Kirjoitukset avainsanalla ‘karttu’

8.9.2010 9:37

Kyykintää

Akkoja, pappeja, karttuja ja rajarikkojen tarkkailua.

Vuosittainen Savo – Karjalan latualueen kyykkäturnaus pidettiin viime viikonloppuna.

Aamu varhain pakattiin sauvat kyytiin ja käännettiin nokka kohti Joensuuta ja pian olimmekin perinnepelin pyörteissä.

“Kyykkä tekee nöyräksi”, näin totesi yksi pelin veteraaneista. Totta! Vaikka kuinka olit heittävinäsi sauvan eli kartun kohti kyykkäpalikkaa, saattoi matkalle ilmaantua monta mutkaa ja hyväksi tarkoitettu osuma menikinkin surkeaksi ohiheitoksi!

Minulla ei ole suurta kilpailuviettiä mutta mukaan on aina mukava lähteä sillä kisoissa tapaa ihmisisä joita ei muualla tule nähtyä.

On mukava kerrata kuulumisia pelin sivussa. Vaikka sivusta sataa heittoohjeita pysyy keskustelumme usein muissa asioissa.

Välillä piti jo komentaa miehiä poistumaan naisten pelistä! Meillä kun oli ihan omat leppoisat pelit käynnissä.

Kuuden pelatun pelin jälkeen käsivarren voimat olivat hyytyneet ja onneksi pystyi jo siirtymään seuraamaan toisten peliä.

Päivä oli jo pitkällä kun tarkkojen pistelaskujen jälkeen julistettiin voittajat. Jokainen pappi ja akka oli kirjattu pöytäkirjoihin ja ohiheittojen määräkin ratkaisi pronssimitalin saajan!

Nyt on taas uutta intoa harjoitella! Ensi vuonna lyön oman tulokseni varmasti!

No, mukaan lähden kuitenkin tuttuja tapaamaan,  jäi ne harjottelut mihin tahansa!

Pauliina

14.5.2010 14:56

Savotassa ja pelien pyörteissä

Keväällä on töitä enemmän kun kerkeää tehdä. Liikunta painottuu hyötyliikunnan ja ruumiillisen työn tekemiselle.

Onneksi työt ovat ainakin lihaskuntoa kasvattaa hommaa joten huonoa omaatuntoa ei tarvitse potea.

Olin halkosavotassa. Talven myräkät olivat kaataneet mökkitontilta pari isoa kuusta jotka nyt sahasin ja haloin saunapuiksi.

Rankkaa puuhaa, kyllä metsureille täytyy nostaa hattua! Työasennot eivät ole helpoimmasta päästä ja sahakin painaa, varsinkin loppupäivästä yllättävän paljon.

Piti muistaa nostaa jaloilla ja jännittää mahamakkaroita selän tueksi. Illalla ei tarvinnut unta houkutella, olin aivan poikki!

Aamulla selkä tuntui oudon lyhyeltä ja päivä pitikin aloittaa lihasten rauhallisilla venyttelyillä.

Kesä on jo ihan ovella ! Ulkona tuoksuu multa ja ruoho, käki kukkuu ja navetan räystään alla pesivät haarapääskyt ovat tulleet. Ihanaa kun tulee kesä!

Latuyhdistyksen kesäinen kerran viikossa tapahtuva kyykän peluu alkoi eilen. Kyllä oli heittojen suunta hukassa! Karttu lensi aina ohi kyykkien, onneksi sentään loppuajasta alkoi heittorytmi löytyä ja pari kunnollista osumaakin tuli.

Liekö syynä ollut savotan jälkeinen lihasten kipeytyminen tai varmaan vaan harjottelun puute pitkän talven jälkeen.

Kyykässähän yritetään puisella mailalla, kartulla heittäen saada pieniä puupalikoita, kyykkiä ulos pelialueelta. Kyykkä kilpailussa pelataan henkilökohtaiset, pari- ja joukkuepelit. Me pelailemme vaan kaikki yhdessä, ihan rennolla meiningillä, välillä tarinoiden ja maailmaa parantaen.

Ehkä sitä ensikerralla osuu jo paremmin, toivotaan niin.

Lasten kanssa pelattiin pesäpalloa. Kolmesta hyvästä osumasta vaihdettiin lyöjää, lukkaria ja kiinniottajaa. Mukavaa oli verestää vanhoja oppeja!

Alakoulussahan sitä pesistä pelattiin paljon, välitunnitkin. Muistan kun yläkoulun ensimmäisenä  päivänä luokanvalvojamme sanoi että nyt ei sitten välitunnilla enää mitään juoksennella tai pelata, ollaanhan sitä yläasteella! Eikä sitä sitten mitään liikuttu, notkuttiin vaan välitunnit.

Tänäpäivänä on onneksi jo toinen käytäntö ja oppilaita rohkaistaan liikkumaan mahdollisemman paljon.
 Pauliina