Kirjoitukset avainsanalla ‘leiripäivät’

10.7.2011 21:02

Papit ja akat laskennassa

Matkasimme Ladun leiripäiville Vantaalle hikisissä tunnelmissa.

Tarkoituksena oli ottaa osaa muun ohjelman lisäksi kyykkäkilpailuihin.

Harjoittelu oli jäänyt aika vähiin ja mielessä pyörivät muiden Latujen kovat kilpailijattaret.

En ole kauhean voitontahtoinen mutta nyt olin päättänyt ottaa vähän totisemmin. Leiripäivien henkilökohtainen kirkkain kyykkämitali puuttuu vielä.

Lauantainen kisapäivä alkoi jo kuumissa merkeissä. Onneksi kilpailu päätettiin aloittaa aikaisemmin ennen kuin lämpötila nousisi äärimmilleen.

Raahasin mailat kentän laidalle ja huomasin heti varjossa istuvan Kuusaan Ladun huippuheittäjättären. Vastus tulisi olemaan kova.

Pian pääsimme pelin alkuun. Ensimmäiset heitot menivät aika hyvin ja keskityn tosissani osumaan kyykkiin.

Pian silmäkuopatkin olivat täynnä hikeä ja maila tahtoi lipsua hikisestä kädestä.

Ensimmäinen puolikas meni kuitenkin hyvin. Olin tyytyväinen heittoihini.

Sillälailla. Onnistuin lisäämään pisteitäni tarvittavan vähentämisen sijaan! Rajalla nököttänyt yhden pisteen arvoinen kyykkä eli pappi pyörähti keskemmälle kenttää lisäten arvoaan kahteen pisteeseen. Voi itku.

Kuusaan Kirsti heitti hienosti ja hänen kenttänsä tyhjeni kyykistä nopeammin kuin minulla.

Pian pelit olivat ohi ja pääsimme varjoon huokaisemaan.

Tyytyväinen täytyy olla vaikka se kultainen jäikin taas saamatta. Väliäkö voitolla, mukavaa ja rentoa oli pelata mahtavan haastavaa perinnepeliä!

Seurasimmemme vielä miesten hurjia heittoja ja tarkkoja osumia.

Kentällä vallitsi iloinen ja voisi sanoa yhteenkuulumisen ilmapiiri. Kannustimme toinen toisiamme ilman tiukkaa vääntöä tai hammasten kiristelyä.

Syksymmällä on tulossa vielä aluekilpailut Savonlinnassa.

Pitänee aloittaa harjoitteleminen.

Kullan kiilto taas silmissä.  No jaa, mukana tapahtumassa ainakin.

 Pauliina

7.7.2010 17:07

Leirielämää

Suomen Ladun leiripäivät vietettiin kauniilla Suomussalmella viime viikonloppuna.

Sää suosi telttailua ja vaelluskisaa johon otin osaa latuyhdistyksen joukkueessa. Vaelluskilpailussa testataan joukkueen erätaitoja sekä luonnontuntemusta.

Kisassa edettiin suunnistaen tehtävärastilta toiselle. Rasteilla oli joitain kirjallisia kysymyksiä sekä päästiin näyttämään käden- sekä ensiaputaitoja.

Meidän latuyhdistyksestä oli joukkue mukana vaeltamassa ensimmäistä kertaa. Mukavat muistot saatiin mukaan vaikka loppumatkasta tuntui jo puhti loppuvan!

Maasto oli erittäin monipuolista, kaunista kangasmaastoa, suota sekä taimistoa. Viimeisellä suopätkällä oli todella märkää ja jalat kastuivat kun vaelluskengän varsi hörppäsi vettä!

Mukana joukkueilla oli edeltä määrätyt varusteet joihin kuului esimerkiksi puukko ja kirves, kynä sekä ensiapuvälineet.

Heti ensimmäisellä rastilla puukotin palan pois sormesta mutta onneksi mukana olleista ea- välineistä sain laastarin sormeen ja pääsin jatkamaan puukon kanssa tuhertamista.

Lähes viiden tunnin rivakan metsäkeikan jälkeen oli ihanaa päästä suihkuun ja syömään!

Kisa antoi kyllä taas retkeilyintoa! Pitäisi vaan useammin ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä retkelle!

Parasta kuitenkin leiripäivillä oli tuttujen tapaaminen! Ympäri Suomea on tullut ystäviä joita tapaa oikeastaan vain leiripäivillä.

Mukavaa oli yhdessä tuumia rastitehtävien oikeita vastauksia ja kerrata päivän kulkua.

Yhdessä vietettiin iltaa tanssien ja rupatellen. Rakastan tanssimista! Hieno tapahtuma jossa voi yhdistää kaksi suosikkilajia, retkeilyn ja tanssin.

Viikonloppuna kyllä irrottautui arkirutiineista täysin. Tuntui kuin olisi ollut reissussa pidemmänkin aikaa!
 Pauliina