Kirjoitukset kategoriassa ‘ruoka’

21.8.2010 8:56

Kokeilin lukijan kakkua

Terveiset purjehduslomalta Ruotsin rannikolta! Tulin pari viikkoa sitten. Kun viimeisin  ET (13/2010) keskiviikkona ilmestyi, sain kokea uuden numeron viehätyksen, koska en ollut mukana sen tekemisessä. Erityisesti ilahduin kahdesta ruokajutusta.

ET:n (13/2010) sivulla 47 on Birgit Perttulan resepti kesäkurpitsakakusta, ja yllätyksekseni sain sitä eilen sisareni luona. Mikä kuohkea ja miedonmaukas leivonnainen. Kesäkurpitsaa siinä on raastettuna kolmisen desiä, ja muuta makua antavat muun muassa oliiviöljy, jogurtti ja pähkinärouhe. Mikään näistä aineksista ei maistu erikseen, ei myöskään kaneli, jota tulee ruokalusikallinen.  

Birgit kehottaa nauttimaan kakkua sellaisenaan kahvin tai teen kanssa – niin kuin me teimme eilen – tai vaniljajäätelön kera.  Kesäkurpitsakakku voisi sopia pakastettavaksikin, se on niin kaunis ja pyöreä ja saa syksyllä muistelemaan elokuun lämpöä. Tässä linkki ohjeeseen: http://www.nettiet.fi/teemat/ruoka/art1880-Lukijoiden-parhaat-reseptit–Kakku-kesakurpitsasta.html

Ruokajutuistamme pitää vielä mainita iki-ihanan Vivi-Ann Sjögrenin haastattelu. Toimittaja ja kuvaaja Milla von Konow on käynyt legendaarisen keittokirjailijan kanssa kirkkonummelaisella tilaa, jossa Jukka Kilpinen kasvattaa pariasataa chililajiketta. Siis pariasataa! Vivi-Ann Sjögregin ihmetteli, ettei ole nähnyt sellaista lajikemäärää edes Meksikossa.

Chili on hieno kasvi, mutta kuten Vivi-Ann sanoo: “Kunnioitan chilejä kuin tiikereitä. Ei niitäkään voi suin päin mennä silittämään.”

14.7.2010 5:50

Perinnepöperöt

Särä, rönttönen, rössypottu…

Suomalaiset perinneruoat eivät houkuttele nimillään eivätkä ulkonäölläänkään, mutta tuoreena ja sokkomaistettuina ne ovat ylen ihania.

Katselin alle parikymppisenä silmät pyöreinä, kun äitini serkku Vieno tuli meille kaupungistuneille tekemään leipäjuustoa.
 
Tuttu tuote vaati melkoisen määrän työtä ja hermoja, ennen kuin kahviasetille siirtyi viipale tuoksuvaa herkkua.

Naapurista oli hyvissä ajoin varattu ternimaitoa, joka haettiin päälärillä.

Äiti juoksutti maidon juustoksi. Vieno taputteli sen leivinlaudan päälle litteäksi kiekoksi ja tuki laudan avotulen äärelle paahtumaan.

Leipäjuusto oli valmis, kun ruskeat laikut täplittivät sen pintaa.

– Hyvin natisee hampaissa, ihastelivat emännät.

Ei tullut mieleenkään laittaa juustoa kerman kera uuniin sulamaan niin kuin nykyään on tapana.

Olen seurannut myös juhannusjuuston harrasta valmistamista.

Äiti aloitti maidon hyydyttämisen aamuvarhain suuressa kattilassa puuhellalla ja jatkoi keittämistä, kunnes juusto kokkaroitui kullankeltaisiksi möykyiksi sameaan, makeaan liemeen.

Juuston laatu oli aina keskustelun aihe: tuliko pehmeitä vaaleita palleroita vai pientä oranssia murua.
 
Kattila siirrettiin iltapäiväksi kellariin jäähtymään ja tarjoiltiin jälkiruokana.

Muualta Suomesta tulleille vävypojille ja vieraille pohjoispohjalaisen perinnekeiton nieleminen oli tulikaste, meille muille juhla.

Kun sinulla, hyvä lukija, on nuorempia lomalaisia luonasi, jaa taitosi ja tietosi sukupolvelta toiselle.

Kokeile vaikka sivun 44 mustikkaherkkuja. Ensin metsään tai torille, sitten leipomaan.

Se mikä on vanhemmalle arkipäivää tai mennyttä maailmaa, voi lapselle ja lapsenlapselle olla kesän kohokohta.

Puuhamaa unohtuu, leipäjuuston paisto ei koskaan.

Maija Toppila
Päätoimittaja

14.6.2010 16:26

Kotiruokaa kevyemmin?

