Kirjoitukset kategoriassa ‘Uncategorized’

Sain vastikään kiinnostavan lukijakirjeen, joka kommentoi ET:n numero 2/2010:n juttua Pitkän liiton uusi startti:

“Olen kauan odottanut kirjoitusta pitkässä parisuhteessa elävistä pareista. Tämä näyttää olevan ‘hiljainen tabu’. Aina kirjoitetaan käsi kädessä seesteisesti kulkevista ja onnellisista pareista. En kuitenkaan tiedä yhtään onnellista paria (30-40 vuotta yhdessä). Asiahan on niin, että ihmisessä itsessäänkin huonot puolet vahvistuvat ikääntyessä. Muun muassa  aiheetonkin mustasukkaisuus lisääntyy, ärsyyntymiskynnys alenee ja ihminen kaipaa omaa rauhaa.

 Juuri silloin kun haluat istuskella ihan omissa oloissasi tai olet vähän huonokuntoinen, toinen haluaa juuri sillä sekunnilla, että aletaan hakea sitä kummallisesti kadonnutta vasaraa tai  lähdetään kauppaan. Nämä pienet arjen asiat paisuvat joskus avioeron kokoisiksi kynnyksiksi. Ihan erikseen on sitten oikein tahallinen toisen kiusaaminen ja kaikenlainen vaatiminen aina siihen pisteeseen saakka, että toinen on ihan loppuun väsynyt.

Oma liittoni on 36 vuotta vanha, ja olemme ratkaisseet ylipääsemättömäksi kasvaneen toistemme sietämättömyyden siten, että asumme eri osoitteissa. Näemme toisiamme lähes joka päivä, autamme toisiamme niissä asioissa, missä toinen on ekspertti. Joskus siitä huolimatta tappelemme verbaalisella tasolla, ja on tullut taas aika ottaa etäisyyttä.

Voihan elämäänsä rakentaa joustavastikin, jos on mahdollista. Hyvin vaikeaa on erota kokonaan henkilöstä, jonka kanssa on elänyt nuoresta asti, on yhteiset lapset ja yhteinen menneisyys.”

Minusta tämä lukijan ratkaisu on rohkea. Se ei tietenkään sovi kaikille – onhan jo kahden asunnon hankkiminen useimmille taloudellisesti mahdotonta. Mitä mieltä olet? Johtaako vanheneminen tällä tavalla erojen kärjistymiseen? Onko rehellinen ero parempi?

Olen aina kuulunut Eva Polttilan ihailijoihin, sillä hän on juuri sellainen asiallinen ja hillityn lämmin tv-toimittaja, niin kuin olla pitää. Uutiset ovat usein yksitoikkoisia katsauksia valtion tulo- ja veroarvioon, välillä kauheita paljastuksia taas uusista kansanmurhista ja toisinaan yksikertaisesti samantekeviä – ainakin minulle (niin kuin paikalliset urheilukilpailujen tulokset). Eva Polttilan ääni on ollut aina selkeä mutta eloisa, ja hänen katseessaan on häivähtänyt pientä huumoria tai surua uutisten laadun mukaan.

Odotan kauhulla, että uutisia lukee joukko näyttelijöitä, jotka eivät aivan ymmärrä, mistä puhuvat, mutta jotka liioittelevat kaikkia uutisten herättämiä tunteita.  Sehän tuntuisi valmiiksi nauretulta komedialta. Siksi olinkin yllättynyt, kun muutamat tuttavani ovat pitäneet Polttilaa kylmänä tai kalseana. Kaikkea muuta!  Uutisankkurin tunnetaito on minimalismia, hyvin pienten eleiden hallintaa. Enempää en ainakaan minä kaipaa.

Mutta kaikkeen tottuu. Talvella esitetty kotimainen draamasarja Uutishuone kuvasi 1970-lukua, jolloin uutisiin kelpasi vain robottimaisen selkeästi lausuva mieshenkilö. Varmaan silloiset katsojat ajattelivat, että juuri näin, ilmeettömästi ja virallisesti, tulee uutiset lukea. Sitten tulivat uudet tuulet, vauhti ja elämä, juontajien väliset heitot ja pienet haastattelutkin.

Eva Polttila on 63 ja kuuluu siten suuriin ikäluokkiin, jotka eläköityvät näinä vuosina sankoin joukoin. Polttilaa katsellessa ei voi muuta kuin todeta, että nykyiset kuusikymppiset muistuttavat entisaikojen viisikymppisiä, elleivät nuorempiakin. Ihmettelen, jos hän ei putkahda vielä ruutuun johonkin projektiin tai pieneen sarjaan. Siinä toivossa.