– Katsotaanko taas?
Hymähdimme miehen kanssa toisillemme, että eikö todellakaan ole parempaa tekemistä, mutta houkutus oli vastustamaton. Telkkari auki, kouraan lämmin kupponen, ja pako arjesta Agatha Christien seurassa saattoi alkaa. Pakkasen piirittäminä upposimme englantilaiskylien ja -kartanoiden rikoksiin.
Neiti Marplen vanhojen jaksojen viehätys on paitsi murhaajan jahtaaminen myös Jane Marplen persoona. Ulkoisesti huomaamaton mummeli, jolla ei ole nuoruutta, asemaa, perhettä eikä mammonaa mutta kirkas järjenjuoksu. Suloinen kosto niille koppaville poliiseille ja ketkuille, jota luottavat ylivoimaisuuteensa tai kuvittelevat vievänsä tätiä kuin pässiä narusta.
Oma nautintonsa sisältyy sarjojen huolelliseen ajankuvaan. Mietimme aina, mihin sodanjälkeiseen kauteen jakso on sijoitettu. Mittariksi käy esimerkiksi muodin vaihtelu. Tiukka vyötärö, hassut pienet hatut – 40-luvun loppua? A-linjainen takki, saumasukat, tuollainen isompi hattu – olisiko 50-luvun puoliväliä? Autot kertovat nekin asiantuntijalle tarinaansa.
Englantilaishurma jatkuu maaliskuussa, kun Midsomerin murhat palaa uusin jaksoin. Britanniassa katsojat ovat äänestäneet ylikomisario Tom Barnabyn suosituimmaksi etsiväksi kautta aikojen.
Yhdistyisikö hänessä sopiva annos sankaria ja isällisyyttä, kovuutta ja myötätuntoa, aikuisen kypsyyttä? Jännittävien juonenkäänteiden ohessa sipaistaan suhdetta oman lapsen ikäiseen työtoveriin ja pitkän avioliiton hellyyteen ja tylsyyteen.
Onko tämä nyt mielenterveyttä edistävää todellisuuspakoa, siitä viis. Ruusujen ja romanttisten kylänäkymien kyllästämiin kuviin hivuttautuva paha maailma on juuri niin raaka kuin omassa lämpimässä pesässään kestää katsella. Ja oikeus voittaa, melkein aina.
Maija Toppila
päätoimittaja
