Kirjoitukset avainsanalla ‘suuret ikäluokat’

10.3.2010 9:29

Hyvin mielin vapaalle

Niin kuin tuhannet muut suurten ikäluokkien edustajat, myös meidän ruokatoimittajamme Liisa Lindell jää eläkkeelle tänä vuonna. Viimeinen työpäivä on 31. maaliskuuta. Kun juhlimme Liisa läksiäisiä, ilmassa oli historian siipien havinaa.

ET:n lukijat ovat saaneet nauttia Liisan kattauksesta neljänä vuosikymmenenä. Tänä aikana ruokakulttuuri, ja jo pelkästään ruoan saatavuus, on muuttunut ratkaisevasti. Ruokatoimittajilla on ollut kiehtova työ esitellä lukijoille uusia raaka-aineita ja ruokalajeja Meksikosta Kiinaan. Suomalaista unohtamatta.

Sain seurata sivusta, miten tyylikkäästi vanha ruokatoimittajamme johdatti seuraajansa tehtävään. Ylimielisyys ja nokittelu loistivat poissaolollaan – molemmin puolin. Seniori antoi kaiken tietonsa nuoremman käyttöön hyväksyen, että uusi ihminen tekee kuitenkin työn omalla tavallaan.

Juniori otti yhteisistä kuukausista kaiken irti tietäen, että hänellä on etuoikeus tutustua lehden perinteeseen suoraan mestarilta. Liisan filosofian mukaan ET:n ruokaohjeissa pitää aina olla jotakin uutta, sillä kokeneet lukijamme jo osaavat kotiruoka- ja sesonkiherkut.

Toimitus hyvästeli porukan äitihahmon ja rauhanrakentajan, itsenäisen ja suvaitsevan ihmisen. Kunpa me työpaikan vanhimmat taitaisimme tällaisen roolin eikä kopean kaikkitietävän, jota pelätään enemmän kuin arvostetaan.

– Kyllä minusta tuntuu, että nyt on juuri oikea aika lähteä eläkkeelle, Liisa lausahti moneen kertaan läksiäisjuhlissaan, 63-vuotiaana.

Työelämäkeskustelu käsittelee tätä nykyä melkein yksinomaan työuran pidentämistä sen alusta ja lopusta, toisin sanoen rahaa. Liisan ura muistuttaa vielä tärkeämmästä: työn sisällöstä ja hyvästä työtoveruudesta, jotka molemmat auttavat kaikkia jaksamaan.

Valoisaa kevättä, töissä tai vapaana!