Aiemmat kirjoitukset - Elokuu, 2009

27.8.2009 11:02

Puusta olet sinä tullut

Paperitehtaan lakkauttaminen on kova isku. Puut jäävät kuitenkin Suomeen.  En ota kantaa siihen, pystyisikö Suomi jarruttamaan teollisuuden keskittymistä ja siirtymistä halpamaihin lähemmäs suuria asiakkaita. Jos näin käy, meidän on vain keksittävä täällä  muuta elantoa. Uutta Nokiaa odotellessa pieniä kiinnostavia pilkahduksia löytyy sieltä täältä.

ET:n numerossa 13, joka ilmestyi 18.8.2009, on toimittajamme Riitta Ryynäsen hieno juttukokonaisuus metsästä ja erilaisista metsä-ihmisistä. Hän on haastatellut muun muassa sisustusarkkitehti Pieta-Linda Auttilaa, persoonallista naista, joka voitti UPM:n järjestämän Wooden Design Workshop -suunnittelukilpailun.

Palkittu työ on puusta rakennettu minihotelli. Se koostuu kahdesta asuinkontista ja niiden välissä olevasta patiosta. Rakennus on Helsingin edustalla Valkosaaressa. Saari on pursiseura NJK:n hallussa ja sinne pääsee parin minuutin venematkalla Kaivopuiston rannasta.

Pieta-Linda Anttila sanoo, että puurakentaminen merkitsee suomalaisille lähinnä hirsimökkejä tai pitsihuviloita, joten uudet kokeilut ovat tervetulleita. ET:n kuvassa Auttilan minihotelli on todella jännittävän näköinen. Tuollainen keveä rakennus tuskin toteutuu hotellina, mutta se sopisi mainiosti kesämökin vierasmajaksi. Auttilan mielessä väreilee kelluva sauna…

En väitä, että kymmeniätuhansia työllistävää puuteollisuutta voitaisiin korvata pikku mökkeröisillä, mutta kaikki keksinnöt ja kokeilut ovat kullanarvoisia. Yksi oivallus siellä, toinen täällä, ja taas muutama ihminen saa työtä, ja kenties syntyy vientiäkin. Koulutusta kyllä tarvitaan, sillä on aivan eri asia työskennellä tietokoneohjatussa teollisuuslaitoksessa kuin muokata käsillä elävää materiaalia.

Lisää kohteesta: www.upm.fi/ kohdasta media, uutiset

14.8.2009 17:29

Luokkanousu ahdistaa?

Voiko työläisperheen lapsi koskaan tuntea oloaan kotoisaksi yliopistomaailmassa tai niissä paremmissa piireissä, joihin hän opintojen ja työnsä puolesta on siirtynyt?

Helsingin Sanomat käsittelee syyskesän sarjassaan amerikkalaisia yhteiskuntaluokkia, ja tänään lehti esitteli muurarin pojasta  eliittiyliopiston kautta laatulehden toimittajaksi kivunneen Alfred Lubranon, 53. 

Itsensä kaltaisista, yhteiskuntaluokasta toiseen loikanneista kirjan kirjoittanut Lubrano kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei vieläkään koe oloaan kotoisaksi yläluokkaan kuuluvien  joukossa.  Opiskelujen alussa kesti aikansa, ennen kuin hän tunsi olevansa edes älyllisesti samalla viivalla opiskelukavereidensa kanssa. Sosiaalisesti ja taloudellisesti se ei tietenkään ollut mahdollista.

Lubranon luulisi liikkuvan kuin kala vedessä sukulaistensa kanssa, mutta luonteva yhteys omaan taustaankin katkesi.  Kun elämäntyyli ja kiinnostuksen kohteet muuttuvat, koulutettua lasta saatetaan pitää ylpistyneenä.  

Toisaalta Lubranon haastattelemat “nousukkaat” kertovat, että vaatimaton tausta on rikkauttakin: karheampaan elämään ja kielenkäyttöön tottunut liikemies tai juristi osaa palvella asiakastaan paremmin kuin hienoston kasvatti. Alemmasta keskiluokasta kirurgiksi ponnistanut  voi olla ylpeämpi omasta saavutuksestaan kuin kultalusikka suussa syntynyt kollega, joka on jo kolmannen polven lääkäri ja töissä isänsä lääkäriasemalla.

