Jotkut lukijamme ovat ihmetelleet, miten ET-lehti voi julkaista Tommy Tabermannin tekstin, vaikka mies on kuollut. Selitys on siinä, että lehden kolumnien dead line on varsin aikainen: saimme kirjoituksen kesäkuun alkupuolella. Tieto kirjailijan poismenosta tuli vasta, kun uusi numero oli jo mennyt painoon. Tabermannin sanat ovat sitäkin satuttavammat, kun tietää, että ne jäivät hänen viimeisikseen tässä lehdessä.
Aiemmat kirjoitukset - Heinäkuu, 2010
14.7.2010 5:50
Perinnepöperöt
Särä, rönttönen, rössypottu…
Suomalaiset perinneruoat eivät houkuttele nimillään eivätkä ulkonäölläänkään, mutta tuoreena ja sokkomaistettuina ne ovat ylen ihania.
Katselin alle parikymppisenä silmät pyöreinä, kun äitini serkku Vieno tuli meille kaupungistuneille tekemään leipäjuustoa.
Tuttu tuote vaati melkoisen määrän työtä ja hermoja, ennen kuin kahviasetille siirtyi viipale tuoksuvaa herkkua.
Naapurista oli hyvissä ajoin varattu ternimaitoa, joka haettiin päälärillä.
Äiti juoksutti maidon juustoksi. Vieno taputteli sen leivinlaudan päälle litteäksi kiekoksi ja tuki laudan avotulen äärelle paahtumaan.
Leipäjuusto oli valmis, kun ruskeat laikut täplittivät sen pintaa.
– Hyvin natisee hampaissa, ihastelivat emännät.
Ei tullut mieleenkään laittaa juustoa kerman kera uuniin sulamaan niin kuin nykyään on tapana.
Olen seurannut myös juhannusjuuston harrasta valmistamista.
Äiti aloitti maidon hyydyttämisen aamuvarhain suuressa kattilassa puuhellalla ja jatkoi keittämistä, kunnes juusto kokkaroitui kullankeltaisiksi möykyiksi sameaan, makeaan liemeen.
Juuston laatu oli aina keskustelun aihe: tuliko pehmeitä vaaleita palleroita vai pientä oranssia murua.
Kattila siirrettiin iltapäiväksi kellariin jäähtymään ja tarjoiltiin jälkiruokana.
Muualta Suomesta tulleille vävypojille ja vieraille pohjoispohjalaisen perinnekeiton nieleminen oli tulikaste, meille muille juhla.
Kun sinulla, hyvä lukija, on nuorempia lomalaisia luonasi, jaa taitosi ja tietosi sukupolvelta toiselle.
Kokeile vaikka sivun 44 mustikkaherkkuja. Ensin metsään tai torille, sitten leipomaan.
Se mikä on vanhemmalle arkipäivää tai mennyttä maailmaa, voi lapselle ja lapsenlapselle olla kesän kohokohta.
Puuhamaa unohtuu, leipäjuuston paisto ei koskaan.
Maija Toppila
Päätoimittaja
3.7.2010 14:11
Tommy Tabermann on lähtenyt
Kun ET:n kolumnisti Tommy Tabermann lähetti minulle sähköpostia, lopussa luki usein “courage!”, joka on ranskaa ja tarkoittaa rohkeutta!. Sitä hän toivotti muille ja sitä toteutti itsekin, viimeksi kamppailussaan aivosyöpää vastaan. Niin kuolee kuin elää, sanotaan, ja Tommy on siitä todiste.
Tommy Tabermann oli ennen kaikkea runoilija mutta myös radioääni, televisiokasvo ja kansanedustaja. Keskustelimme kerran hänen eduskunta-aloitteestaan, että pariskuntien pitäisi saada lakisääteinen rakkausloma kerran vuodessa.
Tuntui että tässä on nyt vähän runollinen esitys, jolla ei tekemistä arkitodellisuuden kanssa. Tommy kuitenkin osoitti aloitteensa tärkeäksi muistuttamalla, miten arjen uuvuttamia useimmat työelämässä taistelevat ovat ja miten vähän heillä on aikaa vaalia tärkeintä asiaa elämässä, rakkautta.
Ja kun parisuhteen lämpö lakkaa, edessä on joko iloton, tyhjä liitto tai avioero, ja niitähän Suomessa riittää. Avioero voi olla helpotus mutta myös tuska, jonka aallot heijastuvat pitkälle parisuhteen ulkopuolelle, lapsiin, lastenlapsiin, vanhempiin ja isovanhempiin.
Tätä taustaa vasten kansanedustaja Tabermannin esitys oli vakavasti otettava viesti siitä, että sanoista pitäisi siirtyä tekoihin. Jos rakkaus on tärkeä, sitä pitää vaalia teoin.
Siksi meille on kädet, katse ja suu annettu
Siksi meille on annettu,
että antaisimme
Joka päivä me istumme, kylvämme
jotakin toisimme, tai sitten emme
Siksi meille on kädet, katse ja suu annettu,
siksi että ihminen on ihmiselle
metsä, pelto, niitty, perhonen ja siittävä pöly.
Eroottiset runot, Gummerus 2009
