Joulun ehkä kauneimmat muistot liittyvät pienen punaisen puukirkon hautuumaalle, jossa tummat hahmot sytyttivät kynttilöitä. Mustat vanhat ristit, pakkasen puristaman ruusupensaan punaisen marjan. Jonakin vuonna metri lunta, ja haudoille kapeat kulkuväylät. Toisena räntää, vettä. Joskus niin kireä pakkanen, että sormikkaat oli pakko riisua ja painaa kylmät sormet kaulalle.
Hetki kynttilöitä katsellen ja rakkaita muistellen. Vasta sitten joulu alkoi.
Ajoimme yhteensä 80 kilometriä pientä seremoniaa varten. Liittyikö se kenties hyvinkin vanhaan vanhan vuoden hautaamisen perinteeseen ja esi-isien muistamiseen. Puhdas pöytä, uuden vuoden aloittaminen. Esimerkiksi pääsiäisenä emme käy haudoilla suurin joukoin. Toisaalta muistan lukeneeni, että nykyinen jouluaaaton haudoillakäynti alkoi varsinaisesti sotien jälkeen.
Kuuluuko sinun jouluusi tämä ikiaikainen kuolleiden muistaminen?
