Annan tällä kertaa blogini toimittajamme Erkki Kankaanmäen haltuun. Hän kertoo rakkaasta Julius-koirastaan näin:
Kolmetoista vuotta ilonamme olivat welsh corgit Julius ja Nero. Maaliskuun lopun iltana jäi sitten enää Nero. Julius lähti Suureen Tuntemattomaan, jossa ei enää ole uupumusta, pelkoa eikä taistelua.
Julius oli ollut koko ikänsä terve, kunnes hän sitten sairastui. Varsin pian selvisi, ettei sairautta voida voittaa.
Meille Julius oli aina hän kuten Nerokin on. Pennut tulivat meille vappuna, pistivät ensin paikat sekaisin ja paneutuivat sitten kantavien elementtien järsimiseen. Muutimme pian rivitalonpätkään, jonka pihalla oli tilaa koirien telmiä. Vuodet tasoittivat eloa.
Juliuksen joululta alkanut sairaus eteni nopeasti, lääkkeiden määrä kasvoi. Kun Julius kuitenkin oli reipas ja ruoka maittoi, saimme vielä viikkoja helliä häntä silityksin, kehuin ja makupaloin.
Jo varhain veljekset opiskelivat hyvän varaston ihmisten sanoja. Niinpä Julius sairastuttuaan ymmärsi mainiosti, kun häntä kehotettiin ”nostamaan koipea” pihalla, hän söi jättiannoksia nesteenpoistolääkkeitä. Hän tiesi mihin mennä, kun hänet neuvottiin takan alle viileään. Kun kerroin, että tuulikaapin ovi on yöksi häntä varten avattu, hän marssi kahden huoneen läpi suoraan annettuun osoitteeseen.
Hän selvisi vielä maaliskuun iduksesta (15.3.), jolloin Juliuksen nimen inspiroinut Julius Caesar murhattiin 2054 vuotta sitten. Sen jälkeen hän hiipui. Lopulta eivät enää kelvanneet lääkkeet eikä ruoka. Enimmäkseen potilas nukkui, halusi vain välillä pihalle syömään lunta.
Kuolemaansa edeltävänä iltana hän kävi makuuhuoneessa tervehtimässä meitä molempia erikseen. Sitä ei ollut tapahtunut kuukausiin. Halusiko hän kertoa, että nyt hän luovuttaa?
Kun eläinlääkäri tuli viimeisen kerran, Julius ei enää suostunut paikalle, jossa häntä aina tutkittiin. Hän tiesi, että arvioitten aika on ohi. Hän asettui tiiviisti jalkojeni juureen. Silitin häntä, kiitin yhteisestä ajasta. Puhelin hänelle kunnes väsynyt koiransydän lakkasi lyömästä.
Ahdistus Juliuksen voinnista vaihtui suruun ja kaipaukseen. Lääkäri lohdutti, että Juliusta oli hoidettu niin hyvin ja niin kauan kuin kotioloissa suinkuin voi.
Julius oli upea ja älykäs koira. Ykkönen vertaistensa joukossa. Corgien tapaan määrätietoinen – etten sanoisi itsepäinen. Viimeisinä päivinään hän joskus poimi makupaloista pillerit, rouskutti ne ja jätti herkun lattialle. ”Ette kai te luule, etten minä tiedä, mistä tässä on kyse?!”
Tätä kirjoittaessani kastelen uuden tietokoneen näppäimet pilalle, mutta Nero jo vaatii jakamatonta huomiota talon ainoana lemmikkinä.
Erkki Kankaanmäki
ET-lehden ja Myllyn Parhaiden Oivallusten keittiö kokosi kymmeniä ystäviämme katsomaan ja oppimaan, kun ruokatoimittajamme Christina Aaltio leipoi ihania syysherkkuja vieraittemme kanssa.