Sain tänään ajatuksia herättävän lukijatoiveen.

Satu kirjoitti: ” Hei! Luen ystäväni tilaamaa ET-lehteä mielenkiinnolla ja innolla, vaikka olenkin vasta nelikymppinen.

Niin ystäväni kuin minä ollaan hieman pyöreitä hyvän perinteisen kotiruuan ystäviä. Emme juurikaan kikkaile ns. uutuus-juttuja!

Minulle heräsi ajatus, että olisiko mahdollista saada lehteen ruokaosuutta, joka olisi perinteistä suomalaista kotiruokaa ja päivän kalorit olisivat 1200 kcal:n luokkaa!

Ystävän kanssa on puhuttu, että emme osaa itse laskea kaikkia kaloreita emmekä osaa suhteuttaa määrää koko päivän osalta.

Jutussa voisi olla esim. muutaman päivän, viikon, parin esimerkit, joissa olisi koko päivän ateriat, niin että kaikki vanhemman väen lukijanne osaisivat niitä noudattaa!

Ruoat olisivat sellaisia vanhan kansan mieluisia, ei nykyajan vouhotuksia!  Kiitollisena jo etukäteen odotan mahdollista juttua lehteen.”

Ottakaapa kantaa, hyvät blogin lukijat – tarvittaisiinko kevennettyä kotiruokaa?

Maija Toppila
päätoimittaja

10.3.2010 9:29

Hyvin mielin vapaalle

Niin kuin tuhannet muut suurten ikäluokkien edustajat, myös meidän ruokatoimittajamme Liisa Lindell jää eläkkeelle tänä vuonna. Viimeinen työpäivä on 31. maaliskuuta. Kun juhlimme Liisa läksiäisiä, ilmassa oli historian siipien havinaa.

ET:n lukijat ovat saaneet nauttia Liisan kattauksesta neljänä vuosikymmenenä. Tänä aikana ruokakulttuuri, ja jo pelkästään ruoan saatavuus, on muuttunut ratkaisevasti. Ruokatoimittajilla on ollut kiehtova työ esitellä lukijoille uusia raaka-aineita ja ruokalajeja Meksikosta Kiinaan. Suomalaista unohtamatta.

Sain seurata sivusta, miten tyylikkäästi vanha ruokatoimittajamme johdatti seuraajansa tehtävään. Ylimielisyys ja nokittelu loistivat poissaolollaan – molemmin puolin. Seniori antoi kaiken tietonsa nuoremman käyttöön hyväksyen, että uusi ihminen tekee kuitenkin työn omalla tavallaan.

Juniori otti yhteisistä kuukausista kaiken irti tietäen, että hänellä on etuoikeus tutustua lehden perinteeseen suoraan mestarilta. Liisan filosofian mukaan ET:n ruokaohjeissa pitää aina olla jotakin uutta, sillä kokeneet lukijamme jo osaavat kotiruoka- ja sesonkiherkut.

Toimitus hyvästeli porukan äitihahmon ja rauhanrakentajan, itsenäisen ja suvaitsevan ihmisen. Kunpa me työpaikan vanhimmat taitaisimme tällaisen roolin eikä kopean kaikkitietävän, jota pelätään enemmän kuin arvostetaan.

– Kyllä minusta tuntuu, että nyt on juuri oikea aika lähteä eläkkeelle, Liisa lausahti moneen kertaan läksiäisjuhlissaan, 63-vuotiaana.

Työelämäkeskustelu käsittelee tätä nykyä melkein yksinomaan työuran pidentämistä sen alusta ja lopusta, toisin sanoen rahaa. Liisan ura muistuttaa vielä tärkeämmästä: työn sisällöstä ja hyvästä työtoveruudesta, jotka molemmat auttavat kaikkia jaksamaan.

Valoisaa kevättä, töissä tai vapaana!

28.10.2009 8:34

Ratuleipää

Oliko se Ruotsin viime kesäinen matka, vai mikä sai minut pysähtymään näkkärihyllyn eteen. Ruotsihan on näkkärien luvattu maa, mutta Suomi tulee heti perässä. Katsokaapa hyvin varustetun ruokakaupan hyllyjä: muodoissa on valinnanvaraa, mutta niin on mausteissakin.

Perusvanikka, ankeahko mutta perin kuitupitoinen leipä, on toki arvo sinänsä, mutta erilaiset herkkunäkkärit ja keksiset kyllä nostavat koko leipälajin tähän päivään.  On seesaminsiemenillä, kaurahiutaleilla, myslisekoituksella ja ties millä jyväsillä koristettuja ja maustettuja laatuja.

