Kirjoitukset avainsanalla ‘hanki’

22.12.2011 21:46

Joulun alla

Pimeää riitää pidettäväksi.

Lyhyellä valoisalla olen käynyt kävelemässä koiran kanssa.

Tutulla metsätiellä ja pellolla voisi jo hiihtääkin mutten ole saanut aikaisiksi kaivaa hiihtovermeitä esiin.

Meidän valkoinen hanki on siis pysynyt vesisateista huolimatta paikallaan, kuorettunut vain karkeaksi ja rahisevaksi.

Kävelin tänään mökillä. Joulun laitto on hyvällä mallilla joten nautin rauhallisesta lenkistä.

Järvi on saanut jääpeitteen vasta puoliksi mutta mökkiranta on jo kuitenkin jäässä. Olisi ollutkin aika jännää käydä melomassa juuri Joulun alla!

Nyt on hyvä aika vetää henkeä ja huilata. Ensi vuosi on latuyhdistyksemme juhlavuosi ja olemme suunnitelleet ennätysmäärän retkiä ja tapahtumia.

Sataa lunta kuin amerikkalaisissa jouluelokuvissa, hiljaa ja leijaillen.

Kävelen kotiin virkistyneenä ja rentoutuneena.

Oikein hyvää Joulua ja uutta vuotta kaikille!

Pauliina

14.12.2010 15:20

Pakkastalvea

Pitelee topakkaa pakkasta.

Ulkoliikunta on jäänyt pidennettyyn postinhakulenkkiin. Pakkanen iskee poskiin ja nenään täysillä vaikka muuten hyvin tarkenisikin.

Tuplaturkkinen lapinkoira ei parinkymmenen asteen pakkasesta vielä hätkähdä! Naama kuurassa se pomppii edellä tutkien jänisten ja oravien kurvailujäljet tarkkaan.

Viikolla sentään sain aikaisiksi käydä talven ensimmäisellä lumikenkäilyllä. Lunta on täällä vieläkin aika vähän mutta puuterihankea riitti hyvin kenkäilyyn.

Kolusin metsän laitaa etsien sopivaa kuusta Jouluksi. Pari mukavaa ehdokasta löytyikin vaikka tanakalla koristelullahan saa kauniin enemmän metsänhoidollisestakin kuusesta.

Huuruiset puut ja valkoinen hanki nostattaa joulutunnelmaa todella! Kun saa vaan itsestään niin paljon irti jotta vatuloi tarpeeksi kerroksia päälle niin ulkoilu tuntuu kyllä hyvälle.

Kunnon hikoiluliikunta jää näillä pakkasilla pariin sulkapalloilukertaan viikossa.

Pelitaitoni on kyllä kehittynyt ihmeesti! Enää ei tule niin paljon hutilyöntejä ja syötötkin sattuu jo oikeaan ruutuun.

Viimeksi saatiinkin hyvät pelit aikaisiksi ja seuraavana päivänä oli selkä- ja pakaralihakset aika tiukalla. Venyttely jäi väliin tietysti vaikka paita märkänä pelattiinkin!

Nyt pitänee keskittyä hyötyliikuntaan joulusiivouksen merkeissä. Ihanaa että pian on Joulu!

Pauliina

26.3.2010 16:09

Mistä näitä ajatuksia oikein tulee?

Hiihtolenkki oli mielessä mutta luonnonvoimat ovat järjestäneet muuta liikuntaa. Taivaalta on tullut poissa ollessani taas lunta. Kyllä nyt jo sais riittää tätä sorttia, mur mur.

Onneksi aurinko paistaa ja ulkona on kiva olla. Ehkä lapiointi menee siinä sivussa kun antaa samalla ajatusten mennä vapaapudotusta.

Ystävä on juuri palannut Etelä-Euroopasta lomalta. Ja ei kuulemma ollut yhtään vatsavaivoja, vaikka söi kaikkia maitotuotteita ihan tuosta noin vaan.

Siis mikä mättää Valion ja Arlan tuotantoprosessissa? Miksi puoli Suomea on tullut laktoosi-intolerantiksi vaikka ennen vanhaan ei ollut mitään ongelmia? Ja annas olla kun matkustaa ulkomaille, vaivat häviävät tykkänään.

Jatkan lumihommaa vielä jonkin aikaa luomentyöntimellä lykkien. Aikamoinen sanahirviö, jota olen joskus pluugaksi myös kuullut kutsuttavan. Suojalumi painaa ja vaihdan vanhaan kunnon lapioon.

