Kirjoitukset avainsanalla ‘hyötyliikunta’

24.7.2010 14:37

Jumissa

Kyllä on ollut kuumaa!

Auringossa vietetyn liikunnallisen työpäivän jälkeen ei ole enää tehnyt mieli liikkumaan. Hyvä kun on saanut juotua ja levättyä tarpeeksi!

Nyt on olo kuin rautakangella. Lihakset ovat aivan jumissa.

Lämpö varmaan piti lihakset notkeina mutta nyt ilman viilistyttyä jalkojen lihaksia särkee ja liikkeellelähtö on kankeaa sekä nykivää.

Nyt on pakko ottaa itseä niskasta kiinni ja venytellä, pitkään ja rauhassa!

Kantapää ei mene lähellekkään pakaroita reittä venytettäessä. Lonkankoukistajat ovat aivan jumissa ja lonkkia tuntuu särkevän koko ajan.

Toistan samat varovaiset venytykset monta kertaa päivässä, keskittyen reisiin, lonkankoukistajiin ja pakaroihin.

Pikkuhiljaa jumit antavat myöden ja lihasten pakotuskin vähenee.

Tästä täytyisi tehdä työpäivän jälkeinen rutiini eikä antaa sohvan houkutukselle heti periksi.

Vaikka tietää venytyksen hyödyn ei vaan ole saanut itseään liikkeelle ja antanut kotitöidenkin olla tärkeämpiä kuin itsestä huolehtimisen.

Mutta nyt on ryhdistäydytty ja ihanaa kesää on vielä jäljellä niin liikkumiseen kuin nautiskeluunkin.

 Pauliina

4.6.2010 21:36

Perhosten parhaaksi

Työkiireet painavat päälle , kotityötkin pitäsi keretä tekemään ja vielä lähteä erikseen kuntoilemaan…

Mutta mikä onkaan parempaa kuntoilua ja hyötyliikuntaa kun puutarhan hoito ja varsinkin ruohon leikkuu.

Meidän pihamaa on iso ja suurimmalta osaltaan nurmea joka näin alkukesän hurjassa kasvussa on leikattava ainakin kerran viikossa .

Treffit vetävän mutta perästä käveltävän leikkurin kanssa vie ainakin kolme tuntia jos haluaa leikata suurimman osan nurmesta.

Hauista rasittava nyhtäisy ja mars matkaan!

Ensimmäisen tunnin jälkeen suuta kuivaa mutta kiertelen istutukset tarkasti auringon paistaessa lämpimästi.

Toisen tunnin jälkeen päätän ajaa vain ne osat joissa voikukat rehottavat keltaisina.

Kolmannen tunnin jälkeen askel jo painaa ja mieleen muistuu että perhosten alkukesän hyvää ravintoahan ovat juuri voikukat.

Päätän jättää loput voikukat leikkaamatta ja kaunistamaan pihapiiriä.

 Ihan vaan perhosten parhaaksi…

Pauliina

22.4.2010 11:20

Hyötyliikuntaa

Nyt se alkoi, ei suinkaan mummon pesu vaan kevään piha- ja metsätyöt.

Puutarhassamme kasvaa perinneperenna Suomen tatarta, jonka pitkät tömäkät varret odottivat pois viemistä.

Parituntisen kun olin pienillä kottikärryillä varsia kompostiin kärrännyt päätin luovuttaa.

Traktorin kauhaan mahtuisi tavaraa kerralla paljon enemmän ja kun poikakin oli kärttänyt konehommia päätin jättää työn hänelle.

Vuorossa odotti suurempi kevättyö läheisellä aukolla.

Istutin kolme vuotta sitten 9000 kuusen taimea jotka ovat osa minun pitkän tähtäimen suunnitelmaa, jossa tulevaisuudessa voisin viedä lapsenlapset seikkailemaan mummon istuttamaan metsään.

Saappaat jalkaan, mukaan juomista ja vanha kunnon heinäharava.

Aukolle kävellessä yksinäinen joutsen suorittaa ylilennon haikeasti huudellen.

Eikun harava huiskimaan!

Osa taimista on jo niin isoja etteivät minua tarvitse, vaan työntyvät kuloheinän alta reippaasti kohti taivasta.

Hitaammat ja hennommat taimet ovat taipuneet aivan maata vasten heinän alle ja jäävät sinne jos en niitä hiukan avusta.

Aurinko paistaa lämpimästi ja välillä on istahdettava kannolle juomaan ja huilaamaan.

Talvisten vierailijoiden jätökset kielivät paikalla käyneen niin hirvet ja teeret kuin jäniksetkin.

Ympäriinsä levinneet linnun höyhenet ja jäniksestä  jäljelle jäänyt käpälä kertovat aukon elämästä omalla karulla tavallaan.

Iltapäivä on jo pitkällä kun saan työn valmiiksi. Kumpuilevalla aukolla on tullut talsittua jo 4 tuntia.

Käsissä polttelee kaksi pientä rakkoa, käsivarret ja jalat tuntuvat raskailta.

On todella hyvä mieli! Pienet kuusen taimet saavat hyvän alun kesän kasvulle.

Tyytyväisenä nostan haravan olalle ja kävelen kotiin.

Tulevaisuuden unelma on taas askeleen lähempänä!

Pauliina

1.3.2010 15:34

Liikunta ja minä

Minä liikun ja ulkoilen, sillä pidän herkuista liikaa. Kauhun tasapaino laittaa liikkeelle.

Tosin matkan varrella mukaan on tarttunut myös aimo annos innostusta siitä hyväolon tunteesta, joka vallitsee hyvän kävelylenkin jälkeen.

Pää pysyy koossa, kovan ja hektisen työpäivän jälkeen.

Lajiskaalani on laaja; kävely, sauvakävely, lumikenkäily, laskettelu, perinteinen hiihto, pyöräily, jumppa sekä pyrkimys hyötyliikuntaan.

Liikkumattomuuteen olen hyvä keksimään syitä, mutta onneksi usein myös aktiivinen puoleni voittaa ja lähden eteenpäin.

Luontoon, metsään lumikengillä. Kaikki kokeilemaan, kehotan minä! Liikunnallista maaliskuuta!

Päivi, 5-kymppinen