Aiemmat kirjoitukset - Elokuu, 2010

21.8.2010 8:56

Kokeilin lukijan kakkua

Terveiset purjehduslomalta Ruotsin rannikolta! Tulin pari viikkoa sitten. Kun viimeisin  ET (13/2010) keskiviikkona ilmestyi, sain kokea uuden numeron viehätyksen, koska en ollut mukana sen tekemisessä. Erityisesti ilahduin kahdesta ruokajutusta.

ET:n (13/2010) sivulla 47 on Birgit Perttulan resepti kesäkurpitsakakusta, ja yllätyksekseni sain sitä eilen sisareni luona. Mikä kuohkea ja miedonmaukas leivonnainen. Kesäkurpitsaa siinä on raastettuna kolmisen desiä, ja muuta makua antavat muun muassa oliiviöljy, jogurtti ja pähkinärouhe. Mikään näistä aineksista ei maistu erikseen, ei myöskään kaneli, jota tulee ruokalusikallinen.  

Birgit kehottaa nauttimaan kakkua sellaisenaan kahvin tai teen kanssa – niin kuin me teimme eilen – tai vaniljajäätelön kera.  Kesäkurpitsakakku voisi sopia pakastettavaksikin, se on niin kaunis ja pyöreä ja saa syksyllä muistelemaan elokuun lämpöä. Tässä linkki ohjeeseen: http://www.nettiet.fi/teemat/ruoka/art1880-Lukijoiden-parhaat-reseptit–Kakku-kesakurpitsasta.html

Ruokajutuistamme pitää vielä mainita iki-ihanan Vivi-Ann Sjögrenin haastattelu. Toimittaja ja kuvaaja Milla von Konow on käynyt legendaarisen keittokirjailijan kanssa kirkkonummelaisella tilaa, jossa Jukka Kilpinen kasvattaa pariasataa chililajiketta. Siis pariasataa! Vivi-Ann Sjögregin ihmetteli, ettei ole nähnyt sellaista lajikemäärää edes Meksikossa.

Chili on hieno kasvi, mutta kuten Vivi-Ann sanoo: “Kunnioitan chilejä kuin tiikereitä. Ei niitäkään voi suin päin mennä silittämään.”

17.8.2010 11:17

Sylin täydeltä tätiä

Toimituksen puheenvuoron käyttää toimituspäällikkö Aira Väisänen:


Olin 14-vuotias, kun äitini kuoli. Silloin taustajoukoista eturintamaan nousivat isäni sisaret, kaksi lapsetonta tätiä.

Helga-tätini, juureva naiskonstaapeli, tuli lomillaan aina meille. Maalla yhteinen juttumme oli luonto. Poimimme marjoja, keräsimme sieniä ja säilöimme kesän talteen.

Monta kertaa pelkästään ihastelimme luonnon ihmeitä. Löysimme kihokin. Opin tuntemaan lehdokin, kissankäpälän ja sudenmarjan.

Helvi-tätini, nyt 90-vuotias, oli nuoren tytön silmissä moderni kaupunkilainen, jonka naisellisuutta ja tyyliä ihailin.

Molemmat tädit pysyivät elämässäni mukana aina ja varsinkin tiukoissa paikoissa. Lähellä asunut Helga pelasti minut, yksinhuoltajan, monta kertaa pulasta. Ikääntynyt sinkku taipui lastenhoitajaksikin.

Kun suomalainen sukuyhteisö ydinperheistyi, tädit tipahtivat usein sivuraiteelle. Monet heistä huomasivat olevansa yksinäisiä, toisille tarpeettomia. Täti-sanakin sai kielteisen soinnun. Täti-tyyli edusti jotain vanhanaikaista, tiukkaa ja äkäistä.

Perhejuhlissa tädit rahalahjoineen ovat kyllä olleet aina haluttuja vieraita!

Mutta niin se vaan on, että eniten tätejä tarvitaan arjessa. Ja erityisesti nopeasti muuttuvassa ja kovenevassa arjessa. Mietin usein, kuka nyt tukee hädässä olevia perheitä, kun kaupungin kodinhoitajat ovat kadonneet.

Arjen apu on kaikkein tärkein. Se estää syrjäytymisen. Sen ansiosta minäkin, samoin lapseni, selvisimme aina uudestaan jaloillemme. Siksi on hieno asia, että yhä useampi seniori ryhtyy varatädiksi tai varasedäksi.

Uskon, että kuvio toimii myös toisinpäin. Minäkin sain myöhemmin auttaa Helgaa. Juuri nämä eri vuosien yhteiset kokemukset ja koettelemukset – enemmän kuin sukulaisuus – kasvattivat välillemme betoninlujan kiintymyksen.

Aira Väisänen
toimituspäällikkö

4.8.2010 8:30

Vaarin tyttö

Päätoimittajan blogissa tällä kertaa toimituspäällikkö Ritva Pekkanen:

Sinä olet nyt viiden tunnin ikäinen ja tapaan sinut ensi kerran. Vaaleat hiuksesi ovat ehtineet kuivua ja nukut rauhallisesti, kenties tietäen jo nyt, kuinka paljon sinua rakastetaan.

Sinisiä silmiäsi en vielä ole nähnyt, enkä kykene ajatuksiasi aavistamaan. Minun mieleni täyttää onni ja levollisuus – tervetuloa maailmaan, ensimmäinen lapsenlapseni.

Samana iltana, kun esikoisemme syntyi, isäni äänitti tuntojaan kasetille. Nauhalla hän kertoo omien ajatustensa lisäksi sukumme historiasta ja senhetkisestä maailmasta.

Suomessa oli presidenttinä Mauno Koivisto ja Yhdysvalloissa Ronald Reagan. Neuvostoliitto täytti 60 vuotta, ja Helsingissä juhlittiin metron valmistumista.

Äänikirjeen hän sulki samaan kuoreen päivän sanomalehden kanssa ja antoi aikanaan rippilahjaksi tyttärellemme.

Tuo päivä palautuu mieleen 26 vuotta myöhemmin, kun vaarin silmäterästä tulee tyttövauvan äiti ja minusta isoäiti. Nyt ymmärrän, miltä isästä tuntui!

Tunnekuohu on yhtäläinen: onni, rauha, rakkaus. Elämän jatkuvuus, usko ja toivo. Huominen ja eilinen. Kiitollisuus.

Tallennustapa sen sijaan on uusi. Enää ei juuri käytetä kasettinauhureita eikä filmirullia. Tulokas ikuistetaan kännykällä ja kuva ladataan nettiin.

Ilouutinen jaetaan tutuille Facebookissa ja statukseksi vaihdetaan ”Mummo”.

Päivän lehden toki säästän ja vertaan: Juhla Mokka on edelleen tarjouksessa, nyt 1,95 euroa, silloin 14,95 markkaa.

Olkoon nettilinkki tai kirjekuori, pääasia on tallettaa onnen hetket muisteltaviksi.

Ritva Pekkanen,
toimituspäällikkö