Aiemmat kirjoitukset - Toukokuu, 2010

ET:n ystäväkonsertti Helsingin Kaupunginorkesterin kanssa veti Finlandiatalolle 300 musiikin rakastajaa. Nuori ja vanha kohtasivat: kolmikymppinen kansainväliseen tähtikaartiin singahtanut kapellimestari Pietari Inkinen ja 65-vuotias legendaarinen pianisti Elisabeth Leonskaja.

Ennen konserttia Elissa-salissa pääsin haastattelemaan Inkistä ja Kaupunginorkesterin 1. konserttimestaria ja 1.viulua Erkki Palolaa ET:n lukijoista koostuvalle yleisölle. Pietarin Inkinen on energinen, lämminkatseinen taiteilija, joka on myös huippuviulisti. Hän kertoi meille uutisen: kansainvälinen ura vain vahvistuu, sillä Inkinen on jatkanut pestiään Uuden Seelannin sinfoniaorkesterin taiteellisena johtajana ja ylikapellimestarina vuoden 2014 loppuun. Orkesteri tulee syksyllä Euroopan-kiertueelle muttei valitettavasti Suomeen asti.

Kerroin Inkiselle, että ET:ssä oli alkuvuodesta upea juttu Uudesta Seelannista, missä toimituspäällikkömme Aira Väisänen vieraili viime tammikuussa ja jonne ET:n lukijamatka suuntautuu ensi talvena. Tapasin myös Inkisen Kouvolassa asuvat vanhemmat. Vuosia jatkuneet ihmelapsen kuljetukset Kouvolan ja Sibelius-Akatemian välillä ovat nyt vaihtuneet eksoottisempiin maisemiin, kun äiti ja isä käyvät poikansa konserteissa eri puolilla maailmaa.

Leppoisa ja humoristinen ykkösviulisti Erkki Palola valotti meille illan ohjelmistosta Bela Bartokin teosta Ihmeellinen mandariini. Balettipantomiimiksi alunperin sävelletty teos kertoo prostituoidun ryöstämästä kiinalaisesta mandariinista, jonka roistot yrittävät tappaa. Erikoinen tarina siis, ja aikanaan skandaalikin. Kiihkeä ja vauhdikas teos oli todellinen sauna orkesterille – Palola sanoi, että teosta ei esitä kuin kerran kymmenessä vuodessa! 

Mutta Elisabeth Leonskajaan. Hän on venäläinen, syntynyt Georgiassa, opiskellut Moskovassa ja loikannut länteen 1979. Beethovenin 4. pianokonsertto kehräsi hänen käsissään. Luin etukäteen erään Leonskajan haastattelun, jossa hän kertoi ystävyydestään toisen pianistilegendan, Svjatoslav Richterin kanssa. Leonskaja jumaloi Richteriä, joka oli opastanut nuorta kollegaa: pehmeämmin, hitaammin, ja se oppi kuului edelleenkin. Miten hienoja ovat nämä hienoimmat venäläiset taitelijat, jotka me lähinaapurit saamme kuultaviksi kenties muita pieniä maita useammin.  

Kaupunginorkesterikin pääsee kohta uuteen Konserttitaloon. Koko yli satapäinen orkesteri odottaa muuttoa  kuin kuuta nousevaa. Paitsi akustisesti verrattomasti Finlandiataloa parempi, uusi talo on työntekijöiden kannalta valtava kohennus. Heitä odottavat säälliset sosiaali- ja harjoittelutilat.

On jännittävä nähdä ja kuulla, millainen uusi iso sali on, siinähän orkesteri soittaa keskellä yleisöä. Penkkirivit sijoittuvat esiintymislavan ympärille niin kuin viinipengerrykset, kuvasi orkesterin tiedottaja Marianna Kankare-Loikkanen. Ne jotka istuvat orkesterin takana, näkevät kapellimestarin aivan uudesta kulmasta.
- Ja ne jotka näkevät soittajien nuotit, voivat hihkaista, että väärin soitit, hekotti Erkki Palola.

Ne ET:n lukijat ja ystävät, jotka tulivat illan esittelytilaisuuteen, saivat nyt ensimmäisinä mukaansa ET:n kauniin kullanvärisen ystävyyden avaimen. Ensi vuonna järjestämme varmasti toisenkin ystäväkonsertin. Nähdään taas!