Välillä pitää muistaa katsoa auringon kimallusta hangella, ja kuunnella tippuvia räystäitä. Ja vetää vähän (ihan vähänkin riittää) suupieliä ylöspäin. Aivot kuulemma tuottaa siten lisää hyvänolon tunnetta automaattisesti.

Lumityö alkaa tuntua ristiselässä ja ranteissakin. Lopetan tältä päivältä ja päätän vielä illalla käydä rentoilemassa kävelytiellä, sellaista joustavaa ryhdikästä masai-kävelyä.

Eiköhän se auta siihenkin, että lumityölihakset ei niin kipeydy.

Raija, 6-kymppinen

26.3.2010 16:07

Pikkuinen hiihtäjä sisässäni!

Kuluva talvi on ollut mahtava mahdollisuus talviurheilulajien harrastajille. Lumikinokset ovat suorastaan kutsuneet ulos.

Minä olen ollut lumikenkäilemässä, laskettelemassa, talvisauvakävelemässä tai muuten vain kävelemässä ja nauttimassa talvisessa luonnossa.

Maastohiihto oli vielä korkkaamatta. Hanki oli kimallellut jo niin pitkään, ladut olivat täynnä ihmisiä ja minä olen kaikesta huolimatta utelias ihminen.

Minun kompastuskiveni on aina ollut voitelu. En osaa sitä, vaikka olen monet demot vierestä seurannut. Suksissani pito ei pidä ja luisto ei toimi, hermot siinä menee.

Sain mahdollisuuden testata uuden aallon suksia, jotka eivät vaadi minkäänlaista voitelua. Toimivat kuulemma kaikissa sääolosuhteissa. Ovat siis juuri minua varten, kun olen perinteisen hiihdon ystävä.

Suksien valintakin on tosi helppoa. Ei enää nöyryyttävää tiedustelua suksivuokraamossa, paljonkos rouva painaa yms.

Näiden suksien valinta on tosi helppoa. Suksien pituussuositus on hiihtäjän pituus + 15 – 20 cm ja sitten menoksi. Valitsin siis 183 cm perinteisen sukset.

Ulkona oli pikkupakkanen ja vähän vettä ladulla. Unelmasukseni toimivat. Hiihtäminen oli tukevan pitävää ja alamäessä vähän tukka hulmusikin.

Totesin mielessäni, nämä ovat minun sukseni. Toimivat kuulemma hyvin juuri -1 -8 asteessa. Nyt odotakin taas kunnon pakkasia, että pääsen testaamaan suksiani erilaisessa kelissä.

Siihen luo hyvän mahdollisuuden tuleva vapaa, kun keskiviikkona alkaa ansaittu 2,5 viikon talviloma Lapin hangilla.

Päivi, 5-kymppinen

21.3.2010 11:46

Lumikenkäilyllä

Nollakeli, harmaata ja märkää mutta ulos tekee mieli.

Koira pomppii riemuissaan kun otan esiin lumikengät, hän pääsee mukaan!

Lumikengät jalkaan ja pellolle. Hanki kantaa mukavasti ja alkutalvinen urakin näkyy heikosti.

Lunta sataa hiljalleen kun saavutan metsän reunan. Metsä on aivan hiljainen, ei edes mäntymetsikössä asuva korppi ilmoita tulostani.

Vanha ura ei näy enää kunnolla ja jos astut harhaan uppoat polvia myöten pehmeään lumeen.

Meno on raskasta ja on pakko pysähtyä välillä huilaamaan.

Alkutalvesta edellä pomppinut koira kulkee nyt kiltisti perässäni hangen pinnan hipoessa sen selkää.

Vastaan tulee vanhat moton jäljet ja meno helpottuu. Koira pinkaisee edelle riemuissaan!

Tien laitaan kasatusta puupinosta nousee vahva ja makea pihkan tuoksu. Rakastan sitä!

Nousen moton jäljiltä taas vanhalle lumikenkäreitille ja vihellän koiran mukaani. Se katsoo minua ihmeissään, miksi pitää lähteä uppuroimaan hankeen kun valmiilla uralla olisi niin paljon helpompaa kulkea.

Lumi upottaa nyt puoleen sääreen, syke nousee ja paita kastuu selästä. Kunto nousee kohisten!

Toissaviikkoset ilveksen jäljet näkyvät vielä. komea kissa oli kurvaillut kuusikossa kaikessa rauhassa ja jatkanut sitten tien yli matkaansa.

Loppumatka taitetaan metsäautotietä pitkin. Aurattua tietä on helpompaa kulkea ilman lumikenkiä.

Tien varren raidoissa näkyy jo pajunkissoja ja lumisade lakkaa.

Päivä ja yö ovat yhtäpitkiä tänään.

Kevät keikkuen tulevi !

Pauliina