto vielä riitä koko kierroksen keskittymiseen.

Muistan kuinka 10 vuotta sitten naureskelin koko peliä. Tuota verkkaista kävelyä voin kokeilla sitten kun olen niin vanha, etten enää muuta jaksa. Ne sanat olen pyörtänyt jo moneen kertaaan. Koko kierrokseen sisältyy noin 4-5 tunnin kävely sekä reilun 10 kg bägin vetäminen. Energiaa vaatii eniten kuitenkin itse pelaaminen ja kurinalainen keskittyminen.

Raija 6-kymppinen

3.5.2010 12:47

Pallon perässä kuntoa ja iloa

Minun arkielämääni kuuluu huhkiminen tenniskentällä ainakin pari kertaa viikossa. Tenniskentällä saan aerobisen kuntoilun ”ilmaiseksi” kivan pelin lomassa.

Kun oikein innolla pelaa, syke nousee ja juoksujalkakin saa kyytiä. Nelinpelin mukana saa usein myös kivaa seuraa ja leikinomaista hauskanpitoa pallon kanssa.

Usein kesän korvalla tennis on jäänyt tauolle ja olen vaihtanut pienempään palloon. Aloitin golfin harjoittelun noin kymmenen vuotta sitten.

Koska Suomen golfkausi on verrattain lyhyt, taidot kehittyvät melko hitaasti. Mutta olen kuitenkin päässyt sellaiselle tasolle, että nautin pelaamisesta ja pääsen vieraspelaajana useimmille kentille.

Golfin haasteellisin ja koukuttavin puoli on siinä, kun huomaa, miten paljon peli on riippuvainen psyyken rauhoittumisesta ja keskittymiskyvystä.

Tekniikka on luonnollisesti a ja o, mutta se ei riitä, jos hermot ei ole hallinnassa.

Golf on siis erinomainen laji niille, joiden pitäisi rauhoittaa elämäänsä ja opetella elämään ”tätä hetkeä” Ja toisaalta se on hyvin palkitseva niille, jotka luonnostaan eivät turhia hötkuile.

Innokkaimmat golfarit käyvät talvella treenaamassa lyöntejään sisähallissa, jotta ovat valmiiksi hyvässä iskussa heti kun kentät avautuvat.

Minä en ole ollut ihan niin innokas ja siksi kesän ensimmäiset kierrokset golfkentällä ovat yleensä lyöntien hakemista; miten se nyt menikään?

Tämän kesän ensi kierros on vielä edessäpäin. Odotan sitä innolla ja kerron myöhemmin, miten sujui.

Raija, 6-kymppinen