Kirjoitukset avainsanalla ‘muisto’

4.8.2010 8:30

Vaarin tyttö

Päätoimittajan blogissa tällä kertaa toimituspäällikkö Ritva Pekkanen:

Sinä olet nyt viiden tunnin ikäinen ja tapaan sinut ensi kerran. Vaaleat hiuksesi ovat ehtineet kuivua ja nukut rauhallisesti, kenties tietäen jo nyt, kuinka paljon sinua rakastetaan.

Sinisiä silmiäsi en vielä ole nähnyt, enkä kykene ajatuksiasi aavistamaan. Minun mieleni täyttää onni ja levollisuus – tervetuloa maailmaan, ensimmäinen lapsenlapseni.

Samana iltana, kun esikoisemme syntyi, isäni äänitti tuntojaan kasetille. Nauhalla hän kertoo omien ajatustensa lisäksi sukumme historiasta ja senhetkisestä maailmasta.

Suomessa oli presidenttinä Mauno Koivisto ja Yhdysvalloissa Ronald Reagan. Neuvostoliitto täytti 60 vuotta, ja Helsingissä juhlittiin metron valmistumista.

Äänikirjeen hän sulki samaan kuoreen päivän sanomalehden kanssa ja antoi aikanaan rippilahjaksi tyttärellemme.

Tuo päivä palautuu mieleen 26 vuotta myöhemmin, kun vaarin silmäterästä tulee tyttövauvan äiti ja minusta isoäiti. Nyt ymmärrän, miltä isästä tuntui!

Tunnekuohu on yhtäläinen: onni, rauha, rakkaus. Elämän jatkuvuus, usko ja toivo. Huominen ja eilinen. Kiitollisuus.

Tallennustapa sen sijaan on uusi. Enää ei juuri käytetä kasettinauhureita eikä filmirullia. Tulokas ikuistetaan kännykällä ja kuva ladataan nettiin.

Ilouutinen jaetaan tutuille Facebookissa ja statukseksi vaihdetaan ”Mummo”.

Päivän lehden toki säästän ja vertaan: Juhla Mokka on edelleen tarjouksessa, nyt 1,95 euroa, silloin 14,95 markkaa.

Olkoon nettilinkki tai kirjekuori, pääasia on tallettaa onnen hetket muisteltaviksi.

Ritva Pekkanen,
toimituspäällikkö

26.5.2010 10:14

Muistojen nyyttikesti

Kuusikymppinen tuttavani lähetti sähköpostin pyytäen kotiinsa ihmisiä, jotka olivat inspiroineet häntä tai muuttaneet hänen elämänsä suuntaa sen eri vaiheissa.

Siis mitä? Sellaista kutsua en ollut nähnyt koskaan aikaisemmin.

Huhtikuisena lauantaina me 16 vierasta vilkuilimme ja tervehdimme toisiamme uteliaina. Meistähän vain muutamat tunsivat toisensa ennestään.

Pian kuulimme, miksi juuri me olimme helsinkiläisessä olohuoneessa.

Kutsujen emäntä aloitti esittelyn Mirjasta, johon hän oli tutustunut työssään vuonna 1971. Naiset eivät olleet tavanneet toisiaan kertaakaan sen jälkeen.

Nyt se tapahtui – lähes 39 vuoden jälkeen! Mirja oli esimiehenä antanut nuorelle harjoittelijalle niin tärkeää evästystä, ettei sen saaja ollut unohtanut sitä koskaan.

Suunnanantajista tuorein oli ulkomaalaistaustainen lukiolaistyttö. Sattumien kautta lapsettomasta tuttavastani oli tullut hänen Suomi-tätinsä, jolle avautui näin ikkuna nuoren ihmisen maailmaan.

Vuorollamme me kaikki kuulimme omasta merkityksestämme, jota emme olleet edes aavistaneet. Se tuntui todella arvokkaalta. Lahjalta. Vieraiden vastauksissa tuli kiinnostavia kurkistuksia kutsujen emännän elämään.

Saimme tietää hänen koko elämänkaarensa.

Ja voi että me naurettiin. Välillä kyllä itkettiinkin. Sitä ne muistot tekevät.

Sekin oli hienoa, että tutustuimme ihmisiin, joita emme olisi mitenkään muuten tavanneet. Lähdimme pois 15 uutta tuttavaa, lähes ystävää rikkaampina.

Entäpä jos sinäkin heittäisit uusia ystäväonkia veteen. Pyydä kotiisi yllättävä porukka. Kutsut kotona eivät tule kalliiksi. Tässä kerrotutkin hoituivat leppoisasti nyyttikesteinä.

Aira Väisänen
toimituspäällikkö