Lehtijuttu herätti monia ajatuksia.  Säätykierron sanotaan Suomessa hidastuneen, toisin sanoen, jos nyt synnyt työläisperheeseen, on entistä epätodennäköisempää, että saat akateemisen koulutuksen ja ammattin. 

 Suurten ikäluokkien tilanne oli täysin toinen. Jos meillä vielä ennen sotia valtaosa ihmisistä asui maaseudulla, nyt lähes koko kansa on kouluttautunut, keskiluokkaistunut ja vaurastunut. 

Millaisia tuntoja maalaistaustainen vallan saleihin siirtynyt virkamies on pitänyt sisällään? Hänhän ei ole harpponut vain yhtä tai kahta vaan viisikin porrasta yhteiskuntaluokissa ylöspäin.

Tosin meillä on vähän sellaisia akateemisia ja upporikkaita vanhoja sukuja, joita Yhdysvaltain huippuyliopiston opiskelijat tulevat.  Meidän yliopistommekin ovat kansanomaisempia – tai ainakin ovat olleet.

Tämä olisi mielenkiintoinen aihe tutkia Suomessakin.  Faktaa yhteiskuntaluokista ja niiden sisäisistä liikkeistä on toki saatavilla, mutta entä tunnot?

Kaksi suhteellisen tuoretta kirjaa kertoo lisää:

4.8.2009 13:07

Madonna ja Aira

Vaikka ei olisi mikään Madonna-fani, tätä ihmettä ei voi nyt mitenkään ohittaa.  Elokuun alussa Helsingissä konsertoiva tähti herättää kiihkeitä tunteita.  ET:n tiistaiaamun toimituskokouksessakin koettiin inhon väristyksiä mutta kuultiin myös naurahduksia: aikamoinen täti!

Hyvin nuoret ihmettelevät, miten 50 täyttänyt nainen vielä kehtaa revitellä reisiään lavalla. Heille kyseessä on luonnonoikku ja jotenkin nolo tapaus, vaikka Madonna jatkaa vain sitä samaa meininkiä, jonka hän aloitti kolmekymmentä vuotta sitten.

Madonnan teknopop ei vetoa minuun, ei myöskään yliampuva seksin tyrkyttäminen, mutta tanssit ihastuttavat, niissä on vauhtia ja voimaa.

Radiohaastattelussa eräs fysioterapeutti  totesi että jos tanssija on kerran ollut notkea, hän pysyy samassa kuosissa vanhetessaankin – toki säännöllisellä mutta varsin maltillisella harjoittelulla.  Miten sitten Madonnan tapauksessa, jossa päivittäiseen elämään kuuluvat  jooga-, hölkkä- ja tanssitunnit!

Jännittävää nähdä, pitääkö Madonna pintansa yhtä uljaasti kuin meidän oma Airamme, Aira Samulin, jonka häkellyttävä tanssijan ura on jatkunut puolen vuosisataa. Tuskin kukaan kyseenalaistaa nyt, saako Aira hehkua, mutta varmaan jossakin vaiheessa hänellekin olisi joku mielellään osoittanut paikkaa takavasemmalla. Niin kuin varttuneiden luoma taide olisi laadullisesti kehnompaa, tai että  se oli pois nuoremmilta.

Toinenkin asia yhdistää näitä kahta rautaista naista: huoli ja vastuu kärsimyksestä. Tällekin olisi helppo irvistellä: voiko julkkiksen hyväntekeväisyys olla yhtä jaloa kuin taviksen.  Mutta jos Aira saa asemansa ansiosta huomiota mielenterveyspotilaille ja heidän omaisilleen ja miljoonia ihmisiä koskettava Madonna voi auttaa Afrikkaa, niin siitä vain.

Voiko elinvoiman säilyttäneitä taitelijoita sitten lainkaan verrata meihin tavallisiin tallareihin?  Minusta heistä ei ole normiksi eikä vastaavaa voi edellyttää keneltäkään.  Kankea, pyöreä ja hitaanpuoleinen immeinen voi elää yhtä rikasta ja hauskaa elämää kuin  säihkysääri. Mutta voivathan nämä ihmeelliset dynamot riemastuttaa meitä ihmisen nähtävästi ehtymättömillä mahdollisuuksilla.