Matkasimme Ladun leiripäiville Vantaalle hikisissä tunnelmissa.
Tarkoituksena oli ottaa osaa muun ohjelman lisäksi kyykkäkilpailuihin.
Harjoittelu oli jäänyt aika vähiin ja mielessä pyörivät muiden Latujen kovat kilpailijattaret.
En ole kauhean voitontahtoinen mutta nyt olin päättänyt ottaa vähän totisemmin. Leiripäivien henkilökohtainen kirkkain kyykkämitali puuttuu vielä.
Lauantainen kisapäivä alkoi jo kuumissa merkeissä. Onneksi kilpailu päätettiin aloittaa aikaisemmin ennen kuin lämpötila nousisi äärimmilleen.
Raahasin mailat kentän laidalle ja huomasin heti varjossa istuvan Kuusaan Ladun huippuheittäjättären. Vastus tulisi olemaan kova.
Pian pääsimme pelin alkuun. Ensimmäiset heitot menivät aika hyvin ja keskityn tosissani osumaan kyykkiin.
Pian silmäkuopatkin olivat täynnä hikeä ja maila tahtoi lipsua hikisestä kädestä.
Ensimmäinen puolikas meni kuitenkin hyvin. Olin tyytyväinen heittoihini.
Sillälailla. Onnistuin lisäämään pisteitäni tarvittavan vähentämisen sijaan! Rajalla nököttänyt yhden pisteen arvoinen kyykkä eli pappi pyörähti keskemmälle kenttää lisäten arvoaan kahteen pisteeseen. Voi itku.
Kuusaan Kirsti heitti hienosti ja hänen kenttänsä tyhjeni kyykistä nopeammin kuin minulla.
Pian pelit olivat ohi ja pääsimme varjoon huokaisemaan.
Tyytyväinen täytyy olla vaikka se kultainen jäikin taas saamatta. Väliäkö voitolla, mukavaa ja rentoa oli pelata mahtavan haastavaa perinnepeliä!
Seurasimmemme vielä miesten hurjia heittoja ja tarkkoja osumia.
Kentällä vallitsi iloinen ja voisi sanoa yhteenkuulumisen ilmapiiri. Kannustimme toinen toisiamme ilman tiukkaa vääntöä tai hammasten kiristelyä.
Syksymmällä on tulossa vielä aluekilpailut Savonlinnassa.
Pitänee aloittaa harjoitteleminen.
Kullan kiilto taas silmissä. No jaa, mukana tapahtumassa ainakin.
Pauliina
