Olin kolmetoistavuotias, kun Helsinkiin tuli vierailulle yhdysvaltalainen Up with people -niminen kuoro. Kuorolaisia asui meillä, lattiamajoituksessa.
Kuoro oli täällä tuomassa pimeään pohjolaan Amerikan ilosanomaa. Kuoron julistus ei kiinnostanut minua pätkääkään; pääasia oli, että majoittajaperheen lapsena sain ilmaisen konserttilipun.
Samalla näin mahdollisuuteni: tästä se toimittajan työ alkaa!
Ostin lehtiön ja kynän, istuin tärkeän näköisenä vanhan Messuhallin salissa ja aloin kirjoittaa arvioita kuoron esityksestä. Luulevatkohan kaikki nyt minua ihan oikeaksi toimittajaksi, tuumin.
Nyt olen ollut oikea toimittaja yli 35 vuotta, ja tästä numerosta lähtien olen ET-lehden päätoimittaja.
Olen ollut ET:ssä töissä viime keväästä. Mutta jotta tultaisiin tutummaksi, jatkan lehtiö ja kynä -taktiikkaa ja teen nyt havaintoja itsestäni:
Korhosten jääkaapin ovessa lukee Ihana perhe. Se tarkoittaa miestä, kahta aikuista opiskelevaa lasta, pojan kihlattua ja meidän nuorenparin koiraa.
Jääkaapin ovessa on myös hieno kokoelma Marilyn Monroen kuvia. ”Äiti, älä nyt suutu, mutta et muistuta tippaakaan Marilyniä”, sanoi poika murrosiässä. En suuttunut, mutta ihailen Marilyniä edelleen. Raitiovaunussa näytän usein mumisevan itsekseni. Opettelen ulkoa runoja – ne ovat minulle elinikäinen rakkaus.
”Rikkaruohot pitää lajitella, sanoo mies, kun yritän heittää kitkemääni kasaa kompostiin. Puutarhassa minulle sopivat parhaiten assistentin työt, ja mökkipuuhista mieleisin on mustikanpoiminta. Se on yhtä mukavaa kuin vesijuoksu. Mutta miksi ihmeessä uimahalleissa ei muka saa harrastaa vesijuoksua vieretysten, ystävättären kanssa jutellen!
Näyttelijä Birgitta Ulfsson sanoo tässä lehdessä, että jos haluaa muutosta elämäänsä, on tehtävä itsekin jotain sen hyväksi. Minäkin uskon tekemisen voimaan. Kuuma kivi putoaa päähän, jos vain istuu toimettomana. Ihanaa tekemistä on myös kutominen. Rakastan lankoja, ja pakko myöntää, että niiden hankkiminen on mennyt välillä ihan överiksi.
ET-lehden hienoin puoli on sen läheinen suhde lukijaan. Uskomme tavallisen ihmisen tarinaan.
Lehden sanaan on totuttu luottamaan. Mutta aikakauslehti on nimensäkin mukaisesti aina aikansa tuote, joka muuttuu kun elämä muuttuu, lukijoitaan kunnioittaen. Tähän työhön olen nyt ryhtymässä.
Tullaan tutuiksi.
Riitta Korhonen
