Mikä lopulta teki suurimman vaikutuksen? Ehdokkaita on monta: Kymmenien kilometrien taipaleet asutusta näkemättä. Metsät, joiden uumenissa jolkottaa susi ja painivat karhunpennut. Maailman kaunein musiikki intomielisten nuorten ja vanhojen mestareiden soittamana.
Aivan oikein, olen saanut Kuhmon puraisun. Lähdimme sinne viime kesänä autolla Pohjanlahden rannalta. Ajoimme Oulujokivartta, ohitimme Kajaanin, Sotkamon, ja yhä vain matka jatkui itää kohti. Pohjanmaan viljavat, tasaiset seudut vaihtuivat sinisiin vaaroihin, suonruskeat joet kirkkaisiin, hiekkarantaisiin järviin.
On ruuhka-Suomen väärinymmärrys, että kotoa katsoen kaukainen kohde olisi syrjässä. Kesällä Kamarimusiikin aikaan Kuhmo on yksi Suomen ellei maailman kansainvälisimmistä paikoista, seutu, jossa ulkomaan epelit, taiteilijat ja tulisielut otetaan lämpimästi vastaan. Rento suomalainen, luonnonläheinen meininki vetoaa aivan kaikkiin, ja on hauska nähdä joku New Yorkin tai Tokion huippuviulisti popsimassa torilla rönttösiä. Teepaita on täysin asiallinen vaate niin esiintyjillä kuin konserttiyleisöllä.
Kansainvälistä itärajalla on ollut aina. Juuri Kuhmosta lähtivät kansallisromantiikan innoittamat taiteilijat toivioretkille Vienan-Karjalaan 1900-luvun vaihteessa. Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin vaalimiseen vihkiytynyt Juminkeko-keskus tekee nyt kulttuurimatkoja rajan taakse. Talvisotamuseossa selviää sekin, että neuvostosotilaat koettivat katkaista Suomen vyötäröltä juuri Kuhmon kohdalta. Kuhmo on idän ja lännen välissä, joskus kovin vetoisella paikalla.
Syvimmin mieleen jäävät loppujen lopuksi ihmiset. Kuhmosta muistan vuokraemäntäämme Reetaa. Syrjäkylällä opettajina uurastaneen Huttusen pariskunnan vinttikamari oli hotellia kotoisampi tukikohta. Reeta laittoi meille aamiaisen ja hilpaisi sitten asioilleen ja Kamarimusiikin vapaaehtoistöihin. Hänen silmänsä tuikkivat niin kuin aina ihmisellä, joka saa elää kauneuden keskellä.
Leppoisaa juhannusta!
