Kirjoitukset avainsanalla ‘varusteet’

7.7.2010 17:07

Leirielämää

Suomen Ladun leiripäivät vietettiin kauniilla Suomussalmella viime viikonloppuna.

Sää suosi telttailua ja vaelluskisaa johon otin osaa latuyhdistyksen joukkueessa. Vaelluskilpailussa testataan joukkueen erätaitoja sekä luonnontuntemusta.

Kisassa edettiin suunnistaen tehtävärastilta toiselle. Rasteilla oli joitain kirjallisia kysymyksiä sekä päästiin näyttämään käden- sekä ensiaputaitoja.

Meidän latuyhdistyksestä oli joukkue mukana vaeltamassa ensimmäistä kertaa. Mukavat muistot saatiin mukaan vaikka loppumatkasta tuntui jo puhti loppuvan!

Maasto oli erittäin monipuolista, kaunista kangasmaastoa, suota sekä taimistoa. Viimeisellä suopätkällä oli todella märkää ja jalat kastuivat kun vaelluskengän varsi hörppäsi vettä!

Mukana joukkueilla oli edeltä määrätyt varusteet joihin kuului esimerkiksi puukko ja kirves, kynä sekä ensiapuvälineet.

Heti ensimmäisellä rastilla puukotin palan pois sormesta mutta onneksi mukana olleista ea- välineistä sain laastarin sormeen ja pääsin jatkamaan puukon kanssa tuhertamista.

Lähes viiden tunnin rivakan metsäkeikan jälkeen oli ihanaa päästä suihkuun ja syömään!

Kisa antoi kyllä taas retkeilyintoa! Pitäisi vaan useammin ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä retkelle!

Parasta kuitenkin leiripäivillä oli tuttujen tapaaminen! Ympäri Suomea on tullut ystäviä joita tapaa oikeastaan vain leiripäivillä.

Mukavaa oli yhdessä tuumia rastitehtävien oikeita vastauksia ja kerrata päivän kulkua.

Yhdessä vietettiin iltaa tanssien ja rupatellen. Rakastan tanssimista! Hieno tapahtuma jossa voi yhdistää kaksi suosikkilajia, retkeilyn ja tanssin.

Viikonloppuna kyllä irrottautui arkirutiineista täysin. Tuntui kuin olisi ollut reissussa pidemmänkin aikaa!
 Pauliina

13.6.2010 17:12

Lastuna lainehilla

Kesän ensimmäinen tuulinen melontapäivä.

Lähipäivien runsaat sateet olivat nostaneet järven pintaa ja kajakkiin kyytiin pääsy vaati saratuppailla taiteilua jos mieli kuivin jaloin säilyä.

Selvisin kevyellä kastumisella ja tuuppasin kajakin vauhtiin kohti aaltoja.

Navakka tuuli nostatti aallokkoa sivusuunnasta mikä sai kajakin keikkumaan kuin rodeohevosen.

Ei hätää kun varusteet oli kunnossa ja asianmukaiset. Piti vaan muistaa pitää pää pystyssä ja lantionseutu rentona. Antaa vaan aallokon keikuttaa kuin itämaisessa tanssissa.

Niemen ympäri kun pääsin alkoi myötätuuli. Vauhtihan kasvoi huimasti vaikka melontatahti pysyi samana. Mukavaa haipakkaa etenin järven loppupäähän.

Meloin suojaiseen poukamaan pitämän taukoa ja ihastelin telkkä emon perässä uivia tupposia sekä tiiran taidokasta lentoa vastatuulessa. Se lekutti lähes paikoillaan vastatuulessa sukeltaen äkkiä pahaa aavistamattoman sintin kimppuun.

Takaisin päin lähtiessä vastaan vyöryivätkin vaahtopäät! Melalla sai vetää topakasti jos mieli eteenpäin päästä.

Välillä kajakin keula nousi aallossa läiskähtäen sitten seuraavan päälle. Tuuli tempoi hatun lieriä mutta matka eteni kuitenkin joka vedolla.

Pieni huilaus hetki ennen sivuaallokkoista loppu matkaa mökkirantaan.

Hienoa kuinka eri keleissä samat tutut reitit tuntuvat kuin uusilta!

Hyvillä mielin peittelin kajakin sokkopeitolla pajupuskien kätköön odottamaan seuraavaa seikkailua.

Pauliina