Yksin tai kaksin elävän ruokakaappiin näkkäri sopii hyvin, sillä paketti kestää pitkään eikä kuivahda päivässä niin kuin kaupan vaaleat pullamössöt. Perusnäkkärini on Vaasan Pieni ja pyöreä näkkäri, uusi löytöni ovat Kantolan Valitut, hienot ruiskeksit, jotka sopivat mainiosti juustopöytään; Pohjolan vastaisku englantilaisille crackereille. Ryvitan Sunflower Seeds & Oats on ruotsalaisen makea mutta herkullinen.

Nuo vierasperäiset nimet kertovat omaa kieltään siitä, miten näkkärin mainetta koetetaan muodistaa, mutta väliäpä hällä, jos kokeilu onnistuu. Mitä muistoja sinulla on näkkäristä, mikä on oma suosikkisi?

4.10.2009 21:17

Rakastan ruoanlaittoa!

Keksin miehelle ja itselleni omalaatuisen mutta herkullisen alkupalan lauantai-illan aterialle. Jääkaapissa oli pieni pala Aura-juustoa, kaapissa muutama herkkunäkkäri (ruista ja päällä kurpitsansiemeniä). Panin ainekset tehosekoittajaan ja muotoilin syntyneestä juustotahnasta kaksi ohutta tankoa. Laitoin ne annoslautasille odottamaan. Viereen pari halkaistua viinirypälettä ja soma lusikallinen kirkasta omenahyytelöä.

Jotakin puuttui…  Muistin kerran ravintolassa syömäni öljyssä tiristetetyt kasvikset. Mietin hetken ja päätin kuumentaa desin ruokaöljyä pikku kasarissa, jonne pudotin perunankuorimaveitsellä sivalleltuja porkkanasuikaileita. Niistä tuli rapeita ja herkullisia. Valutin öljyn pois ja koristelin vadit näillä hörhelöillä.  Puoliso ilahtui, hehkuin luovuuden intoa.

Kotikokki riensikin sitten tänään katsomaan Julie & Julia -elokuvaa, jossa kulkee kaksi tarinaa. Toinen kertoo amerikkalaisesta ruokakirjailijasta ja -toimittajasta Julia Childista, joka sodan jälkeen Pariisissa asuessaan ihastuu ranskalaiseen keittotaitoon, opiskelee sitä intohimoisesti ja kirjoittaa lopulta aiheesta klassikko-keittokirjan.  Hänestä tulee myös legendaarinen tv-toimittaja. Meril Streep vangitsee tuon ison ja nauravaisen naisen ääntä myöten ja nauttii roolistaan.

Toinen tositarina kertoo kolmikymppisestä newyorkilaisnaisesta, joka päättää toteuttaa yhden vuoden aikana kaikki tuon keittokirjan ohjeet ja raportoida siitä blogissaan.  Hänen kertomuksensa herättää kustantajien huomion, ja niin Juliestakin tulee esikuvansa Julian tapaan ruokakirjailija.

Kotiin tultuani kaivoin esille oman vanhan Childin keittokirjani, jonka WSOY julkaisi 1980-luvulla nimellä Ranskalaisen keittiön salaisuudet.  Kirja on kulunut ja täynnä ruokatahroja. Eniten niitä on kuuluisan ranskalaisen viinihärän, boeuf a la bouguignonnen kohdalla. Opettelin sen parikymmentä vuotta sitten kohta kohdalta juuri niin kuin Julia Child opettaa, ja hyvää on tullut.  Lihapata on täydellistä talvista kotiruokaa.

Elokuva on sympaattinen, romanttinenkin tarina, jota ryydittää molempien naisten rakkaus ruoanlaittoon ja miehiinsä.  Oi, miten mainio olikaan Pariisi ja pukumuoti 40-luvun lopussa, 50-luvun alussa. Ne hatut! Jos jotakin kaipasi, ehkä nenän työntämistä vielä syvemmälle kattilaan ja ruoanlaittoon. Jotakin sentään taas opin: lihapadan lihapalaset on paistamista huolellisesti kuivattava, muuten ne eivät saa kunnon ruskeaa pintaa.

Elokuva on juuri tullut teattereihin. Voin suositella sitä hyvän tuulen elokuvana, joka sopii sateisten syysiltojen iloksi. Lisätietoja osoitteesta http://www.finnkino.fi/movie/6814

Julia Child itse esittelee kirjansa näin:  ”Tämä kirja on tarkoitettu sellaisille ruoanvalmistajille, joilla ei ole kotiapulaista, mutta jotka toisaalta voivat tarpeen tullen jättää mielestään talousarvion, vyötärönmitan, aikataulut, lastenruuat ja toimintansa vanhempana, autonkuljettajana ja perheenäitinä sekä kaiken muunkin, mikä voisi häiritä sitä iloa, mitä ihminen tuntee luodessaan harvinaisen herkullisen aterian.”